Kun irtonainen jää töyttäsi kiinteätä jääkenttää vasten, alkoivat jääpalaset useammin paikoin liikkua nopeissa pyörteissä, jotka pian murensivat pienemmät jääpalat. Eräs mahdottoman suuri jäälohkare, suuruudeltaan melkein pieni vuori, liikkui semmoisessa pyörteessä likellä venettä, musersi tahi työnsi syrjään jokaisen muun jääpalasen tiellään, ja jätti sen kautta jälkeensä avonaisen vesiuran. Joka kierroksessaan tuli tämä jääkallio lähemmäs venettä, joka melkein liikkumatoinna oli jääsohjossa, ja hetken aikaa näytti siltä, kuin tulisi se ja musertaisi veneen, ennenkuin kiintonainen jää ja ajojäänvyö syöksi yhteen ja toimitti hävitystyön. Se tuli kuitenkin heidän pelastuskeinoksensa. Kun näet jääkallio vihdoin singahti veneen ohi, sitä kuitenkaan koskettamatta tahi vahingoittamatta, sauvoivat he itsensä nopeasti siihen aukkoon, joka oli muodostunut kiertelevän jääkappaleen jälkeen ja ulottui kiintonaisen jään reunalle asti. Saavuttuansa onnellisesti sinne, vetivät he suurella vaivalla raskaan veneen jään reunalle. He olivat nyt pelastetut ja voivat rauhassa katsella suurenmoista näytelmää, kun ajojää räiskeellä ja jyrinällä töyttäsi yhteen kiintonaisen jään kanssa ja nousi pystyyn sitä vastaan. Heidän täytyi vetää vene ylemmä, ett'ei tunkeutuva jää sitä musertaisi; mutta sitten oli kaikki hiljaa ja ääneti ikäänkuin olisi luonto levännyt meluavan rauhattomuutensa jälkeen.
Matkustajat pystyttivät nyt telttansa jäälle veneen yli, keittivät kahvia ja kömpivät sitte makuusäkkeihinsä levätäksensä ponnistuksista. Muutaman tunnin levättyänsä työnsivät he kuitenkin veneen uudestaan vesille, sillä jääkenttä alkoi jälleen jakaantua. Kulkien rantaa myöten, jatkettiin matkaa heinäk. 7 päivään klo 1 aamulla, jolloin vene jälleen vedettiin ylös maalle ja levähdettiin. Siellä viipyivät he tieteellisissä tutkimuksissa heinäk. 9 päivään, jolloin matkaa jatkettiin, kosk'eivät jäljellä olevat niukat ruokavarat sallineet pitempätä viipymistä. Se oli vaikea matka ja heidän oli pakko osaksi keksillä alin-omaa työntää tieltään jääkappaleita, osaksi hakata niitä rikki kirveillä, voidakseen päästä eteenpäin. Sitten pidettiin taas lepoaikaa, ja 24 tunnin keskeyttämättömistä ponnistuksista väsyneet miehet vaipuivat makeaan uneen teltassa, sitten kun kiireesti oli syöty kylmä ateria. Vuoroittain ponnistellen ja leväten, jolloin myös suuri osa aikaa käytettiin maan tieteelliseen tutkimiseen, jatkettiin sitten matkaa seuraavina päivinä. Sen ohella tulivat ruokavarat aina niukemmiksi, leipä oli loppunut ja väkijuomat olivat nautitut viimeiseen pisaraan, samoin oli kahvi ja tupakkikin lopussa. Ainoa jolla he voivat elättää itseänsä, oli niiden peurojen liha, joita heidän onnistui ampua. Kerran, kun väsymys oli kovin suuri, turvausivat he siihen väkiviinaan, jota oli otettu mukaan matelijoitten säilyttämiseksi. Malja laitettiin ja se maistui erittäin hyvältä, vaikka muutamia matoja olikin jonkun aikaa säilytetty väkiviinassa.
Useitten ponnistusten ja vaarojen jälkeen saapuivat matkustajat vihdoin heinäk. 12 p. Advent Bayhin, jossa löytyi venäläistupa, jonka kolme norjalaista haaksirikkoista oli ottanut haltuunsa. He harjoittivat siellä peuranpyyntiä ja aikoivat talvemmalla mennä kotia norjalaisten valaskalanpyytäjien mukana, jotka tavallisesti aina paluumatkalla poikkesivat sinne. Tynnyrit, joita oli asetettu päällekkäin tuon pienen huoneen ympäri, riippumaan asetetut kappaleet kuivaa peuranlihaa j.m.s. osottivat, että huoneessa vielä asuttiin. Yksi miehistöä sattuikin olemaan kotona, ja hän otti väsyneet matkamiehet vastaan erittäin vieraanvaraisesti ja jakoi heidän kanssaan hyväntahtoisesti pienet leipävaransa. Sen sijaan pyysi hän ruutia, jonka tärkeän tarpeen puutteessa tuo pieni siirtokunta oli, kadotettuansa onnettomuuden kautta suurimman osan mukana tuotua ruutivarastoansa. Siellä sai Nordenskiöld myös tietää että eräs englantilainen kuunari, joka kuljetti muutamia huvimatkailijoita, oli laskenut ankkuriin Safet Havenissa, ja että osa englantilaisia juuri silloin pyysi peuroja Advent Bayn itärannalla. Ennenkuin Nordenskiöld toverinensa jatkoi matkaansa, saapuivatkin sitte englantilaiset paikalle, ja he palasivat sen jälkeen yhdessä tiheän sumun läpi Safet Haveniin, jossa löysivät laivansa vahingoittumatoinna samalta paikalta, johon sen olivat jättäneet. Siellä oli jo ruvettu tulemaan levottomiksi heidän kohtalostaan ja lähetetty väkeä ulos etsimään heitä. Onneksi palasi lähetetty miehistö jo päivää jälkeen.
