Praeses vastasi, että tässä ei ollut kysymys siitä, josko raamattu enemmän tai vähemmän selvillä sanoilla puhui tästä tapauksesta. Mutta raamatun sanoista Pietarin ensimmäisen epistolan kolmannessa luvussa: että Kristus "oli lihan kautta tosin kuoletettu, mutta Hengen kantta eläväksi tehty, jossa hän myös meni pois ja saarnasi hengille vankeudessa, jotta ei muinoin uskoneet, koska Jumala kerran Noan aikana odotti"; Paavalin kirjeessä Kolosseille: että Kristus "on ryöstänyt vallitukset ja väkevyydet"; Hosean 13 luvussa: "minä tahdon heitä päästää helvetin vallasta ja vapahtaa heitä kuolemasta"; kirjeessä Ephesiläisille 4 luvussa: "mutta se, kuin hän astui ylös, ei ole mikään muu kuin että hän ennen tänne astui alas, alimmaisiin maan paikkoihin", oli kirkko Jumalan antamalla oikeudella muodostanut kysymyksessä olevan uskonsäännön, joka tuli olemaan tärkeänä kohtana itse opissa.
— Mutta tämä uskonsääntö, väitti vastaväittäjä, ei ole juuri mikään todistus kirkon teräväjärkisyydestä, tiedämmehän että Kristus, kun hän oli ristillä kuollut, otettiin alas ja pantiin hautaan, josta hän kolmantena päivänä nousi ylös. Se oli siis näinä kolmena päivänä kuin hän kävi helvetissä; ajatus että hän tarvitsi kolme päivää voittaakseen perkeleen on alentava hänen jumalalliselle majesteetilleen, eikä vähemmän alentavaa olisi ajatella, että hän aikaisemmin olisi palannut ja paneutunut uudestaan hautaan, vaikka hän ei enää ollut kuollut.
Praeses selitti nyt loistavassa, korkeaoppisessa puheessa mitä lauseella descensus Christi ad inferos (Kristuksen alasastumisella manalaan) ymmärrettiin: että Kristuksen henki, ruumiin haudassa maatessa, astui alas manalaan, s.o. maanalaiseen paikkaan, jossa autuaitten esi-isien henget oleskelivat, jota paikkaa pyhässä raamatussa sanotaan Abrahamin helmaksi ja jota Kristus ristin päällä sanoi paratiisiksi, jossa hän ryövärin kanssa tuli olemaan vielä samana päivänä. Muutamat raamatun tulkitsiat arvelevat että tämä alasastuminen maanalaisten luo olisi tapahtunut kahdesti, ensiksi kun Kristus ristin päällä huusi: "Jumalani Jumalani, miksi minun ylönannoit", ja luulevat että Kristus silloin ihmisten syntien tähden kärsi kadotettujen tuskaa helvetissä. Mutta sittenkun hän kuolemansa kautta oli täyttänyt sovitustyön, astui hän jälleen alas syvyyteen ja voitti helvetin voiman. Mutta tähän tarvitsi hän jumalallisessa majesteetissään äärettömän pienen silmänräpäyksen, muun ajan ylösnousemiseensa asti vietti hän autuaitten henkien luona julistaen heille pelastusta ja ikuista elämää. Se paikka, jossa pyhät isät oleskelevat ylösnousemisen päivään asti ja jossa he vuosituhansia ovat odottaneet vapahtajaa on, niinkuin näkyy raamatun kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lazarus’esta, aivan lähellä perkeleen ja kadotettujen asuntoja. Mutta kadotettujen asuinpaikkoina sanoo raamattu olevan jonkun paikan eli kohdan äärimmäisessä syvyydessä, ja kun evankeliumissa kerrotaan Kristuksen ylösmenneen taivaasen, niin täytyi hänen, tullaksensa kadotettujen asunnoille, astua alas helvettiin; tästä näkyy, että kirkon oppi "descensus ad inferos" alasastunut maanalaisten tuo, s.o. helvettiin, on aivan oikea, vaikkakin pyhä raamattu ei nimenomaan siitä puhu. Ja jos Kristus ei olisi astunut alas helvettiin, missä olisi hän sitten saavuttanut voittonsa? Ei suinkaan maan päällä, sillä maan on Jumala luonut ihmisten asuinpaikaksi ja Jumalan astinlaudaksi; eikä myöskään taivaassa, sillä taivaassa asuu Herra Jumala ja taivaan sotajoukot, ja sieltä heitettiin saatana langenneiden enkelien kanssa ulos; siis täytyi sen tapahtua manalassa, kuoleman, perkeleen ja kadotettujen sielujen asuinpaikalla ja linnoitetussa linnassa. Hän voitti helvetin portit, kuuluu raamatussa. Tämä todistaa, että kadotettujen asunto on kuin linnoitettu leiri eli linna. Mutta kuka tohtii väittää että tämä suuri leiri, tämä mahdoton linna olisi maan päällä, valossa, Jumalan ja hänen pyhäin enkeleinsä silmäin edessä?
