Syysk. 3 p. näkyi Karhusaaret. Silloin satoi lunta, niin että laivan kansi ja saaret olivat valkean lumivaipan peitossa.
Tähän asti ei Vega ollut matkallaan, kun pysyttiin likellä rantaa, tavannut mitään muita ajojääkenttiä, kuin semmoisia, jotka muodostuivat vedensyömistä, melkein jääsohjoksi muuttuneista jääkappaleista. Ei yhtään jäävuorta ollut näkynyt. Mutta nyt alkoi jää tulla paksummaksi ja Karhusaarien itäpuolella oli paksua merenjäätä jotenkin tiheissä joukoissa ajelehtinut rantaa kohti. Pitkin rantaa oli kuitenkin vielä avonainen jäätöin ura.
Karhusaarien ohi kuljettua, asetettiin suunta suoraan Kap Schelagskoita kohti, jolloin Vega jätti selvän uran rannan likellä ja kulki eteenpäin ajojäitten läpi. Mutta samalla kun pohjoistuuli alkoi puhaltaa, aleni lämpömäärä jäätymispisteen alipuolelle, vesi jääkappalten välillä peittyi jotenkin paksuun jääkuoreen ja ajojäät tihenivät aina enemmän ja enemmän. Silloin tuli mahdottomaksi jatkaa otettua suuntaa, ja Vegan täytyi kääntyä maalle päin, siihen noin penikulman levyiseen selvään uraan. Lämpömäärä, joka ulapalla jäiden keskellä oli -3, nousi täällä +4 asti ja veden lämpö kohosi — 1,2 asteesta 3,5 asti, jonka ohessa suolaisuus oli puolta vähempi. Siitä voitiin päättää, että oli tultu Kolymavirran uraan.
Karhusaaret, jotka ovat tämän virran suun ulkopuolella, ovat muodoltaan omituiset. Vuoret, joita saaret ovat, ovat näet vuosisatojen kuluessa rapautuneet rikki, jättäen sinne tänne ikäänkuin korkeita pilareita ja torneja, sekä rauniojoukkoja ja -riviä, jotka ovat särkyneitten muurien ja huoneitten näköisiä. Mereltä katsoen näyttävät nämä muodostukset suurensuuren kaupungin raunioilta, joka kaupunki kerta on ollut vahvojen muurien ympäröimä ja täynnä temppeliä ja loistavia rakennuksia.
Matka alkoi nyt käydä aina hitaammin ja hitaammin. Puoliyön aikana oli aurinko jo hyvin syvällä taivaanrannan alapuolella ja yöt olivat tulleet niin pimeiksi, että Vegan siihen aikaan vuorokautta täytyi pysyä asemillaan useita tuntia, kiinnitettynä johonkin suurempaan pohjajäähän. Sitä paitse vallitsi usein päivillä paksu sumu, joka pakotti kulkemaan eteenpäin suurella varovaisuudella, tuolla tuntemattomalla kulkuväylällä. Purjehtiminen pitkin Aasian pohjoisrantaa alkoi myöskin tulla jotenkin yksitoikkoiseksi, sillä innokkainkin naparetkeilijä voi pitemmän päälle kyllästyä jäähän, pelkkään jäähän, matalikkoon ja sumuun, ilman mitään vaihtelua. Myöskään ei oltu sitte Jugor Scharista lähdettyä, s.o. koko kuukauden purjehtimis-ajalla, nähty yhtään ihmisiä tahi ihmis-asuntoja, paitse yhtä vanhaa asumatointa tupaa eräällä autiolla rantasärkällä.
