Sinisenkalpeana kiukusta löi Svenonius nyrkkinsä katederiin.
— Suus kiini! kiljasi hän. Minä en istu tässä kauemmin suuntelemassa koiran haukuntaa. Mene kotiin lukemaan läksyjäsi. Semmoinen on enemmän sopivaa ylioppilaalle.
Chronander nousi hymyillen ylös, lopetti tavan mukaan väitöksensä somalla, kerskailevalla kiitospuheella, jossa hän kiitti praesestä siitä säädyllisyydestä, jolla tämä oli kuunnellut ja vastannut muistutuksiin, joka kumminkin kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, tuntui suorastaan pilkalta. Sitten meni hän istumaan muiden ylioppilaitten joukkoon, joista useimmat, niinkuin myös useat muutkin kuuliat, ilolla olivat nähneet hänen niin pahasti menettelevän kärsimättömyytensä ja ylpeytensä tähden sangen vähän rakastetun teologian professorin kanssa.
Svenonius katsoi nyt vaativasti Terserus’een, joka istui nojatuolissa yliopiston rehtorin vieressä. Terserus nousi ja meni vastaväittäjän paikalle. Hän alkoi pyynnöllä että praeses sallisi hänen keskeyttämättä selittää oman käsityksensä descensu Christi ad inferos, ei niin paljon praeses’in tähden, kosk hän kyllä tiesi ettei tämä suinkaan antaisi oikaista itseään, kuin kuuliakunnan tähden, jotta se tässä asiassa saisi oikean käsityksen hänen oikeauskoisesta mielestään. Sitten saisi praeses vastata niin paljon kuin haluaisi. Tähän antoi praeses myönnytyksensä, ja Terserus luki nyt tähän kuuluvat kappaleet katekismuksestaan, joissa hän oli esittänyt kirkkoisäin ja etevimpien lutherilaisten teologien mielipiteitä kysymyksessä olevasta uskonsäännöstä, jonka muutamat ovat arvelleet merkitsevän Kristuksen syvintä alennusta ja piinaa, toiset hänen voittoaan ja triumfiaan synnin, kuoleman ja helvetin porttien yli, joten tämä uskonsääntö kuuluu Kristuksen ylentämiseen. Hän kertoi Lutheruksen ja Sovinnon kaavan "terveellisen kehoituksen" että meidän "pitää pysyä yksinkertaisesti meidän kristillisessä uskossamme", eikä antautua laveihin, uteliaisin ja joutuviin kysymyksiin, joista "meille ei Jumala mitään ole ilmaissut." Sitten luki hän vielä kappaleita useampien oppineiden Wittenbergin teologien kirjoituksista, näyttäen siten toteen ettei hän vähintäkään ollut poikennut näiden käsityksestä. Selvästi ja yksinkertaisesti oli hän katekismuksessaan pysynyt kirkon opissa sekä uskollisena Lutheruksen ja Sovinnon kaavan varoitukselle ollut ryhtymättä kaikkiin semmoisiin kysymyksiin, jotka lutherilainen kirkko syystä hylkää paavin uskolaisissa, niinkuin: tapahtuiko alasastuminen helvettiin ennen tahi jälkeen kuoleman, oliko se vaan henki, hänen kuolematon personansa, joka astui alas sinne, tahi tapahtuiko alasastuminen ruumiin ja sielun kanssa yhtaikaa j.n.e. jotka kysymykset eivät rakenna Jumalan seurakuntaa, vaan ainoastaan matkaansaattavat riitoja ja meteliä sekä todistavat poikamaista turhamielisyyttä tahtoa tietää enemmän kuin luvallista ja sopivaa on.
— Reverendus episcopus, keskeytti Svenonius hänet, sallikoon että…
— Sallikaa minun puhua loppuun, älkääkä keskeyttäkö! sanoi piispa kiivaasti.
— Episcopus on academiae procancellarius, jonka tulee valvoa akatemian lakien ylläpitämistä, jotka määräävät, että kaikki väitökset ovat tapahtuvat placide, sine scommatibus, calumniis, injuriis, rixis, altercationibus, mutuis odiis ac interpellationibus [tyynesti, pistopuheitta, kujeitta, loukkauksitta, vihoitta, toritta, keskinäisittä vihoitta ja keskeyttämättä], jatkoi Svenonius.
— Se ei ole akatemian lakia vastaan, vastasi Terserus yhä enemmän kiivastuneena, että minä ensin saan puhua, te sitten vastata, ja siten voi kaikki käydä sine rixis et altercationibus. Jumala ja esivalta on pannut minut teidän kuin myös akatemiallisten harjoitusten tarkastajaksi, mutta ei teitä minun.
— Minut, vastasi Svenonius suututtavalla itsensä hillitseväisyydellä, on kuninkaallinen majesteetti määrännyt professoriksi tähän kuninkaalliseen akatemiaan. Sentähden on minun asiani puollustaa uskon ja opin puhtautta kaikkia väärennyksiä vastaan. Mutta se on opin väärennös kun ei tahdota ymmärtää Kristuksen alasastumista helvettiin tositapauksena, vaan koetetaan selittää sitä vertauskuvaksi. Se on juuri sitä, mitä reverendus episcopus noster tekee, ja minä olen siitä kovin surullinen mielessäni, sillä hän poikkeaa siinä oikeasta puhdasuskoisuudesta, poikkeaa Augsburgisesta tunnustuksesta ja suosii Calvinistejä.
Nyt ei Terserus voinut enää hillitä itseään. Pauhaavalla äänellä ja punaisena vihasta huusi hän: