— Jos joku typeryydessään suosii semmoisia perusteettomia mietteitä kuin descensus Christi ad inferos, joita hän on muilta kuullut, niin ei se ole hänen autuudelleen haitaksi. Mutta se, joka tekee sitä, vaikka häntä varoitetaan ja hänelle selvästi todistetaan asian toisin olevan, sekä seurakunnan pahennukseksi pysyy hyödyttömissä ja viisastelevissa kysymyksissään, hän on todellakin lähellä joutua harhaopin teille. Olisi parempi että pysyisitte Jumalan hengen antamissa uskonkappaleissa ja jättäisitte kaikki paavilliset kysymykset ja viisastelemiset sikseen. Nämä rikkiviisaat ongelmat ja väitteet, joiden kautta oikea oppi Kristuksen alasastumisesta turmellaan, ovat joko Jumalalta tahi perkeleeltä; mutta ne eivät voi olla Jumalalta, sillä siinä tapauksessa puhuisi Jumalan sana niistä expressis verbis [selvillä sanoilla], ja Jumalan sanassa ei löydy mitään todistusta niille; siis ovat praeses’in ongelmat ja väitteet perkeleeltä. Eikä se olekaan mitään ihme että niin on, jatkoi piispa, yhä enemmän kiivastuen, sillä praeses’in koko elämä näyttää, että hänellä on kuollut usko, jonka hedelminä eivät ole mitkään hyvät työt, maan minä, riita, kiukku, tora, eripuraisuus, puolueellisuus, joita apostoli Paavali luettelee Galatilaiskkirjan viidennessä luvussa kuuluviksi lihan töihin — elämä, jonka täytyisi olla sekä akatemialle että kirkolle korjaamattomaksi vahingoksi. Ja eikö hän ole ruvennut kaikissa saarnoissaan, väitöksissään ja luennoissaan, pidoissa ja missä tahansa hän on, huutamaan synkretistejä [lahkoisyhdistäjiä] vastaan koko kaupungissa? Vieläpä koko maan on hän täyttänyt huudollaan synkretismistä, niin että yleisö nyt luulee meidän täällä Turussa eroavan toisistamme uskonnon suhteen, josta voi seurata eripuraisuutta ja meteliä isänmaassa. Kaiken tämän tähden en minä voi pitää praeses’tä nuorison opettajana, vaan nuorison vietteliänä. Se, joka ei seuraa Lutheruksen oppia, ei ole puhdasuskoinen lutherilainen; mutta praeses ei seuraa Lutherusta, ergo (siis) ei praeses ole puhdasoppinen lutherilainen.
Tähän ankaraan hyökkäykseen vastasi Svenonius kylmäkiskoisella tyyneydellä:
— Se, joka yhdessä uskonkappaleessa pitää yhtä kalvinistein kanssa, on kalvinisti; mutta reverendus episcopus noster (kunnioitettava piispamme) pitää kalvinistein kanssa yhtä, ergo reverendus episcopus noster on kalvinisti. Augsburgin tunnustus lukee Kristuksen alasastumisen hänen ylentymiseensä, mutta reverendus episcopus noster lukee sen hänen alentumiseensa, ja on siten poikennut Augsburgisesta tunnustuksesta.
Terserus nousi kiivaasti.
— Tämä on päinvastoin sitä, mitä minä olen kirjoittanut katekismuksessani ja mitä tässä olen sanonut. Semmoista sanon minä operta calumnia'ksi, julkiseksi parjaukseksi, ja siihen en minä vastaa.
Terserus käänsi hänelle ylenkatseellisesti selkänsä ja sanoi kuulioille:
— Pitäkäämme kaikki kiinni kirkkomme opin sanoista, niinkuin ne kuuluvat, uskoen Kristuksen todellakin alasastuneen helvettiin ja samalla voittaneen perkeleen ja helvetin portit. Mutta millä tavalla hän saavutti voittonsa ja triumfinsa perkeleen ja kadotettujen henkien yli, siitä ei ole meillä kenelläkään tietoa, sentähden ettei sitä ole meille ilmoitettu.
Kun hän oli tämän sanonut, jätti hän salin, lopettamatta vastaväitöstään tavallisilla kohteliailla korupuheilla.
Svenonius, joka ei ensinkään näyttäynyt joutuneensa hämilleen, katsoi ympärilleen, ikäänkuin kehoittaen vielä muita vastaväittäjiä esiintymään, mutta rehtori nousi nyt ja ilmoitti, että aika jo oli kulunut eikä sopinut rikkoa akatemian sääntöjä, jonka tähden väitös täten oli lopussa.
Chronander ja Petrus Torpensis tapasivat toisensa portailla.