Vegan kiinni jäädessä oli, niinkuin jo ennen on sanottu, jää likinnä rantaa liian heikkoa kantamaan jalkamiestä, ja hyvin vaikeata oli siis tulla maalta laivalle niillä keinoilla, joita tschuktscheilla oli. Kun kotoasukkaat huomasivat laivan, nousi heidän keskellään kuitenkin suuri liike. Miehiä, vaimoja, lapsia ja koiria näki sekaisin kiireesti juoksentelevan edestakaisin rannalla, ja muutamia muita näkyi ajelemassa koiranreillä jääkäytävällä likinnä huonoa jäätä. He pelkäsivät silminnähtävästi, että se oivallinen tilaisuus, joka silloin oli, vaihtaa itselleen paloviinaa ja tupakkia, pääsisi käsistä. Laivasta voi kiikarilla nähdä, kuinka useita turhia kokeita, panna venettä vesille, tehtiin, kunnes onnistuttiin hinata yksi alus jäättömälle, tahi vaan ohuen jään peittämälle uralle lähellä rantaa, joka ura vei aina laivan likelle. Siihen lykättiin nyt nahkavene, joka ajettiin naisia ja miehiä reunoja myöten täyteen. Kun he olivat tulleet laivan luo, kiipesi useimmat reilingin yli vähintäkään arvelematta, leikkiä laskien ja nauraen, sekä huutaen anoai, anoai! (hyvää päivää, hyvää päivää!). Tämä ensimmäinen kotoasukkaiden kohtaaminen, joiden kanssa sitte vietettiin kymmenen pitkää kuukautta, oli molemmin puolin hyvin sydämmellinen ja alkuna erittäin hyvään ja ystävälliseen suhteesen tschuktschien ja Vega-miesten välillä, joka pysyi muuttumatta koko talvenpidon ajan.
Kun tschuktschit eivät olleet suinkaan puhtaita ja siistiä, annettiin heidän vaan poikkeustiloissa tulla kannen alle. Se suututti heitä alussa suuresti, niin että yksi heistä kieltäysi laskemasta Vega-miehiä telttansa sisäosaan. Kaikki tuli kuitenkin pian hyväksi jälleen sen ystävyyden kautta, jolla tschuktschia aina kohdeltiin laivalla, ja kun Vega-miehillä, käydessään tschuktschien luona, aina oli mukana makeisia ja tupakkia sekä miehille että niiden vaimoille ja lapsille.
Laivan teltanpeittämä välikansi tuli pian oikeaksi vastaan-ottohuoneeksi koko seudun asukkaille, vieläpä kaikille matkamiehillekkin. Joka päivä näki koiranvaljaat koiranvaljaiden vieressä seisovan rivittäin tahi makaavan puoleksi lumessa Vegan jääportaiden edessä, eikä kukaan ohikulkija jättänyt lepäämättä siellä muutamia tuntia, tyydyttääkseen uteliaisuuttansa sekä saadakseen hyvistä sanoista tahi tavaroista vähä lämmintä ruokaa, sipaleen tupakkia tahi ryypyn, jos sää oli ruma.
Kaikki laivalle tulleet saivat estämättä liikkua kannella, mutta niin suuri oli kotoasukkaiden rehellisyys, ett'ei pienintäkään kalua varastettu. Mutta valitettavasti olivat he hyvin taipuvaisia kerjäämään, ja näyttivät sitä paitse pitävän kunniana eurooppalaisten pettämisen vaihtokaupassa, ja pitivät silminnähtävästi niitä hyvin tuhmina ja epäkäytännöllisinä semmoisissa asioissa. Välistä tarjosivat he nyljettyjä ketunruumiita, joista pää ja jalat olivat pois leikatut, jäniksinä, ja kummastuivat suuresti, kun petos heti huomattiin.
Huonona saalis-aikana vuotta, veivät tschuktschit joka päivä laivalle ajopuita sekä valaan nikamia ja muita luita, saadaksensa niistä leipää. Kuormasta, jossa oli viisi polttopuuta, maksettiin kaksi tahi kolme laivakorppua.
