Kun jumalankauppa oli tehty, kutsui eräs venäläisistä Nordenskiöldin toverinensa juomaan teetä hänen tuvassaan. Siinä oli etehinen ja pieni, hyvin matala huone. Yhden nurkan täytti suuri takka; sen vieressä oli tuvan ylen matala ovi ja vastapäätä sitä neliskulmainen ikkunaluukku, jonka alle oli asetettu muutamia arkkuja, jotka sillä kertaa saivat olla teepöytänä. Pitkin huoneen toisia seinuksia oli peurannahalla verhotuista laudoista tehtyjä, seinäänkiinnitettyjä makuusijoja.
Heti kun Nordenskiöld ja hänen toverinsa olivat tulleet tupaan, otettiin sokuri, rinkilät, teekupit ja -vadit, sekä viinapullo esiin tavallisesta venäläisestä matkariinistä. Valkea tehtiin, vesi keitettiin ja tee valmistettiin tavallisella lailla teekyökissä, jolloin paksu savu ja kovasti häkää levisi matalaan huoneesen, joka sill'aikaa oli tullut täyteen uteliaita. Juhla kului muuten hyvin hauskasti alituisessa keskustelussa, joka kävi hyvin vilkkaasti, vaikka isäntä ja useimmat vieraat vaan vaivaloisesti voivat ymmärtää toisiansa.
Sieltä läksi Nordenskiöld toverinensa samojeedien nahkateltoille, jotka olivat kappaleen matkaa kauvempana. Sielläkin otettiin heidät ystävällisesti vastaan. Muutamat samojeedit olivat pukeuneet erityisellä huolella vierailua varten. Naisten juhlapuku on erittäin korea. Se on jotenkin pitkä, suolivyön kohdalta ruumiinmukainen leninki, tehty poronnahasta, niin ohuesta, että se laskee vyötäisiltä kauniisin, säännöllisiin laskoksiin. Hameessa on kaksi kolme eriväristä, koirannahasta tehtyä vannikkoa eli rimsua, joiden väliin on neulottu heleänvärisistä kankaanpalasista laitettuja reunuksia. Jalkimina on korkeat, kauniisti ja somasti kirjaellut peurannahkasaappaat. Kesällä käyvät samojeedit paljain päin. Naisten tukka on silloin takaa jaettu kahteen kimppuun, joihin on palmikoittu hihnoja, kirjavia nauhoja ja helmiä. Hiusten lopusta jatkuvat nämä palmikkojen tekopitennyksenä, niin että ne, yhdessä helmillä, napilla ja metallikoristuksilla täytettyjen pitennyshihnojen kanssa, ylettyvät melkein maahan asti. Koko laitos on niin taitavasti tehty, että alussa olisi valmis uskomaan sikäläisillä naisilla olevan oikein uskomattoman tukankasvun. Joukko muita, nappikoruisia helminauhoja oli sitä paitse usein hyvin somasti palmikoittu tukkaan tahi ripustettu korviin. Tämä hiuskoristus on kaikkineen luonnollisesti hyvin raskas, ja vielä enemmän on päässä painoa talvella, kun sen suojana pakkaista vastaan on paksu ja hyvin lämmin, koirannahalla reunustettu peurannahkainen huntu, jonka takapuolella riippuu kaksi hihnaa, täynnä messinki- ja vaskilevyjä.
Nuori nainen koristelee siis siellä, niinkuin kaikkialla muuallakin, paraan taitonsa mukaan, mutta kaunis ei hän sentään ole meidän silmissämme. Hän kilpailee miehen kanssa likaisuudessa. Niinkuin mieskin on hän pienikasvuinen, hänellä on musta, karhea, jouhimainen tukka, keltainen, usein lian peittämä kasvojenväri, pienet, vinot, ivallisesti vesiset ja nilaiset silmät, litteä nenä, leveät, ulospistävät poskipäät, hennot, ohuet koivet sekä pienet kädet ja jalat.
