Matkustajien ja kylän-asukkaiden väli tuli pian hyvin ystävälliseksi. Eräs lihavanlainen tschuktschi, soreavartinen, kookas ja kaunis, luultiin kylän päälliköksi, ja ystävyyden vahvistamiseksi kestitettiin häntä laivalla useita kertoja paraimman jälkeen, jota paitse hän sai pienempiä lahjoja. Hän näyttikin olevansa hyvin heikko kohteliaisuuksille ja koristuksille ja käveli, kiitos lahjojen ja vaihtokaupan, peskin päälle vedetyssä punaisessa villapaidassa, kummassakin korvassa kullatut kellonvitjat, joiden alipäissä riippui kymmenen-äyrinkappale. Jo Vegan saapuessa oli hän toisia tschuktschia paremmin puettu ja hänen telttansa oli tilavampi ja siellä oli kaksi makuusijaa, yksi hänen kummallekkin vaimolleen. Mutta pian havaittiin, ett'ei tämä tschuktschilais-keikari ollutkaan mikään päällikkö ja ett'ei minkäänlaista hallitusta löytynytkään tässä, yhtä vähän kuin muissakaan tschuktschilais-kylissä.

Lapsia, raittiita ja tuoreita, oli täälläkin joukoittain, ja kotoasukkaat niitä hellien kohtelivat. Hyvä sana niille valmisti kyllä ystävällisen vastaanoton teltassa. Naisia kohdeltiin miesten vertaisina, ja mies kysyi aina neuvoa vaimolta, tärkeämpätä pyyntiä päätettäessä. Miehen vaihtamalla hankkimat kapineet jätettiin heti vaimon huostaan. Toisilla lapsilla oli kaulassa pienillä kiinalaisilla ja amerikkalaisilla rahoilla koristettuja helminauhoja. Ei kukaan osannut sanaakaan venättä koko kylässä, mutta sielläkin osasi eräs nuorukainen lukea 10:een engelskaksi. Joka teltassa näki peuranmahoja sisuksineen tahi säkkiä täynnä muuta apetta. Muutamat nuoret immet paloivat eräässä teltassa samana päivänä jään alta paulalla pyydettyä hyljettä. Heitä ympäröi silloin joukko tenavia, jotka aina välistä mielihyvikseen saivat verisiä lihaviipaleita.

Levotoinna pitkästä viipymisestä siellä, teki Nordenskiöld matkan eräälle ankkuripaikan likellä olevalle vuorelle. Sieltä oli lavea näkyala yli meren. Se oli ylt'yleensä yhteen likistyneen ajojään peitossa. Vaan lähinnä maata näkyi avonainen vesiura, jonka kuitenkin useissa paikoin jäänauha arveluttavalla tavalla katkaisi.

Vielä syysk. 18 p. oli jään asema aivan muuttumatoinna, mutta nyt ei sopinut viipyä kauvemmin, jos tahtoi välttää talveumista. Ankkuri nostettiin sen vuoksi, ja Vega kulki edemmä, mutta niin matalata vettä, että laiva usein oli vaan kolme neljä korttelia pohjasta irti. Kaksi penikulmaa kuljettua tuli vastaan jäänauha, jonka läpi vaan vaivaloisesti voi päästä, kiitos Vegan vahvan keulalaidan, joka voi kestää jotenkin ankaria sysäyksiä. Kerran ajoi laiva kiinni pohjajäähän; vesi oli alenemaan päin ja vasta seuraavana aamuna pääsi laiva irti, kun iso osa pohjajäätä, jonka juurelle Vega oli ajanut, oli hakattu pois kirveillä ja tuurilla. Koetettiin muutama kerta rikkoa jäätä ruudillakin, mutta se ei onnistunut. Seuraavanakaan päivänä ei päästy pitkältä. Mutta ilma tuli silloin suojaisemmaksi ja sateiseksi, josta voi päättää että suuria aloja selvää vettä oli matkustajien etupuolella. 22 p. teki Nordenskiöld ja kapteini Palander retken pikkuhöyryllä, luodatakseen vettä. Heidän onnistui pian löytää kylliksi syvän, jotenkin jäättömän uran, ja 23 p. voi Vega siis jälleen jatkaa matkaansa, hyvin tiheässä ajojäässä ja usein niin likeltä maata, että oli vaan muutamia tuumia vettä laivan emäpuun alla. Matka edistyi niin, joskus hyvin vaivaloisesti. Sää oli hiljainen ja kaunis, mutta kylmä, ja uutta jäätä syntyi kaikkialle ajojään väliin, missä sitä oli tiuhalta. Jäiden välissä pyöri sadoittain pikku hylkeitä, uteliaasti seuraten laivan vanavettä. Lintuja näkyi sitä vastaan vaan hyvin vähän. Silminnähtävästi olivat useimmat jo muuttaneet lähestyvän talven tieltä. Vegan toiveet tulivat aina huonommaksi, sillä kauvempana erään niemen luona nähtiin jään olevan niin likellä maata, että oli peljättävä, ett'ei selvä vesi likinnä rantaa ollut kylliksi syvä laivalle.