Nyt nostettiin jälleen ankkuri ja matkaa jatkettiin. 17 p. aamulla oli laiva tullut ulos Jäävuonosta ja alkoi kulkea rantaseutua Bel Soundiin, jossa ankkuri laskettiin 18 p. illalla, kovin myrskyisen matkan jälkeen. Sieltä tehtiin retkiä maalle. Siinä seudussa oli ennen hyvin hyvä satama, jossa Huippuvuorilla kulkijat tavallisesti laskivat ankkurinsa. Nyt oli sen täyttänyt vuoden kuluessa muodostunut suuri jäätunturi, suurimpia ja kauneimpia Huippuvuorilla, ja sen syrjiltä tippui alinomaa suuria jäälohkareita, niin että oli vaarallista sitä lähestyä. Nordenskiöld otti jääjättiläisestä valokuvan. Kun hänen sitte piti palata laivalle, oli nouseva kohovesi musertamaisillaan hänen veneensä kallioihin, ja hänen täytyi rankkasateessa rannalla odottaa luodeaikaa. Pysyäkseen lämpiminä, juoksivat venemiehet edestakaisin rannalla vehkeillen kaikin tavoin. Tämä keino piti veren liikkeessä ja teki samalla mielen iloiseksi. Sill'aikaa oli myrsky niin koventunut, että he sitte tarvitsivat useampia tunteja kulkeaksensa tuon vaan pari pyssynkanto-matkaa pitkän tien laivalle, jonne he saapuivat aivan väsyneinä ja läpimärkinä.
Seuraavana päivänä, 20:nä, muuttui myrsky täydelliseksi tyveneksi ja joutoaika käytettiin tutkimusretkien tekemiseen. Sillä välin alkoi myrsky uudestaan, ja 24 p. kiihtyi se niin kovaksi, että laivalla peljättiin ankkuriketjujen katkeevan. Onneksi ei tämä tapahtunut; ketjut pitivät ja seuraavana päivänä hiljentyi myrsky. Sillä välin aljettiin laivalla peljätä mitä pahinta Nordenskiöldin kohtalosta, sillä hän ei ollut vielä palannut veneretkeltään, ja tämä pelko eneni vielä enemmän, kun ei häntä 26 päivänäkään vielä kuulunut. Tähystäjä meni ehtimiseen ylös mastoon katsomaan, eikö Nordenskiöldin venettä näkynyt, ja jo ajateltiin nostaa ankkuri ja lähteä häntä etsimään, kun tähystäjä vihdoin ilmoitti, että vene oli näkyvissä, ja ennen pitkää oli Nordenskiöld jälleen laivalla.
