Nordenskiöld ja hänen toverinsa otettiin hyvin ystävällisesti vastaan ja heille tarjottiin mitä talossa oli. Sillä kertaa oli ruokaa runsaasti saatavana. Yhdessä teltassa keitettiin peuranlihaa suuressa rautapadassa ja erään toisen ulkopuolella palottiin parastaikaa ja otettiin sisuksia ulos kahdesta vasta ammutusta tahi teurastetusta peurasta. Kolmannen teltan luona hääri eukko, ottaen peurojen pötsistä ruohonpäisen, spenaatimaisen sisällyksen ja valaen sen hylkeennahkasäkkiin, säilytettäväksi ruoaksi talvella. Hän käytti käsiänsä kousikkana ja paljaat käsivarret olivat korkealle ruohonpäiseksi värjätyt tuosta ei juuri maittavasta spenaatista. Toisia nahkasäkkiä, täynnä raania, oli rinnakkain teltan seinillä.
Kaikissa teltoissa oli palottuja hylkeitä, todistuksena että hylkeensaanti viime päivinä oli ollut runsas. Erään teltan luona oli kaksi tuoretta mursunpäätä suurine kauniine torahampainensa. Nordenskiöld tahtoi ostaa ne päät, mutta tschuktschit eivät suostuneet siihen, sillä he pitävät uskontonsa mukaan mursunpäitä jonkunlaisessa kunniassa. Seuraavana päivänä tarjottiin kuitenkin torahampaat myytäväksi. Myös tarjosivat tschuktschit raania kaupaksi, ja näyttivät hyvin kummastelevan, ett'ei matkustajat tahtoneet vaihettaa sitä itselleen muutamata erää.
Lapsia näkyi joukoittain, raittiita ja tuoreita. Sisäteltassa kävelivät suuremmat lapset melkein alastomina ja juoksivat ilman kenkiä tahi muita vaatteita telttojen väliä, routaista maata. Pienempiä lapsia kanniskeli niin hyvin miehet kuin vaimotkin hartioillaan ja ne olivat silloin niin pyntätyitä, että ne näyttivät nahkapallilta. Lapsia kohdeltiin mitä suurimmalla ystävyydellä, eikä koskaan kuullut vanhempien sanovan niille pahaa sanaa.
Seuraavana aamuna koetti Nordenskiöld kulkea edemmä, mutta hänen täytyi sumun vuoksi pysähtyä erään pohjajään luo, joka oli tullut likelle maata. Siellä täydyttiin viipyä kokonainen vuorokausi, joka aika käytettiin maan tutkimisiin. Yhtään telttaa ei tavattu läheisyydessä, mutta monissa paikoin rannalla nähtiin jälkiä vanhoista telttapaikoista sekä särjettyjä talonkaluja ja hylkeen, peuran ja mursun luita.
Ensi kertaa silloin mikään laiva laski sille rannalle, ja sanoma tästä, kotoasukkaille niin merkillisestä tapauksesta oli levinnyt lavealti ympäri. Vaikk'ei yhtään telttaa ollut läheisyydessä, sai Vega sen vuoksi ottaa vastaan useita kyläilemisiä. Nordenskiöld käytti niitä, ostaakseen vaatteita ja kaluja, jotka olivat tschuktschien elintavalle omituisia. Mutta kauppa oli sillä kertaa hyvin vaikeata, sillä Nordenskiöldillä oli puute vaihtotavarasta, ja rahoja voi siellä vähän käyttää. Tschuktschit pitivät 25 ruplan seteliä vähemmän-arvoisena kuin koreata saippuan päällystä, ja kulta- tahi hopearahaa vähemmän-arvoisena kuin tinanappia. Yhden ja toisen 50 äyrin kappaleen saatiin tschuktschit kuitenkin ottamaan, mutta vasta sitte, kun niihin oli tehty reikä, että niitä voi käyttää korvarenkaina. Joukon hopearahoja, joissa oli kuningas Oskar toisen kuva, jakeli Nordenskiöld sitä paitse sekä siellä että edellisellä paikalla lahjaksi, jättääkseen ohjausta heidän matkansa jälkien löytämiseksi, jos joku onnettomuus kohtaisi laivaa ja retkikuntaa.
