Mannermaan rannalta tavattiin lukemattomia parvia erästä merilintulajia, Mergulus Alle, jääkyyhkystä, jonka pesät ovat koloissa kivien välissä. Niitä lintuja on siellä niin paljon, että niitä ensi silmäyksellä voisi luulla pilveksi; toiset taas istuivat niin tiheässä kivipaasilla, että yhdellä laukauksella voi kaataa niitä 10-12 kappaletta. Hautomis-aikana on omituista tulla niille paikoille. Kaikki linnut ovat silloin pesissään kivien välissä, ja jos matkii heidän ääntänsä, voipi kuulla tuhansittain ääniä maan alta vastaavan siihen omituisesti kaakottamalla.
Eräällä saarella löysivät he pienestä kummusta yhdeksän pääkalloa; kerrotaan erään englantilaisen aluksen siellä murhanneen erään venäläisen miehistön ja ryöstäneen sen saaliin. Semmoisia töitä tehdään valitettavasti silloin tällöin niillä seuduin, ja kun ei ketään ole kertomassa ilkityötä, jäävät tekijät tavallisesti rankaisematta. Kerta tuli kuitenkin semmoinen rikos odottamattomalla tavalla ilmi ja rankaistuksi. Eräs venäläinen soima oli nimittäin jättänyt kapteininsa ja kaksi miestä Huippuvuorille ja toiset kertoivat kotia Arkangeliin tullessaan, heidän hukkuneen onnettomuuden kautta. Mutta muutamia vuosia jälkeenpäin löysi eräs norjalainen laivuri ihmisen luurangon rannalta ja sen vierestä pyssynperän, joka oli täynnä kirjoitusta. Siitä näkyi että pyssyn omistajan, joka juuri oli se venäläinen kapteini, oli kahden matruusin kanssa hänen kapinallinen miehistönsä ehdoin tahdoin jättänyt kuolemaan. Molemmat matruusit olivat jo ennen kuolleet nälkään, ja sama kohtalo näyttää tulleen kapteininkin osaksi. Norjalainen laivuri lähetti pyssynperän surullisine merkkineen Arkangeliin, ja siten saatiin se julma rikos ilmi.
Mutta Nordenskiöld jatkoi purjehtimistaan ja elok. 9 p. laski laiva vihdoin ankkuriin Isossavuonossa, joka oli matkan varsinainen päämaali. Lyhyt napaseutujen kesä oli kuitenkin jo niin pitkälle kulunut, että voi käyttää korkeintaan kuusi viikkoa tieteellisiin tutkimuksiin. Sillä ajalla tehtiin ehtimiseen tutkimusretkiä, ja muun muassa nousivat rohkeat matkustajat korkealle ja jyrkälle Whales Point-tunturille. Kapuaminen oli vaikeata ja vaarallista. Milloin saivat he kulkea jyrkänneitten yli, peittyneinä soraan, joka juoksi pois heidän jalkojensa alta, milloin oli heidän pakko kiivetä jyrkkiä jääseiniä myöten, joka tuli ainoastaan siten mahdolliseksi että he hakkasivat veitsillään koloja jaloillensa, milloin saivat he kahlata syvässä lumessa, jonka alla oli vesilätäkköjä, joihin he usein syvään vajosivat. Mutta kun he saapuivat tunturinharjalle, tulivat he runsaasti palkituiksi valtaavan-suurenmoisen näön kautta, joka siellä aukeni heidän silmäinsä eteen. Syvällä heidän jalkojensa alla levisi lukuisien saarien peittämien, laveitten vuonojen siniset seljät, salmessa kaukana näkyi muutamia purjehtijoita ja toisella haaralla oli joukko lumisia vuorenkukkuloita, kirkkaimman päivänpaisteen valossa. Ja korkealle yli kaikkien näiden vuorien kohosi, niinkuin kirkko kaupungin huoneitten yli, valtava Horn-Soundin tunturi, Huippuvuorien korkein vuori. Tyyni, melkein juhlallinen hiljaisuus oli yli koko tämän majesteetillisen kuvan ja teki sen vielä suurenmoisemmaksi.
