Äiti istuutui, mutta Anna jäi seisomaan pöydän ääreen.
— Äiti kulta, sanoi hän, ei minulla ole mitään kertomista, jota ette jo tiedä. Juhannus-iltana viime vuonna puhuin ensikerran hänen kanssaan Kupittaan lähteen luona, kun siellä leikitsimme Juhannnuskokon ympärillä. Sitten olen kohdannut häntä monta kertaa kadulla, ja hän tervehtii aina jonkunmoisella julkealla tuttavuudella, johon hänellä ei ole mitään oikeutta ja jota en voi kärsiä. Ja sitten tanssin minä hänen kanssaan syksyllä häissä pienellä puolella, siihen aikaan kun olitte kipeänä ettekä voinut olla mukana, mutta joissa minä olin serkkuni Marian kanssa, joka silloin asui luonamme. Siellä oli paljon ylioppilaita, jotka päihtyivät ja rupesivat tappelemaan; ja siellä yhtä ylioppilasta pistettiin miekalla, että hänen luultiin kuolevan. Mutta Chronander ei ottanut osaa meteliin eikä ollut juovuksissa niinkuin muut, vaikka hän oli iloinen ja riemastunut. Ja kun me menimme kotiin, serkku Maria ja minä, seurasi hän meitä. Oli suvi ja hyvin märkä kaduilla, portin edustalla seisoi hevonen rekineen ja ajaja oli pihan sisällä ja katseli muun väen kanssa tanssia. Silloin pyysi Chronander meidät istumaan rekeen ja ajoi meidät kotiin; luulimme, näette, että hänellä oli lupa siihen, vaikka sitä ei hänellä ollut.
— Varmaankin se juuri oli tuon kujeensa tähden kuin hän sitten sai istua prubbassa [yliopiston vahtihuone], hän kun omin lupinsa oli ottanut Jakob Wallen hevosen, jotta Wallen itse täytyi häävaatteissaan jalkaisin kulkea kotiin pitkin vettyneitä katuja.
— Niin, se oli juuri silloin. Kun hän sitte kerran tuli luokseni kadulla, sanoin minä hänelle että se oli tyhmästi ja poikamaisesti tehty ja että se saattoi häpeää sekä hänelle että meille. Mutta hän vastasi että hän iloisasti kärsisi kuolemankin minun tähteni.
— Mitä vastasit sinä siihen?
— En mitään. Olin niin suutuksissani etten osannut sanaakaan sanoa, ja kun juuri olimme porttimme luona, jätin hänet mitään puhumatta. Sitten en ole puhunut hänen kanssaan.
— Rakastatko häntä?
Anna rypisti ylpeästi hienoja mustia silmäluomiaan.
— Semmoista voit kysyä, äiti! Häntäkö rakastaisin? En koskaan!
— Jumalan kiitos! Tiedät että isäsi ei voi kärsiä häntä. Hän pitää tämän ylioppilaan kelvottomana, kevytmielisenä ja irstaana tyhjäntoimittajana.