Nyt tapahtui kuitenkin mieluisa vaihetus. Syysk. 6 p. huomattiin kappaleen matkaa Kap Schelagskoin ulkopuolella kaksi venettä, täynnä väkeä. Kaikki miehet Vegalla — paitse kokki, jota ei mikään tapaus voinut viekoitella jättämään patoja ja paistinpannuja ja joka purjehti Aasian ja Euroopan ympäri kenties ainoatakaan kertaa käymättä maalla — juoksivat ylös kannelle. Veneet olivat nahkaisia, laitetut samalla lailla kuin eskimojenkin veneet, ja ne olivat täynnä nauravia ja haastelevia kotoasukkaita, miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka huudoilla ja viittauksilla antoivat ilmi, että he tahtoivat tulla laivalle. Kone seisotettiin silloin, veneet laskivat laivan luo, ja joukko nahkoihin puettuja, avopäisiä olentoja kapusi ylös reilingin yli, tavalla, joka selvästi osotti, että he olivat nähneet laivoja ennen. Vilkas keskustelu alkoi, mutta pian huomattiin, ett'ei kukaan veneitten tahi laivan väestä osannut mitään kieltä, jota molemmin puolin olisi ymmärretty. Mutta asia autettiin merkeillä ja viittauksilla, niin hyvin kuin voitiin. Pakina ei estynyt siitä, ja suuri ilo pääsi pian vallalle, varsinkin sitte, kun oli jaettu muutamia lahjoja, pääasiallisesti tupakkia ja muutamia liitupiippuja. Ne ihmiset olivat tschuktschia. Eräs poika heistä osasi lukea kymmeneen asti engelskaksi, joka näyttää että he olivat seurustelleet amerikkalaisten valaskalanpyytäjien kanssa.
Moni tschuktschi oli kookas ja kaunisvartaloinen mies. He olivat puetut ruumiinmukaisiin nahkahousuihin ja peurannahkaisiin peskiin. Pää oli paljaana, tukka kokonaan pois leikattu, paitse kapeata reunustaa edessä, joka oli kammattu alas otsalle. Muutamilla oli nahkatakki pistettynä taakse vyöhön, mutta he näyttivät pitävän ilmaa liika lämpimänä, käyttääkseen päähinettä. Naisten ihoon oli piirrelty mustia tahi mustansinisiä viivoja otsaan ja nenään, sekä muutamia koreuksia poskille. Kasvojenmuoto ei tuntunut niin vastenmieliseltä kuin samojeedien ja eskimojen; he olivat myös, verraten samojeedihin, jotenkin puhtaita ja heillä oli kaunis, melkein vaaleanpunainen iho. Pari miestä oli aivan valkeanveristä. Luultavasti olivat he sotavankina tahi pakolaisina tschuktschien sekaan elämään joutuneitten ryssien jälkeläisiä.
Tschuktschit näyttivät olevan erittäin tyytyväisiä tapaamiseen ja saamiinsa lahjoihin. Ne olivat lehtitupakkinippuja, liitupiippuja joita jokainen sai niin paljo, kuin voi pitää sormiensa välissä, koristuksia ja vanhoja vaatteita, joita löytöretkeilijät ja miehistö oli levitellyt ympärilleen anteliaalla kädellä. Oltiin näet vakuutettuja, että Vega muutamassa päivässä tulisi kulkuväylälle, jossa talvivaatteet olisivat aivan tarpeettomia.
Kun kotoasukkaat olivat lähteneet veneinensä, kulki Vega edemmä pitkin rantaa. Yöksi ruvettiin olemaan suuren jäälautan luona. Mutta aamusella huomattiin taas oltavan niin jään ja sumun keskellä, että oli mahdotoin kulkea edemmä. Kun sumu harveni hiukan, niin että laivan voi erottaa maalta, tuli jälleen vierailemaan kotoasukkaita, joita tälläkin kertaa pidettiin paraimman jälkeen hyvänä. He kutsuivat selvillä merkeillä matkustajia nousemaan maalle ja käymään heidän teltoissaan. Kun kaikissa tapauksissa oli mahdotoin vielä jatkaa matkaa, totteli Nordenskiöld kutsumusta, panetti veneen vesille ja meni useimman toverinsa kanssa maalle.
Ranta on sillä paikalla hiekkavallia, joka kulkee meren ja erään syvemmän laguunin eli suolattoman järven välillä. Sisempänä kohosi maa vähitellen paljaiksi, lumettomiksi tahi viime päivien lumisateen jälkeen ohuella lumipöperöllä peitetyiksi vuorenharjuiksi. Tschuktschien kylät rakennetaan tavallisesti semmoisille rantavalleille. Asuntoina on tilavat nahkateltat, joiden sisällä on lämpyisten, hyvästi valmistettujen peurannahkojen ympäröimä laatikonmuotoinen makuukammio, jota valaisee ja lämmittää raanilamput. Siellä makaa perhe kesällä, ja siellä oleskelee se enimmäkseen koko päivän talvella. Sitä paitse poltetaan ulkoteltan keskellä puitakin, jota varren avataan reikä taitteisen telttakaton harjalla.