10 p. nostettiin jälleen ankkuri ja purjehdittiin edemmä pitkin Isonvuonon rantaa, joka ei käynyt vaaroitta, sillä purjetie oli täynnä karia ja matalikkoja. Suuret jäälohkareet, jotka olivat tarttuneet matalimmille paikoille, olivat kuitenkin jonkunlaisina purjehdusmerkkinä. Nämä jäälohkareet ovat muuten hyvin vaarallisia, koska usein tapahtuu että ne, virran uurtamina, äkkiä kaatuvat ja musertavat sen aluksen, joka sattuu olemaan lähellä. Niin kävi kerta erään laivan, joka oli kiinnitetty semmoiseen jäälohkareesen, mikä kaatuessaan muserti laivan niin nopeasti, että miehistö tuskin ennätti pelastaa henkensä. Kaksi miestä jotka olivat pudonneet veteen, pelastuivat veneesen, toiset neljä ajojääkentälle. Vasta yhdeksän päivän kuluttua tapasivat niin erinneet kumppanit toisensa; veneessä olleilla ei sillä ajalla ollut muuta elatusta ollut, kuin se mursunnahka, jolla veneen airot olivat peitetyt ja jonka he keittivät rautaäyskärissä, käyttäen teljoja halkoinansa. Vielä kymmenen vuorokauden kärsimisten jälkeen korjasi haaksirikkoiset eräs norjalainen laiva.
Oleskeltuansa lyhyen ajan siellä, purjehti Nordenskiöld eteenpäin, koska jää ajelehti vuonon sisäänpäin ja uhkasi sulkea laivan sinne. Tuuli oli kumminkin tyyntynyt, niin että täytyi panna kaksi venettä hinaamaan laivaa. Se heräsi kuitenkin pian jälleen, purjeet pullistuivat ja matka kulki rivakasti eteenpäin. 13 p. iltapuolla heitettiin ankkuri Lees Forelannin luona. Lukuisat mursunluurangot, joita oli kasoittain rannoilla, olivat todistuksena siitä hävityssodasta, jota norjalaiset erämiehet käyvät sitä komeata, ennen pitkää aivan varmaan hävitettyä eläintä vastaan. Mursut ovat hyvin seurallisia eläimiä ja heitä näkee suuriin joukkoihin asettuneina ahjojäällä. Toiset uivat jääkappalten ympärillä ja koettavat suurilla hampaillaan ajaa pois jotakin liketysten tunkeutuneita toverejansa, päästäksensä itse auringonpaisteesen tyhjälle paikalle. Mursun keihästäminen ei ole helppoa, sillä se on hyvin arka, mutta kun ensimmäinen kerta on tavattu ja harpuuniköydellä valjastettu veneen eteen, kokoontuvat kaikki haavoitetun kumppanin huutoon hänen ympärillensä ja joutuvat siten helposti erämiesten saaliiksi. Ainoastaan yksi ja toinen vanhempi eläin taikka äiti, joka on kadottanut poikasensa, koettaa silloin puolustaita; ja kuitenkin voisi pari voimakasta iskua heidän suurista vahvoista hampaistansa muuntamassa silmänräpäyksessä musertaa veneen. Kun erämiehet jolloin kulloin meressä tapaavat nukkuvan mursun, peljästyttävät he sen tavallisesti samalla ylös kun harpuuni heitetään. Sitä eivät he tee jalomielisyydestä makaavata vihollista kohtaan, vaan sen vuoksi ett'ei mursu, luullen jonkun toverin päällensä käyvän, herätessään iskisi hampaitansa veneesen.
Talvella ajojäitten kadottua näkee mursuja tuhansittain koolla hiekkarannoilla, jotka ovat niin matalia, että tuo kömpelö eläin voi niille ryömiä. Silloin on niitä helppo pyytää. Kun erämiehet tapaavat semmoisen joukon, lähestyvät he useammassa veneessä vastatuuleen, ett'ei mursut hajusta voisi saada vainua vaarasta ja ajoissa pelastaa itseänsä. Kun likinnä rantaa olevat eläimet on saatu tapetuiksi, ovat ne muurina, jonka yli toiset eivät voi paeta. Silloin alkaa inhottava teurastaminen, joka ei lopu, ennenkuin viimeinen eläin on kaadettu. Sen jälkeen otetaan rasva pois ja ruumiit jätetään, ja paikka tulee sitten pitkäksi aikaa jääkarhujen ja lokkien kokousseuduksi, sillä he kestailevat jäännöksillä.
Kun Nordenskiöldin piti purjehtiman sieltä eteenpäin, ei miehistö sanonut tottelevansa, vaan tahtoi saada levähtää satamassa kumminkin yön yli. Silloin ryhtyi Nordenskiöld ja hänen toverinsa, ynnä laivurin, perämiehen ja kokin kanssa omin käsin toimeen, nosti ankkurin ja laittoi purjeet reilaan; vasta silloin tuli miehistö ylös kannelle ja meni työhönsä. Tämmöistä tottelemattomuutta ei ilmestynyt kuitenkaan sitte koskaan enään.
