Kun Terserus astui konsistorion kokous-saliin, olivat professorit vielä koossa. Oli näet ollut konsistorion istunto aamupäivällä. Kiivas sanakiista syntyi Terserus’en ja Svenonius’en välillä, s.t.s. kiivas Terserus’en puolelta, mutta ylen maltillinen ja varova Svenonius’en puolelta.
Kun Terserus vihdoin moitti häntä siitä, että hän vallan huonosti palkitsi sen ystävyyden, jolla Terserus oli kohdellut häntä hänen lapsuudestaan asti, vastasi Svenonius, että hän ei ollut toiminut vihamielisyydestä, vaan ainoastaan puollustaakseen puhdasta evankelista oppia, ja kutsui Terserus’en seuraavana päivänä tapahtuvassa väitöskirja-tarkastuksessa julkisesti selittämään, sekä jos voisi, puollustamaan mielipiteitänsä.
Terserus lupasi tehdä sen ja jätti vihan vimmassa Svenonius’en ja konsistorion.
IV.
Akatemian suurempi luentosali oli täpötäynnä kuulioita — parisataa ylioppilasta, hovioikeuden ja tuomiokapitulin jäseniä sekä yliopiston opettajia. Kaikkien mielet olivat kovasti jännitetyt ei ainoastaan sentähden että oli kysymyksessä, tulisiko toteen näytetyksi että piispa oli tehnyt itsensä syypääksi harhaoppiin, vaan myöskin sentähden että monta huvitti kuulla väittelyä kiivaan ja suorapuheisen Terserus’en sekä viekkaan ja kylmäkiskoisen Svenonius’en välillä. Itse kysymyskin oli huomiota herättävä, sillä yleisön käsitys oli, että Terserusta syytettiin siitä että hän tahtoisi kokonaan kieltää helvetin löytymisen.
Väitös tapahtui akatemiassa käytetyn tavan mukaan. Nuori ylioppilas istui respondenttina katederin alaosastossa, ja tämän tuli vastata kaikkiin vähäpätöisempiin muistutuksiin. Katederin ylemmässä osastossa istui Svenonius valmiina taisteluun niin pian kuin vaikeampi kiista oli odotettavissa.
Kun kello oli neljänneksen yli kahdeksan, avasi Svenonius väitöksen puheella, jossa hän erittäinkin pani painon sille että oli lujasti pidettävä kiini kirkon hyväksymästä opista. Vähinkin poikkeus siitä olisi semen atheismi (jumalattomuuden siemen). Varsinkin vaaralliset olivat kaikki koetukset vertailuiksi selittää semmoisia opinkappaleita, jotka ovat käsitettävät sanan yksinkertaisen merkityksen mukaan. Kohta, joka usein siten oli tulkittu, oli oppi Kristuksen todellisesta alasastumisesta helvettiin ja piinauspaikkaan, ja hänen siellä voitettu voitto ja triumfi, jota moni tähän aikaan, sanoi hän, tahtoi pitää ihmissatuna eli Wittenbergiin jääneenä munkkitaruna. Jokaisen, jolla on avoin sydän uskonnon korkeille totuuksille, täytyy ymmärtää, kuinka tärkeä se oli koko oppirakennukselle, jatkoi hän, että tämä alasastuminen helvettiin ja tämä voitto helvetin porttien yli olivat tosiasioita eikä käsitettävät vertailuksina Kristuksen piinasta ja kuolemasta. Että koko Kristuksen Jesuksen persona, Jumala ja ihminen, hautaamisen jälkeen on astunut alas helvettiin s.s.s. piinauspaikkaan, että hän itse on voittanut perkeleen ja hävittänyt helvetin voiman, jommoinen on oppi Sovinnon kaavassa, ja niin on se sananmukaisesti ymmärrettävä.
Sittenkun Svenonius laveasti oli selittänyt tämän asian ja tavanmukaiset molemminpuoliset tervehdyspuheet oli pidetty, aloitti väitöksen varsinainen vastaväittäjä, nuori ylioppilas jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Kun tämä oli lopettanut, astui Jacobus Chronander esiin. Vaikka hän kuuluikin lainopilliseen tiedekuntaan, oli hän kumminkin niinkuin kaikki sen ajan ylioppilaat hyvin harjaantunut uskonnollisiin väitöksiin, ja sitä paitse olivat nämä väitökset pääasiallisesti kieliharjoituksia ylioppilaille. Sitä vastoin herätti hänen pukunsa silmiinpistävä komeus suurta huomiota, joka ei suinkaan näyttänyt yliopiston professorien, tuomiokapitulin jäsenien ja yleensä vanhempien miesten mielenmukaiselta. Lyhyenläntä samettinuttu sopi mukavasti ja somasti, ruskea, pitkä tekotukka oli huolellisesti silitetty ja kiharoitu, silkkisukat olivat ihkavalkeat, ja polveen asti ulottuvilla samettihousuilla oli se liiallinen uusimuotinen laajuus, jota vastaan Svenonius äskettäin oli saarnannut tuomiokirkossa, jolloin hän ijankaikkisen Jumalan nimessä oli varoittanut tämmöisten ylenpalttisten housujen käyttämisestä, ettei vapahtajamme Jesus Kristus niiden tähden lähettäisi hävittävää sotaa maahamme. Svenonius rypisti otsansa. Arvattavasti huomasi hän, ja ehkäpä ei ilman syyttä, tämän olevan tahallista uhkamielisyyttä, ja suurimmalla osalla kuulioita oli sama käsitys, niinkuin voi arvata siitä liikkeestä, joka syntyi kun Chronander astui esiin.
Chronander alkoi väitöksensä muutamilla muistutuksilla itse väitteitä vastaan, jotka muistutukset hän teki semmoisella itsensä alentavan ylevyyden ja pilkan vivahduksella, joka kohta teki kuulioihin hyvän vaikutuksen. Tottuneena lainopillisiin viisasteluihin ja osaten latinan kieltä täydellisesti, pani hän respondentin usean kerran pyörälle, ja joka kerta kuin tämä änkyttäen koetti selvitä vastaväittäjän logiikan kaikkien koukkujen avulla hämmennettyjen johtopäätösten sokkeloista, loisii tyytyväinen hymy oppineitten miesten huulilla.
Kun Chronander oli jatkanut lähes tunnin, teki hän kovalla käännöksellä respondentin viimeisen muistutuksen johdosta kysymyksen praeses’ille, oliko todellakin pyhässä raamatussa sanottu että Kristus oli astunut alas helvettiin, jota hän praeses’in suosiollisella luvalla tahtoi epäillä.