Innokkaimmin haluttuja tavaroita olivat karkeat silmäneulat ja parsinneulat, padat, suuret veitset, kirveet, sahat, navarit ja muut rautakalut, liina- ja villapaidat, mieluisimmin hyvin koreaksi värjätyt, kaulahuivit, tupakki ja sokuri, sekä ennen kaikkia paloviina, jota kaikki villit kansat erittäin ahneesti ottavat. Kuitenkin oli tschuktschienkin joukossa ymmärtäväisiä, jotka eivät koskaan maistaneet tippaakaan tuota tulista ja petollista myrkkyä, vaan ylenkatseellisella liikkeellä hylkäsivät tarjotun lasin.
Tschuktschit ovat yleensä älykkäitä ja aprikoivia kauppamiehiä ja pitävät tarkasti huolen omasta edustaan. Sen he ovat vähitellen oppineet vaihtokaupan kautta, jota he välittävät Amerikan ja Siperian välillä. Napa-Amerikan etäisimmässä kauppapaikassa sanottiin vielä muutamia vuosia sitte majavannahasta maksetun vaan yhden tupakkilehden, ja kun venäläiset ensin tulivat Kamtschatkaan, saivat he kahdeksan sopelinnahkaa veitsellä ja kahdeksantoista kirveellä, ja sentään nauroivat kamtschatkalaiset herkkäuskoisia muukalaisia, jotka niin helposti antoivat itsensä pettää. Tätä nykyä on asianlaita kuitenkin toinen.
Syysk. 10 p:vää vasten yöllä peittyi meri jotenkin paksuun, uuteen jääkuoreen, mutta sen mursivat jälleen laivan läheisyydessä ajelehtivat vanhat jääkappaleet. Itse ajojääkin oli vähä hajaantunut ja Nordenskiöld antoi sen vuoksi panna laivan liikkeesen, jatkaaksensa matkaa. Pian sulki tien kuitenkin nauha vanhaa jäätä, jota yökylmä oli niin vahvistanut, että vasta parin tunnin työn jälkeen kirveillä ja tuurilla voitiin raivata ura sen läpi. Sitte tuli jälleen jotenkin selvää vettä, mutta sen sijaan kohtasi paksu sumu, niin että jälleen täytyi seisahtua pohjajään luo seuraavaksi päiväksi, jolloin matkaa taas voitiin jatkaa iltaan asti, jolloin jälleen seisahduttiin jäälohkareen luo.
Seuraavana päivänä, syysk. 12, kun jo oli tultu hyvän matkaa ohi Irkaipijn eli Nordkapin, tuli niin paksu jää vastaan, ett'ei ollut mahdollista tunkeutua edemmä. Täytyi sen vuoksi palata ja töin tuskin voi Vega päästä likelle maata tiuhassa olevien jääjoukkojen läpi. Laiva laski vihdoin ankkurin pienessä, pohjoiseenpäin, kahden ulospistävän vuoriniemen välissä olevassa mutkassa. Siellä oli sitte pakko viipyä aina syysk. 18 p. asti, odotellen paremmuutta jääsuhteissa.
Niemellä, joka yhdistää Irkaipijn mannermaahan, oli 16-telttainen kylä, sekä jäännöksiä kansasta, joka oli asunut siellä ennen tschuktschia, mutta jonka kerrotaan sotien johdosta muuttaneen vähä pohjoisemmassa Jäämerta olevaan, vielä tuntemattomaan maahan. Huoneet näyttivät ainakin osaksi olleen valaanluista rakettuja ja puoleksi kaivettuja maan sisään. Kaivettaessa löydettiin kivisiä ja luisia kaluja, niinkuin kivikirveitä, nuolenkärkiä, lusikoita j.m. Osan vanhoja rakennuksia olivat tschuktschit laittaneet raanikellareiksi. Tschuktschit näyttivät epäluulolla katselevan kaivamista, peljäten näiden raaniloitten ryöstämistä. Mutta he kummastuivat suuresti nähdessään muukalaisten jättävän nämä heidän silmissään verrattomat aarteet ja sen sijaan etsivän vanhoja luunpalasia ja kiviliuskoja.