Nordenskiöld oli nyt saavuttanut suuren, vuosisatoja tavoitellun päämaalin. Ensi kertaa oli laiva ankkurissa vanhan maailman pohjoisimman niemen ulkopuolella. Sitä tärkeätä tapausta vietettiin lippujen nostamisella ja kanuunan laukaisemisella ja, sittekun Nordenskiöld toverinensa oli käynyt maalla ja jälleen palannut laivalle, valmistettiin Vegalla iloiset pidot, joissa maljoja juotiin tuon niin onnellisesti alotetun, vaarallisen matkan hyväksi jatkamiseksi.
Aasian pohjoishuippu muodostaa matalan, lahden kahtia jakaman niemen, jonka itäinen haara pistää koko joukon pohjoisemmaksi kuin läntinen. Laakkasivuinen vuorenharju kulkee itäiseltä niemeltä sisämaahan päin, eteläistä suuntaa, ja näyttää pian kohoovan 900 jalkaa korkeaksi. Vaan vuoren syrjillä ja syvissä, lumipurojen uurtamissa ouruissa ja notkoissa tasangolla näkyi suuria valkoisia lumikenttiä, ja samaten näkyi vähä jäätä merenrannalla. Mutta muuten oli maisema harmaata ja yksitoikkoista, ilman sitä erin-omaista majesteetillista kauneutta, joka on peräpohjolan maisemille omituinen.
Kun laivat saapuivat Kap Tscheljuskinille, otti niitä vastaan iso jääkarhu, jonka jo ennen ankkurien laskemista nähtiin kävelevän edestakaisin rannalla, silloin tällöin katsahtaen ulos merelle päin, ikäänkuin tiedustellakseen, ketä merkillisiä vieraita nyt ensi kerran oli tullut hänen valtakuntaansa. Mutta kanuunanlaukaus pelotti karhun pakoon, ja niin perinpohjaiseen, ett'ei se edes enää, niinkuin karhujen muuten on tapana, palannut seuraavanakaan päivänä.
Kasvullisuus siellä oli hyvin köyhä. Muutamissa harvoissa paikoissa vaan oli maa sammalista, jäkälistä, ruohoista ja saraheinästä muodostuneen peiton suojassa, mutta sekin kasvullisuus oli hyvin laiha. Muutoin tunki sieltä täältä maanhalkeemista esiin muutamia raihnaisia kukkakasvia, jäkäliä ja sammaleita.
Kaikki joet olivat silloin kuivillaan, mutta laveat ja syvät virranuomat näyttivät, että siellä lumen sulamis-aikana runsaasti vettä virtaa. Lumipurojen lorina ja lintujen kirkuna tekevät silloin varmaan vaihtelevammaksi sen autiouden ja hiljaisuuden, joka nyt levisi tasangon paljaitten, melkein kaikkea kasvullisuutta vailla olevain savikkojen yli. Mitään jälkiä ihmisistä ei missään voitu huomata. Vanhan naparetkeilijän tavan mukaan antoi Nordenskiöld sinne rakentaa kiviröykkiön käyntinsä muistoksi.
Sieltä suunnitti Nordenskiöld kulkunsa suoraan itään päin Uudensiperian saaria kohti, nähdäkseen eikö sitä tietä voisi tavata maata. Pari päivää kuljettiin höyryllä eteenpäin esteettömästi hajanaisen ajojään läpi; muutamia hyvin suuria jäälauttoja nähtiin myös, mutta ei yhtään jäävuoria. Ilma oli sumuinen, ja sekä sumu että jää lisääntyi aina enemmän, niin että vihdoin ainoastaan vaivaloisesti voitiin tunkeutua eteenpäin. Monta kertaa täytyi laivan maata suurien jääkenttien luona ja odotella sumua hiukan hälveneväksi. Sellainen onnen kaupalla purjehtiminen oli kuitenkin hyvin vaarallista, sillä laiva voi milloin hyvänsä töytätä jäätä vasten tahi likistyä jääkentän sisään pääsemättä mitenkään ulos jälleen. Silloin päätettiin pyrkiä jäästä ulos avovedelle likinnä rantaa, ja kun se ei onnistunut, vaan jää tuli aina tiuhemmaksi, oli pakko kääntyä takaisin pitkä matka samaa tietä, jota oli tultukkin.
Kun Vega oli päässyt jäistä, ohjattiin kulku maata kohti, ja sitte jatkettiin matkaa noin penikulman päässä rannasta, usein aivan jäätöintä merta, aina Preobraschenien saarelle asti, jossa ankkuri laskettiin. Saari oli lumetoin ja peittynyt ruohonsekaiseen sammalvaippaan. Siellä tavattiin taas pohjoinen eläinmaailma koko rikkaudessaan. Saaren kohtisuoran rantueen ulkonemat olivat lukemattomien pohjankiislojen ja kolmivarpaisten lokkien hautomispaikkoina, äärimmäisillä rantasärkillä juoskenteli kahlaajia edestakaisin ja etsi vilkkaasti huutaen ruokaansa, ylimmäisillä kallion-ulkonemilla hautoi joukko isojalokkia ja alangon rinteillä näkyi valkea tunturipöllö väijymässä saalistansa, hiljaa ja liikkumatoinna tuntikausittain, mutta niinkuin tavallisesti, valppaana ja arkana, niin että erämies vaan vaivaloisesti voi lähestyä pyssynkannon päähän. Rantaliuskalla vuoren alla nähtiin kaksi jääkarhua ja meressä isonlainen joukko hylkeitä ja kauvempana oli purjehdittu mursujoukkojen ohi. Tällä saarella, joka on koko joukon etelämpänä kuin Kap Tscheljuskin, on kasvullisuuskin paljoa rikkaampi, johon myös on suurena apuna siellä mereen laskeutuvan Chatangavirran kesällä lämmin vesi.
Elok. 27 p. oli päästy Lenavirran suun läheisyyteen, ja siellä erosi Nordenskiöld Vegalla höyrylaivasta Lena, joka jatkoi matkaansa määräpaikkaan, Lenan suulle ja Jakutskin kaupunkiin. Hyvästijätöksi toverille laskettiin Vegalta muutamia rakettia, ja sen jälkeen mennä höyrysivät laivat kumpikin omalle suunnalleen, Vega itäänpäin, uusia vaaroja ja uusia löytöjä kohti, laivanpohjan siihen asti aina kyntämätöintä merta.
Lenan suulta talvikortteeriin.
Ilma oli tyyni, mutta enimmäkseen pilvinen, ja lämpömittari näytti +4 astetta. Matka kävi alussa rivakasti eteenpäin Uudensiperian saaria kohti, mutta sittekun länteisimmät niistä olivat tulleet näkyviin, tuli vesi niin matalaksi ja jääsohjoa ilmestyi, niin että välttämättä täytyi hiljentää vauhtia. Nordenskiöldin aikomus oli laskea siellä ankkuri ja tutkia maata, mutta pelko että myrsky voisi nousta, jolloinka Vegan tila matalassa väylässä olisi voinut tulla hyvin vaaralliseksi, tahi että kokoontunut ajojää äkkiä tulleen pakkasen kautta jäätyisi ja estäisi kaiken edemmä tunkeumisen, pakoitti hänen jatkamaan matkaa ilman mitään seisahtumista.