Puhe, joka esitettiin oppineen teologin koko innolla ja voimalla ja oli täynnä viittauksia kirjailioihin, joiden nimiä suurin osa kuulioista tuskin oli kuullut, teki huomattavan vaikutuksen. Säälivästi katsottiin nuoreen, komeapukuiseen vastaväittäjään, joka nähtävästi oli joutuva pulaan tämän syvän, valtavan opin edessä. Professorit katsoivat hymyillen toisiinsa, ja vanha tuomiorovasti Alanus nyökytti päätään myöntäväisesti suuren tekotukan alta, johon hänen rypistyneet, pergamentin näköiset kasvot terävine ja levottomine silmineen melkein kokonaan katosi, ja Chronanderin ystävät olivat hänen puolestaan levottomat ja hämillään.
Mutta nuori lakimies istui suorana ja hymyillen tuolillaan ja katsoi pelotonna praesestä silmiin, kun tämä lopetettuaan heitti häneen silmäilyn täynnä ylpeätä ylenkatsetta. Koko lukuisassa kuuliakunnassa oli yksi ainoa, joka ymmärsi Chronanderin iloisan itseensäluottamuksen. Se oli Petrus Torpensis, joka ollen akatemian apulainen istui alinna yliopiston opettajien seassa ja käsivarret ristissä nojautui seinää vastaan. Hänen pyöreillä, juomingissa vietetyn yön johdosta vielä punertavilla postillaan oli leveä hymy, ja hänen veitikkamaiset silmänsä tarkastivat kuuliakuntaa pysähtyäkseen vihdoin voitokkaalla katseella Svenonius’een katederissa.
Kun Svenonius oli lopettanut pitkän puheensa, istui Chronander hetken vaiti. Sitten sanoi hän harvaan ja erityisellä painolla:
— Praeses on esittänyt koko joukon hupaisia tietoja Kristuksen luulotellusta helvettiin alasastumisesta, ajasta, tavasta ja paikasta sekä piinapaikan asemasta ja rakennustavasta. Mutta tässä on praeses, valitettavasti kyllä, mennyt luvattomiin. Sovinnon kaava kieltää nimittäin expressis verbis omnes inutiles et curiosos qvestiones [selvillä sanoilla kaikki joutavat ja viisastelevat kysymykset] tämän uskonsäännön johdosta, sentähden että useimmat teologit ovat erimieliset käsityksessään sitä selittäessä, ja sentähden että ymmärtämättömät papit kaikenlaisilla saduilla semmoisesta luulotellusta alasastumisesta manalaan ovat pahentaneet Jumalan seurakuntaa ja matkaan saattaneet häpeätä kristinuskolle. Pyydän sentähden saada ehdoittaa seuraavan [johtopäätöksen]: Se, joka on valalla vannonut seuratakseen Sovinnon kaavaa, mutta poikkeaa siitä siten, että hän yleisessä väitöksessä selittää ja puollustaa joutavia, rikkiviisaita väitteitä, joista Sovinnon kaava kieltää väittämästä, hän on valapatto; mutta reverendus praeses [arvoisa esimies] on valalla vannonut noudattaakseen Sovinnon kaavaa; ergo: reverendus praeses on valapatturi.
Koko kuuliakunta oli täynnä hämmästystä tämmöisen ei ennen kuullun rohkeuden johdosta. Svenonius kalpeni ja puri huuliaan. Hän kiehui silminnähtävästi vihasta, mutta hän hillitsi itsensä täydellisesti ja vastasi:
— Minun nuori vastaväittäjäni ei näy voivan huomata eroitusta Sovinnon kaavan sanojen ja sen oikeauskoisuuden välillä, jonka ne sisältävät.
— Tähän on vaan muistutettava, puollustihe Chronander, että sillä oikeauskoisuudella, jota reverendus praeses puollustaa, ei ole mitään perustusta pyhässä raamatussa, jonka reverendus praeses itse on myöntänyt; mutta puhdas lutherilainen oppimme perustuu pyhään raamattuun; ergo on reverendus praeses poikennut puhtaasta lutherilaisesta opista.