Miehen pukuna on yksinkertainen, avara ja pitkä peski, jota vyötäisten kohdalta pitää koossa napilla ja messinkiheloilla runsaasti koristettu vyö, jossa veitsi riippuu. Peurannahkaiset saappaat ulottuvat tavallisesti yläpuolelle polvia ja päähineenä on päänmukainen huntu, samaten peurannahkainen.
Kesäteltat ovat kartionmuotoisia, katossa reikä savun johtamiseksi tulisijasta, joka on keskellä laattiata. Makuusijat ovat monessa teltassa kätketyt kirjavasta pumpulikankaasta tehdyn esiripun taa. Semmoista kangasta käytetään myös, kun on varoja siihen, alusvaatteihin.
Napakansoista ovat porolappalaiset korkeimmalla kannalla. Sen jälkeen tanskalaisessa Grönlannissa asuvat eskimot. Nämä molemmat kansat ovat kristittyjä ja osaavat lukea, sekä ovat opetelleet käyttämään ja tarvitsemaan useita maanviljelyksen, kaupan ja eurooppalaisen teollisuuden tuotteita, niinkuin pumpuli- ja villakankaita, taottuja ja valettuja rautakaluja, kivääriä, kahvia, sokuria, leipää j.m.s. He ovat vieläkin paimentolaisia ja metsämiehiä, mutta heitä ei voi enää kutsua raakalaisiksi, ja sivistynyt eurooppalainen, joka pitemmän aikaa on ollut heidän seurassaan, mielistyy heidän elintapansa ja mielenlaatunsa moneen puoleen. Näiden jälkeisiä siivoudessa ovat Luoteis-Amerikan eskimot, joiden alkuperäisesti raakaan elämään yhteys amerikkalaisten valaskalan-pyytäjien kanssa näyttää tehneen hyvin hyvän vaikutuksen. He ovat yhä vielä pakanoita, mutta muutamilla heimoilla näkee jo jonkunlaisen rakkauden somuuteen ja järjestykseen.
Niiden jälkeisiä ovat Pohjois-Siperian tschuktschit, jotka vasta perin vähän ovat seurustelleet eurooppalaisten kanssa. Heidän ansiolähteensä ovat sitä paitse viimeaikoina melkoisesti vähenneet, josta syystä heimon voima ja elämänhalu on näkyvästi heikontunut.
Alhaisimmalla kannalla ovat samojeedit, tahi ainakin ne heistä, jotka asuvat likinnä kaukaasialaista rotua. Heihin näyttää korkeamman rodun vaikutus, sen asetukset ja säännökset, sen kauppamiehet ja ennen kaikkia sen tulivesi, olleen kokonaan turmelevainen. Kun Nordenskiöld kerta kysyi eräältä Koillis-Grönlannin eskimolta, joka oli tunnettu jotenkin suuresta itsetunnostaan, eikö hän toki tahtonut myöntää, että tanskalainen kuvernööri oli häntä suurempi, vastasi tämä: "se ei ole varma; kuvernöörillä on kyllä enemmän omaisuutta kuin minulla ja näyttää olevan enemmän valtaa, mutta Köpenhavnissa on väkeä, joita hänen täytyy totella, ja minun ylitseni ei ole kenelläkään valtaa". Saman ylpeän itsetunnon tapaa isännässään porolappalaisen ja tschuktschin teltassa. Samojeedista sen sitä vastaan näyttää tunkeneen alamaisuuden ja pelon tunto.
Seuraavana päivänä läksi Nordenskiöld muutamien matkakumppaniensa keralla toisella pikkuhöyryllänsä eräälle samojeedilaiselle uhrikummulle, joka oli Waigatsch-saaren luoteisen niemen korkeimmalla kohdalla. Se oli luonnollinen kukkula, muutamia kyynäriä yläisempi ympäröivätä kenttää, joka syöksi mereen korkeana ja äkkinäisenä jyrkänteenä. Kenttä oli täynnä loistavia kukkia, keltaisia ja valkeita kivirikkoja, kauniita sinilatvoja, keltaisia linnunsilmiä j.m. peräpohjolan kukkia; laaksonnotkoissa loisti tuore ruohikko. Metsää ei ollut ensinkään.