»Bimala», sanoin minä, »miksi yrittäisinkään pidättää sinua tässä suljetussa häkissä? Tiedänhän minä, että sinä tällä tavoin menehdyt huoleen ja ikävään.»
Hän seisoi paikallaan kohottamatta katsettaan ja sanaakaan virkkamatta.
»Minä tiedän», jatkoin minä, »että jos yrittäisin sinua väkivalloin pidättää, niin koko elämäni muuttuisi pelkäksi rautakahleeksi. Mitäpä iloa minulla siitä olisi?»
Hän oli yhä vaiti.
»Senvuoksi sanon sinulle avoimesti, Bimala», lopetin minä puheeni, »että olet vapaa. Mitä lienenkin sinulle ollut tai yrittänyt olla, — kahlehtia sinua en tahdo.» Samassa minä lähdin ulompiin suojiin.
Ei, se ei ollut mikään jalomielisyyden puuska enempää kuin välinpitämättömyyden ilmauskaan. Olin vain oivaltanut, etten itse milloinkaan vapaudu, ellen anna toisille heidän vapauttansa. Jos olisin yrittänyt pitää Bimalaa kukkaskiehkurana kaulallani, niin sydäntäni olisi rasittanut ankara paino. Enkö ole hartaasti rukoillut näin: jos onni ei ole minua varten, niin menköön; jos kärsimys on välttämätön osani, niin tulkoon, kunhan minun ei tarvitse elää orjuudessa. Jos pitää väkivaltaisesti kiinni valheesta, ikäänkuin se olisi totuus, niin tukehduttaa itsensä. Kunpa säästyisin sellaisesta tuhosta!
Huoneeseeni astuessani näin opettajani siellä minua odottamassa. Kiihtyneet tunteeni kuohuivat yhä vielä. »Vapaus, mestari», aloitin minä heti, tervehtimättä ja mitään kysymättä, »vapaus on ihmisen suurin aarre. Sen veroista ei ole mikään muu — ei mikään!»
Hämmästyen tuota purkausta opettajani katsoi minua vaiti ollen.
»Lukemalla ei voi mitään ymmärtää», jatkoin minä. »Me luemme pyhistä kirjoista, että himomme ovat kahleita, jotka sitovat meitä samoinkuin muitakin. Mutta sellaiset sanat ovat sinänsä tyhjiä. Vasta kun päästämme linnun pois häkistä, käsitämme, millaisen vapauden lintu on meille valmistanut. Kaikki se, mitä suljemme häkkiin, sitoo meitä himon kahleella, joka on rautaista kahletta lujempi. Uskohan minua, mestari: tuota eivät ihmiset milloinkaan käsitä. He yrittävät aina korjata jotakin ulkopuolella olevaa. Mutta korjausta kaipaavat vain omat himot eikä mikään muu, ei mikään muu!»
»Me luulemme vallitsevamme itseämme, kun olemme saaneet haltuumme halumme esineen», sanoi hän, »mutta todellisuudessa me vallitsemme itseämme vasta silloin, kun kykenemme heittämään himomme esineen pois mielestämme.»