Kuitenkin on eräs tunnettu saksalainen tutkija antanut Kara-merelle nimen "jääkellari", koska merenvirrat eivät voi kesällä viedä pois jääpeitettä, joka talvella tulee äärettömän paksuksi, vaan se kokoontuu Novaja Semlaa vasten, jossa se kesän alussa sulkee ne kolme salmea, jotka johtavat Kara-mereen. Sen vuoksi luultiin, että Kaarian meri koko kesän on jäätä täynnä, mutta Nordenskiöldin keksintöjen kautta, hänen edellisellä matkallaan sinne, tiedetään nyt, ett'ei asian laita ole niin tukala, vaan että jää suuremmaksi osaksi sulaa, ja että tätä merta sen vuoksi kesällä voi aivan hyvästi käyttää merikulkuun.
Matka kului suotuisimmassa säässä ja aivan jäättömällä merellä aina elokuun 3 p. iltaan asti, jolloin ohut ajojää tuli vastaan, ja sumu, joka kuitenkin ajoittain harveni. 4 p. tuli vesi keltaisenharmaan saven väriseksi ja oli niin suolatointa, että sitä voitiin juoda. Oli tultu Obin ja Jenisein virtapiiriin. Elok. 6 p. näkyi vihdoin laivojen määräpaikka, "Dicksonin satama" Jenisein suussa, jossa tuo pieni laivasto ehjänä laski ankkurinsa.
Seutu Dicksonin sataman luona on aivan asumatointa, vaikka siellä ennen on ollut joukko asuinhuoneita pitkin virran ja meren rantaa. Ne on jo aikoja sitte jätetty, etupäässä sen vuoksi että jahti on vähennyt, mutta myös sen vuoksi että elämäntarpeet aikojen kuluessa ovat enentyneet, niin ett'ei kansa enää ole viihtynyt siellä.
Nämä rakennukset, — eli simovit, niinkuin niitä kutsutaan — Jenisein suulla, olivat Euroopan kansojen pohjoisimmat asuinsijat. Alastoman tunturin juurella, alituisten lumimyrskyjen alaisina talvella ja paksujen sumujen peittäminä sikäläisen lyhyen kesän aikana, oli niillä luultavasti vähä riemuja ja mukavuutta tarjottavana asukkailleen.
Kappaleen matkaa etelämpänä, mutta sentään kaukana metsärajan pohjoispuolella, on kuitenkin sangen hyvästi voipia talonpoikia, jotka asuvat suurissa, useita rakennuksia ja huoneita sisältävissä simovissa, joissa jonkunlainen ylellisyys vallitsee. Siellä kävellään turkiksista tehtyjen mattojen päällä, ikkunat ovat ehjiä, pyhäinkuvat ovat peitetyt kulta- ja hopealevyillä, seinillä on peiliä ja runsaasti koreasti maalattuja Venäjän keisarien ja kenraalien vaskipaino-kuvia. Tämä varallisuus saadaan kaupanteolla kotoasukkaiden kanssa, jotka paimentavat laumojansa tunturilla.
Talvi on Jenisein suulla hyvin kylmä. Sen on kumminkin kerran kestänyt eräs suomalainen, perämies Nummelin, joka muutamien matruusien kanssa v. 1876 oli talven yli eräällä Jenisein saarella, 70° 48' pohjoisella leveydellä, eräässä huoneessa, jota siellä oli käytetty kesäkalastukseen, asuttuansa ensin jonkun aikaa talvikortteeriin pannussa laivassa, jonka kapteini muun laivaväen kanssa oli palannut Jeniseiskiin talveksi. Lokak. 5 p. muutti miehistö talviasuntoonsa ja lokakuun lopusta marraskuun loppuun näytti lämpömittari 30-40 astetta kylmää, samaten jälleen uudenvuoden jälkeen. Marrask. 21 p. ilmestyi aurinko viimeisen kerran eikä näkynyt uudestaan ennenkuin tammik. 19 p. Heti joulun jälkeen alkoi kerpukki ilmestyä ja vei kolme Nummelinin laivatoveria; neljäs ja viimeinen upposi. Onneksi oli hän toki hankkinut itselleen muutamia lisämiehiä likeisimmiltä asutuilta seuduilta.
Kesäkuun keskipalkoilla alkoi jää liikkua ja virta paisui niin korkealle, että oli pakko paeta asuinhuoneen katolle, johon vähä ruokavaroja ja polttopuita sekä kaksi koiraa oli turvaan saatu. Siellä oltiin seitsemän vuorokautta alituisessa hengenvaarassa. Katto oli vaan niukan puoli kyynärää veden yläpuolella ja ohikulkevat jääkappaleet uhkasivat joka hetki viedä sen mukanaan, niin että niitä yöt päivät täytyi pitää varalta ja poissa huoneesta pitkillä saikoilla. Kattoon sidottu pieni vene olisi ollut, onnettomuuden sattuessa, heidän viimeinen turvapaikkansa. Koko seutu oli vettä tulvillaan. Muuttolinnuillakaan ei ollut pitkiin matkoihin mitään kuivaa paikkaa levätä, ja sattui, että väsyneitä riekkoja laskeutui miesten pään päälle, niin vieläpä koirienkin päälle katolla. Kesäk. 23 p. alkoi vesi aleta, ja miehet voivat jälleen muuttaa veden autioksi tekemään huoneesen.
Jeniseiltä Lenan suulle.
Elokuun 10 p. kevensi Vega ja Lena jälleen ankkurinsa jatkaakseen matkaansa. Ilma oli lämmin, jäitä ei näkynyt yhtään, ja raikkaan kaakkoistuulen puhaltaessa voi Vega kulkea sekä höyryllä että täysillä purjeilla. Pian tuli ilma kuitenkin sumuiseksi ja siellä täällä kulkuväylällä näkyi kallioita, joita ei oltu otettu merikartalle, jonka vuoksi täytyi ohjata eteenpäin suurimmalla varovaisuudella. Lisääntyvän sumun tähden oli laivojen sitte pakko aina yksin kuuroin pysähtyä, milloin ankkurissa, milloin jäälohkareesen kiinnitettynä. Matka kävi sen vuoksi hyvin vitkallisesti. Usein oli sumu niin paksu, että laivat eivät voineet nähdä toinen toistansa, jonka vuoksi täytyi antaa merkkiä vihellyspiipulla. Ensi kerran maailman luomisen jälkeen kuului silloin vihellyspiipun kimeä ääni näillä hiljaisilla seuduilla, joilla ei laiva koskaan ennen ollut käynyt.
Elokuun 19 p. näkyi vihdoin tumma, jäätöin niemi pilkahtavan sumusta. Se oli Aasian pohjoisin huippu, Kap Tscheljuskin, jonka luona matkue laski ankkurinsa klo 6 i. p.