Hänellä ei ollut ollut mitään vaarallisempia seikkailuja, vaan kaikki oli käynyt onnellisesti ja hyvästi. Veneesen oli lähtiessä otettu leipää ja kahvia 8 päiväksi; sitä vastoin otettiin niukasti lihaa mukaan, sillä Nordenskiöld toivoi voivansa pyytää runsaasti peuroja ruohoisissa rantanotkoissa. Virtaveden avulla tulivat he pikaisen ja keveän soutamisen jälkeen Sysitunturin rannalle, jonka jälkeen lähetettiin yksi mies koettamaan onneansa peuranpyynnissä, ja toinen laitettiin lohionki kädessä vähän matkaa siellempänä olevan virran suulle. Sillä välin teki kokki valkean, keittääkseen ruokaa ja kahvia, ja Nordenskiöld etsi kivettyneitä kasvi- ja eläinjäännöksiä rannan liuskakivikerroksesta. Hän ei kumminkaan löytänyt jälkiäkään semmoisista koko seudulla. Pian tuli metsästäjäkin takaisin, eikä ollut nähnyt edes ainoatakaan peuraa, hetkisen kuluttua nähtiin kalastajan tulevan lohionkinensa, vakuuttaen ett'ei löytynyt ainoatakaan lohta meressä, joka koskaan olisi ollut kyllin tuhma eksyäkseen niin mutaiseen jokeen kuin se oli. Kahvin juotua jätti Nordenskiöld sen tylyn rannan ja kulki edemmä tekemään uusia löytöjä. He laskivat maalle toisessa paikassa, johon aallot niin sattuivat, että heidän täytyi vetää veneensä korkealle maalle, ettei ne tempaisi sitä mukanaan. Se oli hyvin vaikeata, ja vasta kannettuansa kaikki kapineet maalle onnistui heidän saada tyhjä vene ylös suojaiseen paikkaan. Kun kova myrsky riehui 24 ja 25 p., pelkäsivät he että laivan kenties oli pakko nostaa ankkuri ja purjehtia merelle, ett'ei myrsky paiskaisi sitä kallioihin. Muutamia venemiehiä lähetettiin sen vuoksi eräälle ulospistävälle niemelle, laittamaan kiviröykkiötä ja panemaan sen sisään kirjallista kertomusta heidän matkastaan, että laivan miehistö sitte, tullessaan heitä etsimään, saisi tietää minnekkä päin he olivat lähteneet. Myrskyn aikana koetettiin pyytää peuroja, joita näkyi kauvempana maalla. Pyynnistä palasi yksi mies liikaten ja surkeana. Hän väitti nähneensä karhun, ajaneensa sitä takaa ja silloin pudonneensa alas jyrkänteeltä. Toverit uskoivat hänen kertomuksensa kuitenkin vaan puoleksi, ollen kyllä ilkeitä väittämään, että hän se oli juossut karhua pakoon. Seuraavana päivänä valitti hän kaulaansa kipeäksi, ja kun Nordenskiöld tuli kotia eräältä tutkimusretkeltä, näki hän hänen istuvan veneessä suu selkoman seljällän ja erään toisen merimiehen pistävän punaisella pulverilla peitettyä teräväksi hiotun veitsen kärkeä hänen suuhunsa. Se oli cayennepippuria, jota merimies oli ottanut Nordenskiöldin pippuripullosta ja jonka nyt piti parantaman kipeän kaulan. Parannuskeinon seuraus oli, että miehellä, joka muuten oli tunnettu puheliaisuudestaan, ei koko tutkimusretken loppuajalla ollut sanaakaan sanomista, hän vaan piti kylmää vettä suussaan, lieventääkseen polttavata kirvelemistä, jonka vahva pippuri vaikutti hänen kipeässä kaulassaan. Kun Nordenskiöld leikillään kysäsi, eikö hän tahtonut toista mokomata lisäksi, vastasi hän kieltämällä.
26 p. hiljeni myrsky ja aaltoileminen, niin että Nordenskiöld jälleen voi pyrkiä laivaan, joka oli vanhalla paikallaan ja jossa, niinkuin jo on kerrottu, jo ruvettiin pelkäämään, että hänelle kenties oli tapahtunut joku onnettomuus kovan myrskyn aikana.
Aamusella 27 p. nostettiin jälleen ankkuri ja purjehdittiin edemmä. Kovin hitaasti se kuitenkin kävi, sillä tuuli tyyntyi vähitellen ja paksu sumu peitti meren läpitunkemattomalla hunnulla. 29 p. laskeutui sumu kuitenkin meren pinnalle ja mitä juhlallisin näky aukeni merimiesten eteen. Yli sumun kohosivat 4,500 jalkaa korkeat Horn-Soundin tunturien auringon valaisemat kukkulat ja näyttivät ikäänkuin lepäävän paksujen pilvikerrosten päällä, jotka verhosivat niiden juuret.
30 p. aamulla laskettiin ankkuri oivalliseen satamaan, jota suojasi merta vasten joukko karia ja kolme suurta saarta. Niillä saarilla munii lukematoin joukko haahkoja, jonka vuoksi ne onkin nimitetty Untuvasaariksi, Sinne tulee aina kesäkuussa laivoja kokoomaan munia ja haahkan-untuvia, ja siihen aikaan syödä ahmustavat niiden miehistöt pelkkiä munia ja linnunpaistia. Syödään keitettyjä munia, paistetaan munapannukaakkuja, pannaan munanruskuaista kahvin sekaan kerman asemasta, ja munilla täytetty tynnyri on aina auki kannella. Osa munasaalista pannaan suolaan ja viedään untuvien kanssa Norjaan.
Kun laiva oli laskenut ankkurin, meni Nordenskiöld ja hänen toverinsa heti maalle yhdelle niitä saaria. Munankuorimis-aika oli vast'ikään loppunut ja nekin haahkat, joiden pesät olivat jääneet ryöstämättä, olivat jo jättäneet saaren ja uiskentelivat ympäri rantoja, vasta kuorittujen poikasiensa seuraamina. Sitä vastoin kohtasivat he maalle mennessään isoja tiiraparvia, jotka hurjasti kirkuen koettivat puolustaa muniansa tahi vasta untuvissa olevia poikasiansa, ja niin julkeita ja villiä oli ne linnut, että matkustajat mielellään välttivät niiden hävittämistä.