— Niinpä menen yksin, sanoi Pitkä Hindrich; olisipa kumma, jos pelkäisin muutamia ylioppilaspoikia.
Tultuansa Mutterin kapakalle, asettausi hän jälleen akkunan luo ja katsasti kellarisaliin. Silloin sattui hän sauvallaan koskettamaan ikkunaluukkuun, niin että rämähti. Ylioppilaat juoksivat ikkunan luo, avasivat luukut nähdäkseen, mitä se oli, ja nyt ei Pitkä Hindrich voinut hillitä itseään, vaan särki kaksi ruutua sauvansa läimäyksellä.
Ylioppilaat juoksivat kadulle ja piirittivät vahtimestarin.
— Tahdotteko tappaa minut! Tahdotteko tappaa minut! huusi tämä ja löi erästä ylioppilasta päähän.
Toinen tempasi sauvan häneltä. Silloin heitti vahtimestari kaapun päältään, veti esiin miekkansa ja löi sillä vastustajaansa selkään, tekemättä kumminkaan suurempaa vahinkoa, niin että ylioppilaan nuttu sai ammottavan reijän. Ylioppilaat syöksivät nyt, kuin yksi mies, Pitkän vahtimestarin kimppuun, ja ennenkuin tämä ennätti kohottaa miekkaansa uuteen iskuun, olivat he tarttuneet hänen käsivarsiinsa ja heittäneet hänet pitkälleen kadulle. Eräs ylioppilas löi häntä sauvalla ranteille, niin että hän päästi miekan, joka kilisten putosi kadulle, toinen otti sen ylös ja löi sen lappiolla muutamia kertoja vahtimestaria päähän, niin että otsa-nahka halkesi ja verta alkoi vuotaa.
Meteli kuului korttigaaliin asti, josta vahti kohta kiiruhti ulos keihäine, miekkoine, lyhtyineen, kun ylioppilaat kuulivat tämän tulevan juosten ja näkivät lyhtyjen liikkuvan valon Hämeenkadun päässä, lähtivät he pakoon, ja vahti löysi, tultuansa taistelukentälle, vahtimestarin yksinään makaamassa juovuksissa ja verisenä syvässä kadun loassa, sauvatta ja miekatta, sekä kaapun heitettynä ojaan, jossa kevätvesi kohisevana koskena kuletti rikkoja, perkeitä ja muuta likaa, joka päivän kuluessa pihoilta oli heitetty kaduille lisäämään sen syvää möhjäkerrosta. Säretystä ikkunasta pisti säikähtynyt kapakoitsia-eukko päänsä ja kysyi:
— Oo’ko tappanu’ hän’t?
— Ei näy olevan vaarallist’; mutt’ vattmästar’ on juovuksiss’ kuin sika, vastasi yksi vahtimiehistä.
Mutter sulki jälleen ikkunanluukkunsa. Vahti korjasi lyödyn ja vei hänet lähinnä asuvan parranajajan luo, jotta haava tulisi tarkastetuksi ja sidotuksi.
Seuraavana päivänä ilmoitettiin asia rehtorille. Ketään muuta ylioppilasta ei vahtimestari voinut ilmiantaa kuin Chronanderia, ja tätäkään ei hän voinut syyttää muusta kuin siitä, että hän oli istunut kellarissa kello kymmenen jälkeen ja että hän luultavasti oli ollut mukana huutamassa "pereat Svenonius" sekä myöskin hyökkäämässä vahtimestarin kimppuun. Kuinka monta ylioppilasta siellä oli ollut, ei hän myöskään tiennyt, ainoastaan että "heillä kaikilla oli ollut lasit ja piiput, ja oli heitä niin paljon, kuin kellarinsaliin mahtui." Saksalainen parranajaja, joka oli sitonut vahtimestarin haavan, sanoi että haava vähällä olisi voinut tulla hengenvaaralliseksi. Haavoitetulla oli neljä reikää päässä, kumminkaan ei pääkallon läpi, sekä pienempiä mustelmia käsivarsissa ja polvissa. Haavat, lisäsi hän, voivat kyllä tulla vaarallisiksi, "jos Hindrich ei varoisi itseään ja terveyttään, vaan yhä joka päivä joisi ja päihdyttäisi itseänsä."