Kaikki nämä tschuktschit olivat pakanoita. He eivät osanneet muuta kieltä kuin omaansa, jonka vuoksi Vega-miesten oli vaikeata ymmärtää heidän puhettansa. Luutnantti Nordqvist oppi sentään piankin heidän kieltänsä niin hyvästi, että hän voi olla toisten tulkkina. Näytteeksi tästä omituisesta kielestä pantakoon tähän muutamia sanoja. Niin merkitsee tirkir aurinkoa, angka merta, nekita yötä, tintin jäätä j.n.e.
Eräänä päivänä nähtiin laivalta kummallisen matkueen liikkuvan jäällä. Se oli joukko tschuktschia, jotka vetivät koiranreessä makaavata miestä. Vega-miehet luulivat sitä ensin sairaaksi, joka tuli laivalle saamaan lääkärin-apua. Mutta kun matkue oli päässyt laivan sivulle, kapusi luultu sairas vallan ketterästi ylös kannelle, astui esiin hyvin arvokkaasti ja luottavaisesti, teki ristinmerkin, tervehti armollisesti ylen ja ilmoitti murtavalla venäjänkielellä olevansa merkillinen mies siinä maailmankolkassa. Hän oli näet niemeläisten tschuktschien venäläinen starosti eli nimismies nimeltänsä Wasili Menka. Hän oli lyhytkasvuinen mies, puettu kauniisen valkeankirjavaan peurannahkapeskiin, jonka alta vilahteli sininen flanellipaita. Respektiä ja kunnioitusta herättääkseen hän oli tulla karauttanut reessä, jota ei koirat vetäneet, vaan hänen alamaiset maanmiehensä.
Hän teki alussa hyvin hartaasti ja innokkaasti ristinmerkin muutamien valokuvien ja vaskipiirrosten edessä Vegan ruokahuoneessa, mutta jätti sen tavan pian, huomattuansa, ett'ei kukaan muu tehnyt niin. Lahjana toi hän tullessaan kaksi peuranpaistia ja sai vastalahjaksi villapaidan. Hän jutteli aikovansa mennä Markovaan, erääsen Anadyrin luona olevaan paikkaan, jossa asuu venäläisiä. Nordenskiöld antoi hänelle silloin venäjäksi kirjoitetun avonaisen kirjeen, menemään Irkutskin kenraalikuvernöörille, pyytäen että tämä laittaisi sen edelleen kuningas Oskar II:selle. Kirje asetettiin kahden lapun väliin, ja Menka otti sen mukaansa. Tultuansa maalle, kokosi hän piirin tschuktschia ympärilleen, asettui arvokkaasti heidän keskelleen, avasi paperin, mutta niin että se sattui tulemaan ylösalaisin — hän ei näet osannut lukea eikä kirjoittaa — sekä lukea molotti pitkät pätkät tschuktschinkielellä, kuuntelevalle, hänen suurta oppiansa ihmettelevälle joukolle.
Seuraavana päivänä kävi tuo suuri ja oppinut päällikkö jälleen laivalla. Uusia lahjoja vaihdettiin ja häntä pidettiin paraimman mukaan hyvänä. Lopuksi tanssi hän positiivin soiton jälkeen, osaksi yksin ja osaksi yhdessä muutamien laivamiesten kanssa, katselevien eurooppalaisten ja aasialaisten suureksi huviksi ja iloksi.
Kirjeensä vei Menka kunnolla perille. Lähetettynä lokak. 6 p., saapui se Irkutskiin toukok. 10 p. ja telegrafeerattiin sieltä Tukholmaan, jonne sähkösanoma tuli toukok. 16 p., juuri kun aljettiin tulla kovin levottomiksi Nordenskiöldin ja hänen toveriensa kohtalosta, ja kun jo ajateltiin lähettää retkikuntaa häntä etsimään.