Laskettuansa jälleen ankkurin, näkivät he suuren jääkarhun, joka mukavan-levollisesti teiskaili rannalla. Se seisahtui yksin kuuroin, katseli ympärilleen ja nuuski ilmaa, tarkastellen samalla alusta. Päätettiin panna toimeen jahti sitä vastaan, ja kaksi venettä laskettiin vesille. Kun karhu huomasi heidän aikeensa, kulki se hyvin hitaasti ja arvokkaasti pakoon toista venettä, lähteäksensä erään niemen toisella puolen uimaan, mutta siellä tapasi se toisen veneen, jossa Nordenskiöld oli, ja kaatui kahteen hyvin tähdättyyn luotiin, jotka lähtivät hänen kivääristään. Uljas, häikäisevänvalkea eläin kieri jyrkkää vierua alas, tehden monta kuperkeikkaa toiselta kallionpenkereeltä toiselle, ja seisahtui vihdoin eräälle rannalla olevalle kallionpaadelle, jonka luo veneen voi laskea. Sieltä nostettiin kaatunut jäämajesteetti alas veneesen, ilman karvan kastumatta sen kauniissa, hopeanvalkeassa turkissa.
Seuraavana päivänä tuli samaan satamaan norjalainen erälaiva. Nordenskiöld soudatti heti itsensä sinne tiedustamaan kirjettä, mutta mitään semmoisia ei ollut. Se oli kuitenkin mieluisa kohtaus, sillä he saivat laivurilta ostaa tuoreita munia, joita he suuresti tarvitsivat.
Jälleen purjehdittiin eteenpäin ja laskettiin ankkuri eräässä toisessa paikassa. Siellä meni Nordenskiöld toverinensa maalle peuroja pyytämään. Se oli hyvin vaivaloista, sillä peurat olivat arkoja ja ampujoiden täytyi melkein kömpiä eteenpäin syvässä mudassa. Vihdoin kaatui muhkea koiraspeura Nordenskiöldin luotiin. Mutta toinen kysymys oli, kuinka he saisivat saaliinsa kotia. Lopuksi päättivät he lähettää laivalle kokin, joka noutaisi useampia miehiä ja soutaisi eräälle kauvempana olevalle paikalle, joka oli likempänä sitä paikkaa, missä peura ammuttiin, ja sieltä noutaisi metsämiehet saaliinensa; sitä paitse sai hän käskyn ottaa mukaansa ruokaa ja olutta. He saivat kuitenkin odottaa kylläkin kauvan, sillä venemiehiä ei kuulunut, ja kun he menivät eräälle ulospistävälle niemelle huutamaan laivalle, näkivät he sen täysissä purjeissa risteilevän kaukana merellä. Vihdoin käänsi laiva erästä pientä lahtea kohti ja he kiiruhtivat pitkän ja tukalan matkan sinne, uskoen tulleensa huomatuiksi. Mutta kun he pääsivät perille, oli laiva jo kääntynyt ja risteili jälleen ulapalle päin, huomaamatta heidän huutojansa, viittauksiansa ja pyssynlaukauksiansa. Lopuksi menivät he takaisin sille paikalle, johon olivat peuran jättäneet, ja näkivät ilokseen, että se oli viety pois ja että vene siis oli tullut, vaikka se oli jossakin rantakallioiden piilossa. Pitkän kapuamisen ja sinne tänne kulkemisen jälkeen, löysivät he vihdoin veneen, mutta sen luona odotti heitä uusi kiusa, sillä kokki ja venemiehet olivat syöneet kaikki ruoan, niin ett'ei ollut leivänpalaa jäljellä; he luulivat, näet, että Nordenskiöld ja hänen jahtitoverinsa jo olivat palanneet laivalle. Vasta laivalle tultuansa, saivat he tyydyttää nälkänsä, joka vuorokautisen paastoomisen ja kuudentoista tunnin yhtämittaisen kulkemisen ja vuorienkapuamisen jälkeen kyllä tuntui. Kaikkien näiden pulien ja sekaannuksien muistoksi kutsui Nordenskiöld sitten niemen, jolle he olivat laskeneet, "Selkkausniemeksi", ja sillä nimellä on se otettu karttaan.