»Sandip Babu selitti asian oivallisesti», virkkoi kolmas. »Hän mainitsi esimerkkinä naapurinne, zamindar Hariš Kundun. Hänen tiluksiltaan ette voisi löytää raettakaan ulkomaista suolaa. Mistä se johtuu? Siitä, että hän on aina käytellyt rautaista kättä. Niille, jotka ovat luonnostaan orjia, on ankaran käskijän puute kaikkein suurin onnettomuus.»
»Hyvä herra», puuttui eräs nuori ylioppilas puheisiin, »ettekö ole kuullut erään toisen läheisyydessä asuvan zamindarin, Tšakravartin, niskoittelevasta vuokramiehestä, jota ahdistettiin lain nojalla, kunnes hän joutui ihan puille paljaille? Vihdoin, kun ei enää ollut mitään muuta neuvoa, hän lähti kaupitsemaan vaimonsa hopeisia koruja, mutta kukaan ei uskaltanut niitä ostaa. Sitten tarjosi Tšakravartin tilanhoitaja hänelle viisi rupiaa kaikista yhteensä. Niiden arvo oli neljättäkymmentä rupiaa, mutta hänen täytyi suostua välttääkseen nälkäkuolemaa. Otettuaan häneltä käärön tilanhoitaja sanoi kylmästi, että nuo viisi rupiaa merkitään hänen vuokratilinsä hyväksi! Saatuamme sen kuulla emme tahtoneet enää olla missään tekemisissä Tšakravartin enempää kuin hänen tilanhoitajansakaan kanssa, mutta Sandip Babu sanoi meille, että jos tahdomme siten työntää syrjään kaikki todella elävät ihmiset, niin saamme lopulta hakea polttopaikoilta kuolleitten ruumiita ajamaan asiaamme! Elävät ihmiset, huomautti hän, tietävät, mitä tahtovat ja tietävät miten aikeet ovat toteutettavissa — he ovat syntyneet käskijöiksi. Niiden, joilla ei ole omaa tahtoa, täytyy alistua sellaisten henkilöiden tahtoon tai joutua sen murskattaviksi. Sandip Babu asetti heidät — Kundun ja Tšakravartin — teidän vastakohdaksenne, armollinen herra. Kaikista hyvistä aikeistanne huolimatta, sanoi hän, ette te milloinkaan onnistu istuttamaan swadešia alueillenne.»
»Minun tekeekin mieleni istuttaa jotakin parempaa», vastasin. »Ei kuolleita pölkkyjä, vaan eläviä puita, ja ne tarvitsevat aikaa kasvaakseen.»
»Pelkäänpä kovin, armollinen herra», huomautti historian opiskelija ivallisesti, »että teiltä jäävät saamatta puut samoinkuin pölkytkin. Sandip Babu opettaa aivan oikein, että on käytävä arkailematta käsiksi, jos aikoo jotakin saada. Tämän oppimiseen meiltä kuluu aikaa, sillä se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä meille on koulussa opetettu. Olen nähnyt omin silmin, kuinka eräs Hariš Kundun vuokramaksujen kerääjä pakotti erään vuokramiehen myymään nuoren vaimonsa, kun hän ei muuten voinut maksaa. Ostajia oli yllin kyllin, ja zamindarin vaatimus tuli täytetyksi. Vakuutan teille, armollinen herra, ettei miehen epätoivo antanut minulle pitkiin aikoihin yön lepoa! Mutta sanoipa tunteeni mitä tahansa, se oli minulle joka tapauksessa selvää, että mies, joka osaa ottaa tarvitsemansa rahat, vaikkapa myymällä velkamiehensä vaimon, on parempi mies kuin minä. Minä myönnän, etten siihen kykenisi — olen raukka, silmiini kohoavat kyynelet. Jos isänmaamme on pelastettavissa, niin sen pelastavat nuo Kundut ja Tšakravartit ja heidän apulaisensa!»
Minua tuo loukkasi sanomattomasti. »Jos kertomanne on totta», huudahdin minä, »niin havaitsen selvästi, että elämäni ylimpänä tehtävänä täytyy olla isänmaani pelastaminen noiden samaisten Kundujen ja Tšakravartien ja heidän apulaistensa tuottamasta turmiosta. Orjuutus, joka on tunkenut luihimme ja ytimiimme, ilmenee tuollaisissa tapauksissa kammottavana hirmuvaltana. Te olette tottuneet pelon vuoksi alistumaan pakkovaltaan siinä määrin, että olette alkaneet pitää toisten sortamista jonkinlaisena pyhänä sakramenttina. Minä tahdon taistella tuota heikkoutta, tuota kaameata julmuutta vastaan.»
Nämä asiat, jotka ovat tavalliselle ihmiselle ilmiselvät, hämmentyvät uskomattomasti korkeasti oppineitten nuorukaistemme päissä, sillä heidän historiallisten viisastelujensa tarkoituksena tuntuu olevan yksinomaan totuuden vääristeleminen!
XI
Naishenkilö, joka väittää itseänsä Pantšun tädiksi, tuottaa minulle suurta vaivaa. Käy vaikeaksi väittää hänen valittelevan, sillä jos usein onkin hankalaa, jopa mahdotontakin löytää todellisen tapahtuman todistajia, niin toisaalta voi aina keksiä lukemattomia todisteita ihan perättömälle asialle. Tämän pelisiirron tarkoituksena nähtävästi on saada peruutetuksi kauppa, jonka nojalla Pantšun vuokratila siirtyi minun haltuuni.
Kun en osannut keksiä mitään muuta keinoa, ajattelin antaa Pantšulle alueiltani vakinaisen vuokra-alueen ja rakennuttaa hänelle siihen asumuksen. Mutta opettajani ei siihen suostunut. Hän arveli, ettei minun pitänyt niin helposti taipua vihamiesten ilkeämielisiin juoniin, ja tarjoutui ottamaan itse asian ajaaksensa.
»Tekö, mestari?» huudahdin minä kovin hämmästyneenä.