Jälleen lähetettiin pikkuhöyry luotaamaan ja eräs matruusi laitettiin nousemaan niemen sisällä olevalle harjulle, nähdäkseen sieltä lavealti jääsuhteita edempänä. Luotaus antoi sen mieluisan tiedon, että väylä niemen ulkopuolella oli kylliksi syvä, ja tähystäjä palasi vuorelta samaten rauhoittavalla ilmoituksella, että ohi niemen pitkin kaakkoista rantaa oli hyvin leveälti avovettä. Nordenskiöld itse oli muutamien muitten kanssa mennyt maalle tutkimaan seudun luonnonsuhteita, mikäli alkava pimeys salli. Vuorelta palaava tähystäjä kertoi, että sieltä ylähältä voi kuulla hälinää ja melua, sekä nähdä tulia teltoilta niemen toisella puolen. Nähtävästi viettivät kotoasukkaat jotakin juhlaa, ja Nordenskiöldin teki kovasti mieli mennä sinne sanomaan tschuktschille hyvästi, kun heidät nyt, niin luuli hän, ainaiseksi jättivät, purjehtiaksensa jonakin seuraavana päivänä vallan likellä olevan Beringin salmen kautta Tyyneesen mereen. Mutta osaksi oli jo ilta myöhä ja pimeä, osaksi ei vielä kylliksi tunnettu tschuktschien luonnetta, että melkein aseettomina olisi voitu mennä yöllä kyläilemään tuntemattomille teltoille. Sen sijaan viipyi Nordenskiöld toverinensa, kun alus ei kumminkaan sinä iltana voinut nostaa ankkuria, rannalla ja antoi ajopuista laittaa aikamoisen nuotiovalkean, jonka ympärille pian kaikki kokoontuivat, iloisesti rupattaen matkan loppuosasta, merellä, jolla ei tarvinnut nähdä vaivaa kylmästä, vaan lämpimästä, ja jolla matkaa ei ainakaan estänyt jää, alituinen sumu ja tuntematoin pohja. Ei kukaan heistä aavistanut silloin, että he saisivat viettää kymmenen kuukautta pitkän talven, jäätyneinä kiinni avonaiselle rannalle, melkein alituisissa lumipyryissä ja pakkasessa, jossa elohopea usein vaipui syvälle jäätymäpisteen alipuolelle.

Ilta oli ihana, taivas kirkas ja ilma niin tyyni, että nuotiovalkean liekit ja savu nousivat korkealle pilviä kohti. Sen paiste kuvastui mustaan, ohuen jääkalvon peittämään vedenpintaan pitkänä ja suorana tulitienä, joka kaukana taivaanrannalla loppui jäänauhaan, jonka epätasaisuudet pimeässä näyttivät etäisen, korkean vuorenharjun huipuilta. Ilma oli suloisenlauhkea, niinkuin suojaisen talvipäivän. Unohtumattoman ihanalta tuntui yksinäinen, majesteetillinen napayö matkamiehistä, jotka kaukana kodistansa ja sukulaisistansa ja pitkän ja aution matkan jälkeen viettivät, luulonsa mukaan, viimeistä iltaa Pohjois-Aasian mantereella, ympäri suuren, roihtien leimuuvan nuotion, johon napameri itse oli kantanut puut kaukaisilta seuduilta.

Seuraavana päivänä, syysk. 28 p., nostettiin ankkuri ja Vega rupesi mennä höyryymään eteenpäin kapeata vesiuraa jääkentän ja rannan välillä. Se tuli kuitenkin pian liika matalaksi, ja pakko oli koettaa raivata tietä ulompana olevien pohjajääkappalten ja ajojääkenttien läpi. Mutta yökylmä oli sitonut ne niin lujasti yhteen, että oli mahdotoin päästä eteenpäin. He kiinnittivät laivan sen vuoksi yhteen pohjajäähän, odottaakseen tuulen kääntymistä, jolloin aivan varmaan luultiin päästävän irti ja voitavan kulkea ne harvat penikulmat, jotka vielä olivat Beringin salmelle.

Mutta ohut, jääkappaleita yhdistävä jääpeite vahveni päivä päivältä, pysyäkseen sulamatta seuraavan kesän lämpimiin asti. Tullut oli pohjolan talvi odottamatta ja kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti.

Vega oli jäätynyt kiinni, eikä muuta neuvoa ollut kuin valmistauta talvenpitoon siellä siperialaisen Jäämeren aution rannan luona.

Talvenpito.