Naisiin oli kirjaeltu muutamia piirroksia leukaan. Miehet pitivät pieniä viiksiä tahi ohutta kokopartaa. Useimmilla heistä oli kaksi pitkää reikää pistetty alihuuleen, jossa he kantoivat lasisia, luisia tahi kivisiä koristuksia. Eräällä nuorella, melkein täysikasvuisella tytöllä oli suuri sininen lasihelmi nenässä, jonka välikalvo sitä varten oli lävistetty; mutta hän hätääntyi kovin ja kätki kasvonsa äidin peskin laskoksiin, kun huomasi koristustansa kaikkien katselevan. Kaikilla naisilla oli pitkät helminauhat korvissa, ja käsissä rautaiset tahi vaskiset rannerenkaat. Silmät olivat hiukan vinossa, kasvot litteät, nenä pieni ja juuresta litistynyt. Useimmat, miehet sekä naiset, näyttivät raittiilta ja terveiltä. Teltoissa vallitsi jonkunlainen järjestys ja somuus, ja lattioilla oli punotusta ruohosta tehdyt matot. Useimmat tarvekalut ja aseet olivat amerikkalaista tekoa. Mutta sen ohessa käytettiin tahi säilytettiin teltan romukätköissä joutsia ja nuolia, linnunpyynti-keihäitä, luisia sauvoimia ja joitakuita kivikaluja, useimmat hyvin taitavasti laitettuja ja leikkauksilla ja piirroksilla koristettuja. Erittäin taidokkaasti oli varsinkin heidän onkensa laitetut; ne oli sievästi muodostetut syötiksi, kuvaamaan kuoriaisia ja muita hyönteisiä, värjätyistä luista, lasihelmistä ja vesilintujen punaisesta varvasnahasta. Nämä kotoasukkaat olivat iloisia ja ystävällisiä. Nainen oli yhtä suuressa arvossa kuin mies, ja lapset olivat käytökseltään hiljaisia ja siivoja. Kaikki nämä eskimot olivat pakanoita. Muutamien telttojen luona oli punaiseksi maalattuja, puisia linnunkuvia, siivet leveellään, patsaiden nenissä. Ne olivat teltan suojelusjumalia. Kuolleensa hautasivat eskimot sillä lailla, että ruumiit täysissä vaatteissa pantiin maahan, ilman mitään hautaa tahi arkkua, mutta tiheän aitauksen sisään. Semmoisen ruumiin vieressä näki kajaakin airoinensa, ladatun kaksipiippuisen pyssyn, jonka nalli oli valmiina ja hana puoleksi vedettynä, muutamia muita aseita, vaatteita, tulukset, lumikengät, juoma-astian, kaksi puusta leikattua, vereen tahrittua naamaria ja kummallisia eläimenkuvia.
Kun löytöretkeilijät liki sata vuotta sitte ensin tulivat niille seuduille, olivat asukkaat vielä hyvin sivistymättömiä ja raakoja. Niin kertoo eräs matkustaja seuraavata ensimmäisestä käynnistään S:t Lawrencen saarella Beringin salmessa. He levittivät — niin kertoo hän — likaisen nahan teltan permannolle ja käskivät hänen istumaan sille. Sen jälkeen tuli toinen kotoasukas toisen jälkeen, syleili häntä ja hieroi kovasti nenäänsä hänen nenäänsä vastaan, sekä lopetti hyväilemisensä sylkemällä käsiinsä ja silittämällä muutamia kertoja hänen kasvojansa. Sitte panivat he hänen eteensä kaukalon valaan-ihraa, jota hänen täytyi syödä kelpolailla, ett'ei olisi pahoittanut hyväntahtoisten isäntiensä mieltä.
Elok. 14 p. kävi Vega ankkuriin Beringin saaren luona, läntisimmän niitä vuorisia saaria, jotka pitkien vitjojen tavalla etelässä rajoittavat Beringinmeren. Näillä saarilla pitää eräs amerikkalainen kauppayhtiö kaksi jotenkin suurta asemaa, joissa käydään kauppaa kotoasukkaiden kanssa. Tärkeinnä kauppatavarana on erään hyljelajin, n.k. merikarhun nahka, jota vuosittain tapetaan niillä tienoin aina 20,000-50,000. Kotoasukkaat siellä asuvat osaksi oikein mukavissa turvehuoneissa, osaksi pienissä puuhuoneissa, joita yhtiö heille lahjoittaa, ja siellä on koulu heidän lapsiansa varten. Beringin saarella se kuuluisa löytöretkeilijä, josta saari on saanut nimensä, lopetti päivänsä. Kun koko hänen miehistönsä oli sairastunut kerpukkiin, ajelehti hänen laivansa ohjatoinna ja tuuli ja aallot veivät sen sille saarelle. Ankkuri laskettiin mutta suuri hyökylaine katkaisi ankkuriköyden ja heitti laivan maata kohti. Luultiin, että laiva ensi laineessa musertuisi kallioita vasten, mutta aallot veivät sen odottamatta kallioiden suojaamaan syvään lahteen, jossa vesi oli aivan tyyni ja jota vaan kapea suu yhdisti mereen. Joll'ei ohjatoin laiva olisi ajautunut juuri sille paikalle, niin olisi se ehdottomasti musertunut ja kaikki miehet olisivat hukkuneet. Suurella vaivalla jaksoi väsynyt miehistö panna veneen vesille. Erään puron rannalle rakensi se osa väkeä, joka vielä jaksoi seistä jaloillaan, jonkunlaisia majoja, peittäen purjeella muutamia syviä kuoppia. Kun sairaat piti vietämän maalle, kuoli moni heti päästessään kajuutasta raittiisen ilmaan. Toiset kuolivat veneessä tahi heti maalle tultuansa. He ehtivät tuskin haudata ruumiita ja voivat vaivoin suojella niitä nälkäisiltä ketuilta, joita ylen määrin kuljeskeli asumattomalla saarella. Muutaman viikon kuluttua kuoli myös Bering. Hän tuli melkein elävältä haudatuksi saarellensa. Sillä sen hietakuopan seiniltä, jossa hän makasi, vieri puuttumatta hietaa hänen päällensä ja hän ei lopuksi antanut ottaa sitä enää pois, koska se hänestä lämmitti hänen kylmeneviä jäseniänsä. Hänen kuoltuansa täytyi ruumis kaivaa ulos, oikeaan hautaan laskettavaksi. Eloon jääneet pelastivat itsensä seuraavana kesänä mannermaalle laitettuansa itsellensä uuden aluksen sillä välin myrskyssä musertuneen laivansa palasista.
