Kesäk. 22 p. v. 1878 lähti Nordenskiöld höyrylaivalla Vega tälle suurimmalle matkalleen, matkalle jonka vertaista ei ole sitte Kolumbuksen ja Vasco di Gaman ajan. Kysymyksenä oli nyt Pohjoisjäämeren kautta pitkin Aasian pohjoisrantaa päästä Beringin salmelle ja sieltä jatkaa matkaa ympäri Aasian, sekä edelleen Punaisen meren, Suezin kanavan, Välimeren ja Gibraltarin salmen kautta kotia takaisin.
Tarkimmalla huolella oli kaikki laitettu reilaan, mitä tarvittiin matkaa varten. Vega oli erittäin hyvä ja jotenkin suuri alus, tammesta rakettu, ja laitettu kulkemaan sekä purjeitten että höyrykoneen avulla. Se oli paraimman mukaan valmistettu, kauniisti ja mukavasti. Paitse tavallisia laivaveneitä oli sillä sen lisäksi kannella pikkuinen höyryvene, käytettäväksi tieteellisillä retkillä ja muissa satunnaisissa tarpeissa.
Kesäk. 22 p. v. 1878 lähdettiin Karlskronan satamasta. Vegaa seurasi samalla höyrylaiva Lena, joka oli määrätty kulkemaan Lenavirran suulle, ja johon lastattiin osa retkikunnan ruokavaroja ja hiiliä, sekä kaksi muuta laivaa, jotka olivat määrätyt menemään Jeniseivirralle. Nämä kolme alusta oli valmistanut venäläinen Sibiriakoff viemään eurooppalaisia tavaroita Siperiaan ja tuomaan sieltä jyviä ja muita Siperian tuotteita. Vegan tutkimusretken kustansi kuningas Oskar toinen, tohtori Oskar Dickson ja venäläinen Sibiriakoff.
Seuraavat henkilöt seurasivat Nordenskiöldiä hänen rohkealla purjehdusretkellään maailman ympäri: tohtorit Kjellman ja Stuxberg, jotka johtivat retkikunnan kasvi- ja eläintieteellisiä töitä; kapteini Ruotsin laivastossa, L. Palander, joka oli Vegan päällikkö; itaalialainen luutnantti Bove, tanskalainen luutnantti Hovgaard, lääkäri Almqvist, suomalainen luutnantti O. Nordqvist ja ruotsalainen luutnantti Brusewitz, sekä 2l-miehinen laivaväki.
Otettuansa Köpenhavnista ja Göteborgista ruokavaroja ja muita tarpeita pitkää matkaansa varten, jätti Vega vihdoin heinäk. 4 p. Göteborgin sataman, ja saapui, vastatuulten viivyttämänä, Tromsöhön heinäk. 17 p. Siellä otettiin retkikunnan tarpeiksi vielä hiiliä, vettä, peurannahkaisia turkiksia kaikille miehille, sekä muuta mikä voi olla tarpeen.
Heinäk. 21 p. oli kaikki reilassa lähtöä varten, ja innokkaiden hurraahuutojen kaikuessa, jotka kohotti lukuisa rannalle kokoontunut väkijoukko, nostettiin ankkuri ja matka aljettiin tylyn jäämeren tuntemattomia vesiä kohti. Vegaa seurasi höyrylaiva Lena; toiset kaksi alusta olivat lähteneet edeltä.
Vaaroja ja seikkailuja täynnä oli matka, jolle nyt lähdettiin, ja monet tutkimusretkeilijät ovat sortuneet jäiden sekaan niillä tylyillä seuduilla. Aina vuodesta 1500 alkaen on merkittävänä pitkä ja surullinen luku napajäihin hukkuneita tutkimusretkeilijöitä, jotka ovat kulkeneet samaa tietä, kuin Vega nyt oli aikeessa mennä; toisille taas oli onnistunut paremmin, vaikk'eivät he toki koskaan voineet tunkeutua matkansa päämaaliin saakka, eivät lähimaillekkaan.
Erään hollantilaisen retkikunnan oli v. 1596 pakko olla talvi Novaja Semlalla. Kun laiva oli jäätynyt kiinni, rakensi miehistö itsellensä huoneen maalle koilliselle rannalle, jonne laiva oli jäätynyt. Se oli paljoa pohjoisemmassa, kuin mikään muu paikka, jossa ihmiset ennen olivat viettäneet talvea. Yleinen luulo olikin, ett'ei ihminen voisi elää talven yli niin pohjoisella leveys-asteella, alituisessa pakkasessa ja yössä. Marrask. 14 p. katosi aurinko, ja samalla kertaa myös karhut. Sen sijaan tuli pitkänä talviyönä kettuja tupaan, ja niitä pyydettiin joukoittain elatukseksi, useita tuvan katolta. Ajan kuluksi ja mielen virkeänä pitämiseksi, laitettiin joskus pidot, joissa iloinen mieli sai palkita, mitä ylöspidosta puuttui. Auringon palattua tulivat karhut, ja hollantilaisilla oli joukko jahtiseikkailuja niiden kanssa, jotka kuitenkin kaikki loppuivat onnellisesti. Muutamat karhut rupesivat kotiutumaan jätetyssä laivassa, heittivät kaikki sekaisin ja mursivat syvän lumen peittämän kyökinluukun. Kun kerta kovalla pakkasella oli tupaa lämmitetty kivihiilillä, oli koko miehistö kuolemaisillaan häkään. Helmikuussa oli muutamia kertoja satanut niin paljo lunta, ett'ei voitu avata ovea, vaan täydyttiin kömpiä ulos savutorven kautta. Terveyden vuoksi otettiin usein höyrykylpyjä höyrykaapiksi muutetussa tynnyrissä. Miehistön terveyden tila olikin talven kuluessa heikontunut ja napayön vitsaus, kerpukki alkoi ilmaantua. Yksi mies oli kuollut jo helmikuussa. Kesäk. 23 p., kun alus yhä vielä oli jäihin suljettuna, lähtivät hollantilaiset kotimatkalle avonaisissa veneissä, matkalle joka oli täynnä vaaroja, vaikeuksia ja kärsimyksiä. Kapteini, joka jo venematkan alussa oli sairas, kuoli pian sen jälkeen jäälautalle, kun he levähtivät sillä, ajojään pidättäminä. Samana päivänä kuoli myös yksi laivaväestä, ja muutamia päiviä jälkeenpäin toinen. Tavattuansa kaksi venäläistä erälaivaa, jotka ottivat heidät vastaan hyvin ystävällisesti ja sääliväisesti, jatkoivat haaksirikkoiset matkaansa veneissään ja saapuivat vihdoin onnellisesti Kuolaan, jossa heitä kaikin tavoin pidettiin hyvänä ja kestitettiin.
1600-luvun lopulla joutui eräs venäläinen erälaiva haaksirikkoon Kaarian merellä ja laivaväen täytyi pitää talvea eräällä saarella. Jää kokoontui sinne talvella kauhealla melulla korkeiksi vuoriksi, ja joskus oli koko saari meren peitossa, niin että vaan pari kukkulaa oli kuivana. Toiselle näistä laitettiin talviasunto, joka rakennettiin peuran ja mursun verellä ja karvoilla yhteensotketusta savesta, laivasta saatujen lautojen avulla. Viisitoistamiehisestä laivaväestä kuoli talven kuluessa yksitoista kerpukkiin. Kahdeksan ensimmäistä päivää talviolostansa elivät he merestä naaratuilla hauroilla, joihin sekoitettiin vähän jauhoja. Sittemmin syötiin hylkeen, mursun, karhun ja peuran lihaa. Joskus oli ruoanpuute niin suuri, että täytyi syödä nahkaa turkista ja saappaista. Keväällä tuli samojeedia mannermaalta ja ryösti heiltä osan saaliista, jonka he olivat talvella koonneet. Vihdoin sattui muutamia erämiehiä tulemaan saarelle, ja niin saivat hengissä olevat lopulta tilaisuuden jättää pitkällisen vankeutensa.
Vielä meidän päivinämme on saatu nähdä semmoisia onnettomia ja vaarallisia retkiä Kaarian merelle, vaikka onkin äärettömästi edistytty laivojen rakentamisessa ja varustamisessa. Vuonna 1862 kärsi sillä lailla eräs venäläinen retkikunta onnettomuuden Kaarian merellä. Kun jää alkoi tunkeutua joka haaralta laivan ympärille, laskettiin veneet ja ruokavarat alas jäälle. Sylenpaksuinen jäälautta tunkeusi laivan alle ja saattoi sen kallistumaan toiselle kyljelleen. Monta kertaa sai alus niin kovia sysäyksiä, että peljättiin sen musertuvan. Laivaväki teki yöt päivät työtä hakatakseen kirveillä ja rautakangilla laivaa vasten likistyvän jäälohkareen esiinpistäviä reunoja rikki. Lopulta ei kauvemmin uskallettu jäädä laivaan, vaan muutettiin jäälle pystytettyyn telttaan; laiva oli näet saanut suuren reiän keulaansa, josta vesi virtasi sisään. Pian halkesi kuitenkin se jääkenttä, jolla teltta oli, ja samalla sulkeutui laivan reikä, jonka vuoksi jälleen muutettiin siihen. Seuraavina päivinä oli likistyminen laivaa vasten niin suuri, että kansi välistä oli taivuksissa kuin vemmel, ja vihdoin oli pakko jättää laiva ja koettaa jalkaisin päästä maalle. Siitä tuli pitkä, vaarallinen ja vaivaloinen matka epätasaisen jään yli. Usein tavattiin sulia paikkoja, joiden yli täytyi mennä lauttaamalla ajojää-lohkareilla, joita soudettiin sauvoimilla. Kerta tahtoi joukko mursuja tulla mukaan semmoiselle lautalle, joka silloin auttamatta olisi uponnut, ja vasta sitten kun mursujen johtaja oli ammuttu, luopuivat eläimet yrityksestään. Ajeltuansa useampia päiviä peräkkäin sinne tänne likellä rantaa eräällä jäälautalla ja kuljettuansa pitkiä matkoja hypäten jääkappaleelta toiselle, päästiin viimein maalle ja haaksirikkoiset otettiin suurimmalla ystävyydellä vastaan eräässä samojeedikylässä, jossa samojeedit kestittivät heitä raa'alla ja keitetyllä peuranlihalla, peuran-ytimellä, raa'alla kalalla ja hanhenrasvalla. Lopetettuaan ateriansa panivat haaksirikkoiset maate pehmeille peurannahoille samojeediteltoissa. "Kaikki surut ja vaivat" — niin kertoivat he sittemmin, — "olivat unohdetut; me tunsimme voivamme äärettömän hyvästi, niinkuin olisimme tulleet paratiisiin".