Retkikuntaa kohdannut vastoinkäyminen, pakko talveutua, oli sitä vastenmielisempi, kun se ei olisi sattunut, jos Vega olisi tullut sille paikalle vaan muutamia päiviä aikaisemmin, ja kun, niinkuin sanottu, vaan muutamia penikulmia enää oli Beringin salmelle, ja kun vihdoin vaan puoli penikulmaa siitä paikasta, johon Vega jäi kiinni, oli rannalla avovettä vielä useita viikkoja. Kotia Eurooppaan tullessa sittemmin saatiin tietää, että vielä samana päivänä, jolloin Vegan matka estyi, eräs amerikkalainen valaskalanpyytäjä aikaisemmalla oli ollut ankkurissa sillä paikalla.
Mutta nyt oli valmistuminen talvea vastaan-ottamaan.
Aikaisemmin päivällä oli Vega ollut kiinni muutamissa pohjajäälohkareissa. Jos laiva olisi jäänyt niihin kiinni, olisi käynyt hyvin huonosti. Uusi jää ajautui näet kovissa syksymyrskyissä näiden jäälohkareiden päälle, ja ne kulkivat sen kautta paljoa likemmäksi maata. Liki kyynärän paksuinen jääpeite särkyi samassa suurella jytinällä tuhansiin kappaleihin, jotka kokoontuivat suunnattomaksi vuoreksi alla olevan pohjajään päälle. Jos laiva olisi ollut sillä paikalla, niin olisi suuret jääkappaleet sen peittäneet, se olisi työntynyt matalalle ja musertunut jo aikaiseen talvella. Mutta kun oli turhaan koetettu päästä edemmä jääkentän läpi, kiinnitettiin laiva erään suuren, viisi syltä syvälle tarttuneen pohjajään taakse, odottamaan sopivata tilaisuutta kulkea edemmä, ja siihen se Vega jäi olemaan talvea. Sekään paikka ei ollut lähimainkaan turvallinen eikä ainakaan niin luotettava, kuin jos alus olisi ollut hyvin suojatussa satamassa. Siinä ei ollut mitään muuta suojaa myrskyjä vastaan, kuin maahan tarttunut jääkallio. Onneksi oli vesi sillä kertaa hyvin korkealla, niin että jääkallio, veden aletessa tavalliselle tilalleen, oli lujassa ja vasta myöhään kesällä jälleen pääsi irti, kun se oli tullut keveämmäksi, sen kautta että sen veden yläpuolella oleva osa oli sulamisesta pienentynyt.
Laivan kiinnitarttuessa oli meri likinnä rantaa mennyt uuteen jäähän, niin ohueen, ett'ei se pitänyt jalkamiestä, mutta kuitenkin kylliksi paksuun, estääksensä venettä pääsemästä eteenpäin. Tämä jää vahveni päivä päivältä, niin että jo lokak. 3 p. tschuktschia voi tulla jalkaisin laivalle.
Läheinen maa oli merestä hitaasti nousevata, hiukan aaltomaista ja jokilaaksojen uurtamata kenttää, joka Vegan kiinni jäädessä vielä oli lumetointa. Metsästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta ylempänä rannalla näki mataloita pajupensaita, laveita aloja täynnä harakanmarjoja ja suuria mättäitä eräänlaista koiruohoa. Niiden välissä oli kesästä jääneitä lakastuneita voikukkasia, sekä muuramia ja puolanvarsia.
Työt Vegan talvipukuun laittamiseen alotettiin viipymättä. Lumi, joka kokoontui kannelle ja joka alussa joka päivä lakaistiin pois, sai jäädä siihen ja poljettiin kokoon paksuksi lumi- eli jääkerrokseksi, joka suuresti suojasi, kannen apuna, pakkasta vastaan. Samaten luotiin korkeita lumikinoksia laivan sivuille. Sitte rakennettiin sahatuista jääpalasista komeat jääportaat ylihangan reilingille, ja suuri teltta pystytettiin komentosillalta keulaan. Pimeinä talvipäivinä leimusi sen teltan alla usein iloinen sepänvalkea, jonka ympärille tschuktschit kokoontuivat, uteliaasti ihmetellen sitä taitavuutta, millä seppä muodosti hehkuvata rautaa. Siellä teltan alla oli muutoin talvella vilkasta elämätä, sillä siellä otettiin vastaan ja kestitettiin tschuktschia ja siellä arvosteltiin ja ostettiin valaanluita, puupalasia ja muita tavaroita, joita tschuktscheilla oli tarjona, sekä sovittiin matkoista koiranreissä eri haaroille.