Kun Vega lähestyi Beringin saaren uudis-asuntoa, souti yksi mies laivaa kohti ja tervehti, huutaen: "Onko se Nordenskiöld?" Ensimmäinen eurooppalainen sanoi retkikuntaa tervetulleeksi koillisen kulkuväylän löytämisen jälkeen. Mies oli suomalainen, Björkbodan tehtaalta Kemiöstä, jossa Nordenskiöld oli oleskellut paljo nuoruudessaan. Nyt oli hän amerikkalaisen yhtiön palveluksessa.
Hyljelajia, merikarhua, jota täällä pyydetään, on saarilla sadointuhansin, ja se on tunnettu omituisista tavoistansa. Kesällä nousee se maalle ja etsii paikkoja paritus-ajaksi. Koiraat tulevat ensiksi ja käyvät verisiä sotia maasta, jolloin kukin koettaa puolustaa sitä alaa, jonka se on ottanut omalle varallensa ja jonka ulkopuolelle se ei aja takaa voitettua vihollista. Taistelun jälkeen paneutuu voittaja maahan itsetyytyväisellä röhkinällä, heittäytyy seljälleen, kaapii itseään etujaloillansa ja vilvoittaa löyhyttelee leveillä takajaloillansa, niinkuin viukalla. Tämä tapa takajaloillansa löyhyttää, näyttää olevan merikarhuille hyvin rakas. Lämpimänä kesäpäivänä voipi näiden eläinten kokouspaikalla nähdä sadointuhansin semmoisia viuhkoja käymässä. Naaraitten ruvetessa tulemaan, ottavat ne koiraat, jotka ovat vallanneet likinnä rantaa olevat paikat, ne luoksensa, mutta heidän uidessaan uusia naaraita hakemaan, ryöstävät naapurit entiset. Kun vihdoin koko parituspaikka on täynnä, on vahvimmilla koirailla 12-15 naarasta ympärillänsä, heikoimmilla, jotka ovat saaneet tyytyä korkealla rannasta oleviin paikkoihin, vaan neljä viisi. Siellä viipyvät koiraat sitte kolme kuukautta ilman mitään ruokaa, jonka jälkeen he jättävät paikan naaraille ja poikasille.
Näitä hyljejoukkoja eivät erämiehet koskaan ahdista, vaan pyytävät nuorempia koiraksia, jotka eivät ole saaneet paikkaa siellä, vaan ovat nousseet läheisille saarille eivätkä parittele. Erämiehet ajavat niitä hiljallensa maalle päin, jonka jälkeen niiden joukossa olevat naarakset ja poikaset ajetaan takaisin rannalle ja muut tapetaan nuijilla.
Beringin saarelta ohjattiin matka Jokahamaan Jaapanissa, jossa ankkuri laskettiin syysk. 2 p. Matkalla iski ukkonen kovan sadevihurin aikana ankaralla välähdyksellä ja jyrinällä Vegan isoonmastoon, jonka yläpää musertui. Kaikki laivalla olevat tunsivat kovan pudistuksen, mutta onneksi ei sentään mitään vahinkoa tapahtunut.
Jokahamaan tultaessa olivat kaikki miehet terveitä ja laiva täydessä kunnossa. Kuitenkin antoi kapteini Palander siellä vuorata laivan vaskella, suojaksi kuumimpien seutujen merissä olevia laivamatoja vastaan, jotka kiintyvät laivanpohjaan ja turmelevat puuaineen.
Jaapanista kotia.
Kaksikymmentä vuotta takaperin oli Jokahama vaan mitätöin kylä. Siihen asti eivät vierasten valtakuntien laivat saaneet poiketa Jaapaniin, mutta silloin avattiin muutamia satamia maailmankaupalle. Jokahama on sellainen kauppapaikka. Muinoisesta kylästä on tullut kukoistava kaupunki, jossa on 70,000 asukasta, sekä jaapanilaisia että eurooppalaisia rakennuksia, kauppapuoteja ja ravintoloita. Rautatie on rakennettu sieltä Jaapanin pääkaupunkiin Tokioon ja höyrylaivat kulkevat säännöllisesti Jokahamasta San Fransiskoon, Hongkongiin, Indiaan j.m.