Aivan jäätöin rako oli syntynyt laivan ja rannemmalla olevan selvän veden välille. Samalla oli jääkentät laivan toisella puolen työntyneet merelle päin, niin että Vegalla oli mukava ja kylliksi syvä kulkuväylä. Matka suunnattiin Beringin salmea kohti, ja kun Vega höyrysi Pitlekain äärimmäisen niemen ohi, nähtiin koko kylän väki, miehet, naiset ja lapset, koossa eräällä töyryllä aivan rannalla, katsellen merelle päin tulikoiraan, — niinkuin tschuktschit kutsuivat höyrylaivaa —, joka ainiaksi vei vieraat, ystävät pitkän talven ajoilta, pois heidän autiolta, kylmältä rannaltansa. Varmaan tunsivat ne hyväsydämmiset villit surua ja liikutusta ystävällisissä sydämmissään eronhetkenä. Pari heistä souti rannasta hylkeennahkaveneessä, viitataksensa ikäänkuin vielä viime hetkenä lähteville tervehdyksensä. Etummaisena istui siinä pienessä veneessä kaksitoistavuotias tschuktschi-tyttö. Hänen nimensä oli Reitinakka ja hän oli ollut Vega-miesten suuri lemmikki. Kaikki hyväilivät häntä ja antoivat hänelle lahjoja ja herkkuja, ja iloisella ja hilpeällä olennollaan oli hän heille niinkuin ystävällinen auringonsäde. Hän se nyt viittasi heille viimeisen tervehdyksen tuosta talvisatamasta, jonne he eivät koskaan enää palaisi.
Tschuktschilais-niemeltä Jaapaniin,
Kun Vega koko voimallaan mennä höyrysi Beringin salmesta, oli ne korkeat vuoret, joita kohoo aasianpuoleisella sivulla, verhoontuneet paksuun sumuun, josta vaan silloin tällöin yksinäisiä vuorenhuippuja pisti esiin. Meri oli ajojään peitossa. Jääpalasilla lepäili siellä täällä joukoittain erästä kaunispiirteistä hyljelajia, ja avoveden päällä pyöri lukuisasti vesilintuja.
S:t Lawrencen lahden ulkopuolella tavattiin kiintonaista jäätä, joka sulki vuonon suun ja sen oivallisen sataman. Siellä rupesi Vega ankkuriin Nynamon kylän luona. Tämä kylä oli kunnaalla ja vähän matkaa kauvempana yleni korkea vuorenselkä, josta pisti joukko kukkuloita ja jonka sivuina oli suuret, penkereittäin kokoontuneet kivirauniot.
Kylässä oli kymmenen telttaa. Koska siellä oli puute ajopuista, käyttivät kotoasukkaat valaanluita melkein kaikkiin tarpeihinsa. Telttaverhokin, joka oli hylkeennahkaa, oli pingotettu paalujen tavoin maahan lyötyjen valaskalan kylkiluiden ja alileukaluitten päälle. Niitä yhdisti yläpäästä valaanluiset riu'ut, ja jott'ei tuuli voisi nostaa telttaverhoa ylös maasta, oli sen reunan päälle pantu joukoittain suuria raskaita luita, niinkuin lapaluita, selkänikamia j.m.s. Polttopuiksi käytettiin ulkona keitettäessä raaniin kastettuja valaanluita. Suurta, käyrää valaskalankylkiluuta, jonka toinen pää oli pistetty maahan, pidettiin silloin hahloina. Valaannikamia käytettiin huhmarina, lapaluut olivat ovina rasvakellareihin ja onsiksi tehtyjä valaanluita pidettiin lamppuina. Halaistuja lakihetuloita, alileukaluun kappaleita ja suorempia kylkiluita käytettiin talloiksi rekien jalaksiin, ja lakihetuloista silvottuja kuituja käytettiin nyörinä ja siteinä.
Joka teltan ulkopuolella näki kasoittain mustaa hylkeenlihaa ja pitkiä, valkeita, väriseviä nauhoja puhallettuja suolia oli ripustettu kuivamaan. Teltan sisässä näki kaikkialla verisiä lihapaloja inhottavimmalla tavalla valmistettavan tahi olevan maassa hujan hajan, jonka kautta sekä asunnot että niiden eläjät saivat tavallista inhottavamman näön. Mieluisan erotuksen teki viheriöivät pajun-oksat, joita oli kasattu melkein joka teltan suulle ja joiden ympärillä tavallisesti oli vaimoja ja lapsia, jotka halukkaasti söivät lehtiä. Joka teltassa oli hyviä kivääriä sekä joukko eurooppalaisia tarvekaluja, josta voi päättää näiden tschuktschien olevan vilkkaassa yhteydessä merenkulkijoiden kanssa. Nämä tschuktschit hautaavat kuolleensa samalla tavalla kuin heidän pohjoiset heimolaisensakin. He panevat kuolleen viereen keihään, nuolia, piipun, lumenvarjostimen, jääsiivilän j.m., mitä luulevat hänen tarvitsevan toisessa maailmassa.
Heinäk. 22 p. laski Vega jälleen ankkurinsa, sillä kertaa Amerikan puolelle Port Clarenceen, oivalliseen satamaan, Amerikan läntisimmän niemen, Cap Prince of Walesin, eteläpuolella. Merta vastaan suojelee satamata matala, pitkä hietasärkkä, ja sen sisään laskee jotenkin suuri joki, jonka suu leviää järveksi. Idässä kohoo korkeita, epätasaisia vuoria. Ensi kertaa Vega silloin, lähtönsä jälkeen Aktinian satamasta Taimursaarella elok. 18 p., rupesi ankkuriin oikeassa satamassa; siihen asti oli se ollut ankkurissa tahi kiinni avonaisilla väylillä, jään ja tuulien vallassa, saamatta mitään suojaa maalta. Kuitenkin oli laiva säilynyt aivan hyvästi ja oli vallan vikaantumatoin, kiitos kapteini Palanderin taitavuuden ja miehistön kelvollisuuden.
Heti kun ankkuri oli laskettu, tuli laivalle useita veneitä, osaksi suuria nahkaveneitä, osaksi kajaakkia, s.o. kapeita umpikantisia veneitä, joiden kannessa on yksi tahi pari pyöreätä reikää soutajalle. Joskus makasi niissä vielä yksi mies pohjalla kannen alla; jos vene olisi kaatunut, ei hän olisi voinut pelastua. Sillä lailla kulkevat usein lapset vanhempiensa mukana niiden veneretkillä.
Asukkaat siellä olivat eskimoja. Pari miestä, jotka olivat seuranneet valaskalanpyytäjiä San Fransiskoon tahi Honoluluun, osasi puhua vähän engelskaa. Sikäläiset eskimot ovat paljoa siistimmät muita napakansoja, ja seurustelu eurooppalaisten ja amerikkalaisten kanssa oli vaikuttanut heihin jalostuttavasti, joka ei muuten ole laita raakalaiskansojen kanssa.
Useimmat näistä eskimoista asuivat ohuesta pumpulikankaasta tehdyissä kesäteltoissa. Osa heistä piti eurooppalaisia vaatteita, toiset olivat puettuna hylkeen- tahi peurannahkaisiin housuihin ja keveään, pehmeään, usein kauniisti kirjaeltuun ja murmelinnahkaiseen peskiin. Sateella vedettiin sen päälle yhteenneulotuista suolista tehty sadetakki.