Yöllä jouluk. 15 p. vasten liikkui jää rajusti. Se oli ankarana muistutuksena siitä, ett'ei Vegan tila ulkona avonaisella väylällä ollut suinkaan turvallinen, ja että voi käydä niin, että laiva mitään varoitusta saamatta äkkiä tulisi muserretuksi. Siinä tapauksessa olisi laivaväki kyllä voinut pelastua maalle. Mutta koska metsästämällä siellä saatiin hyvin vähä saalista ja tschuktschit olivat erittäin varattomia, niin olisi väki kuollut nälkään, joll'ei sen olisi onnistunut pelastaa ruokavaroja laivasta. Ollaksensa turvassa semmoiselta onnettomuudelta, veivät he silloin maalle varaston elatustarpeita, kivääriä, ampumavaroja, vaatteita j.n.e., sen verran että ne olisi riittäneet 30 miehelle 100 päivää. Tämä varasto jätettiin suojaamatta lukoilla ja telkimillä, eikä yhtään vartijata pidetty paikalla. Kuitenkaan eivät tschuktschit siihen ollenkaan koskeneet, eivät likellä asuvaiset eivätkä ne, jotka joka päivä etäisemmiltä seuduilta ajoivat ohi. Ja vaikka he olivat usein elatuksen puutteessa ja kyllä tiesivät, mitä siinä kummussa purjeen alla oli, heidän mielestänsä varmaan äärettömiä aarteita.
Laivan vieressä pidettiin koko talven kaksi aventoa aina auki, toinen tulen varalta, että vettä olisi käsillä jos valkea pääsisi irti, toinen, kauvempana, veden liikkumisen tarkastamiseksi. Sinne tuli pieni hylje asumaan pitkäksi aikaa, aina siksi että se yhtenä päivänä huvin vuoksi vangittiin ja tuotiin vasten tahtoansa kyläilemään laivalle. Se ei siitä juuri näyttänyt olevan hyvillään, ei huolinut tarjotuista herkuista eikä tullut koskaan enää takaisin, päästyänsä jälleen aventoon.
Tieteellisten huomioitten tekemiseksi rakennettiin maalle jäähuone suurista, suunnikkaanmuotoisista lohkareista koreinta sinijäätä. Tätä rakennusta kutsuivat tschuktschit tintinjaranga s.o. jäähuone, jota nimitystä Vega-miehetkin pian yleisesti rupesivat käyttämään. Saviruukiksi käytettiin vedensekaista lunta, ja katto tehtiin laudoista. Mutta kun jonkun ajan kuluttua huomattiin, että myrsky tunkeusi varojen läpi ja toi sisään lumiryöppyä, peitettiin koko huone purjeilla. Tähän huoneesen asetettiin maneettilaitokset korkeille puupölkyille. Että ne pysyisivät oikein vakavina, hakattiin kovalla vaivalla jäätyneesen maahan suuret reiät, joihin pölkyt pantiin, jonka jälkeen reiät täytettiin vedensekaisella hiekalla. Tämä jäähuone oli tilava ja mukava observatoori. Se oli sitä paitse kauniimpi kuin moni muu, sillä sitä käyttäessä muodostui vähitellen kattoon ja pitkin seiniä sangen kauniita jääkristallisia koristuksia. Sillä oli vaan yksi vika, se oli hyvin kylmä. Kun ei rautaa saatu käyttää rakennuksessa, koska se olisi vaikuttanut häiritseväisesti maneetteihin, ei voitu tulisijaakaan laittaa. Kun koetettiin lämmittää vaskisella teekyökillä, oli havaintojentekijä kuolemaisillaan häkään.
Maneettisia ja meteoroloogisia huomioita tekivät, paitse Vegan yhdeksän tiedemiestä, yksi masinisti ja yksi matruusi. Jokaisella oli vahtivuorona kuusi tuntia, joista viisi vietettiin jäähuoneessa. Pakkasessa jolloin elohopea oli jäätymäpisteen alipuolella, tahi, mikä oli pahempata, 36 asteen kylmässä myrskyssä mennä laivalta puolentoista virstan päässä olevaan observatooriin, viipyä siellä viisi tuntia 17 asteen kylmässä ja sen jälkeen palata laivalle, tavallisesti vastatuuleen, oli kirmakkata kyllä. Kenellekkään ei siitä sentään tullut mitään haittoja. Päinvastoin näyttää tämä vapaatahtoinen muutos yksitoikkoiseen laivaelämään vaikuttaneen hyvää ja virkistävää sekä ruumiisen että sieluun.