Kun nämä olivat menneet, päätti konsistorio, että tappeluun osaa-ottaneiden ylioppilaiden jälleen piti mennä prubba’an, siksi kuin vielä muutamia vieraita miehiä oli kuulusteltu.
Nyt tuli iloinen elämä prubbassa, jommoista sen vanhat seinät eivät vielä koskaan olleet nähneet. Petrus Torpensis lähetti salaa ylioppilaille olutta ja espanjan »viiniä sekä soitto-niekkoja rumpuine torvineen, ja siellä "melskattiin, juotiin ja huudettiin", niin että koko kirkkokorttelissa tuskin kukaan sai unta silmiinsä sinä yönä. Varhain seuraavana aamuna meni rehtori, jolle asiasta nyt ilmoitettiin, sinne tekemään metelistä lopun. Hän tapasi pedellin juopuneena ja nukkuneena rappujen alimmaisella portaalla, prubban ovi oli nostettu paikoiltaan ja heitetty eräälle hautakivelle kirkkomaalla; mutta ylioppilaat istuivat ryypiskellen ja laulellen suuren leimuavan takkavalkean ääressä soitto-niekkojen, paraan mukaan, rumpujaan ja torviaan päristäessä. Hälinä ja melu oli niin suuri, että sen olisi luullut herättävän kuolleetkin, jotka olivat haudatut kirkkoon ja kirkkotarhaan.
Kun rehtori, valistunut ja vapaamielinen Andreas Thuronius, joka oli saavuttanut nuorison kunnioituksen ja rakkauden arvollisen vastalauseensa kautta hengen rangaistustuomiota vastaan, johon konsistorio oli langettanut loihtimisesta syytetyn ylioppilaan Colenius’en, näkyi ovessa, hiljeni meteli, ja ylioppilaat nousivat, paljastivat päänsä ja asettuivat niiden toverien eteen, jotka olivat liiaksi ryypiskelleet. Rehtorin kysymykseen, miten he uskalsivat harjoittaa semmoista, akatemian sääntöjä vastaan sotivaa »vallattomuutta, vastasi Chronander, että huhtikuun yö oli ollut kylmä ja prubba niin huonosti varustettu, jotta heidän oli täytynyt ostaa puita ja muutoinkin tehdä, mitä voivat, pysyäkseen lämpiminä. Rehtorista oli kaikki tämä, vaikka hänen täytyi virka-arvonsa tähden pysyä ankaran näköisenä, niin hullunkurista, että hän oli vähällä purskahtaa nauruun. Hän käski nyt ylioppilaiden jättämään ovettoman prubban ja jokaisen hiljaa ja ääneti menemään kotiinsa, jota käskyä ylioppilaat lupasivat noudattaa.
Kun rehtori ankaralla katseella oli kääntänyt heihin selkänsä ja poikennut Vanhalle Kirkkokadulle, ei hän voinut olla sydämmellisesti naurahtamatta.
— Niin, niin, ne ylioppilaat, sanoi hän, ne ovat aina samanlaisia. Vähempiä hullutuksia emme mekään tehneet minun ylioppilas-aikanani Wittenbergissä. Siivoja poikia kaikissa tapauksissa, kun vaan heitä oikein ymmärtää, lisäsi hän, kun hän seuraavassa kulmassa katseli taaksensa ja näki kuinka ylioppilaat, totellen hänen käskyään, hiljaa hajosivat eri haaroille.
Samana päivänä langetti konsistorio heidän tuomionsa. Se kuului seuraavasti:
"Koska syytetyt ylioppilaat ovat nuoria, sekä tähän asti ovat näyttäneet olevansa hiljaisia, siivoja, sävyisiä ja oppivaisia; koska he eivät ole tappelua aikoneet, vaan hän, joka tuli haavoitetuksi ja joka löi heitä ensin sauvalla sekä sitten miekalla; koska häntä vastaan eivät ole käyttäneet aseita ja miekkoja, vaan paljaita käsiään, mutta sitte, kun hän hyökkäsi heidän päällensä, ottivat hänen oman aseensa; koska he pimeän tähden eivät huomanneet, että he löivät häntä liian kovasti; koska hän ei ollut virkatoimessaan johtamassa kaupunginvahtia, vaan oli jättänyt tämän kapakkaan, ja koska ylioppilaat ovat kunniallisten ja ansiollisten miesten lapsia, joiden tulevaisuutta ei tämän asian tähden voi hyvällä omallatunnolla turmella, niin ei senatus academiae voi langettaa heitä suurempaan rangaistukseen, kuin mitä he jo ovat kärsineet prubbassa. Mutta koska ovat meteliä pitäneet prubbassa, vetäkööt sakkoa kukin kaksi taaleria rahassa."
Kun tuomio oli julistettu, seisoivat sekä syytetyt että myös lukuisa joukko heidän toveriaan, jotka olivat olleet sangen levottomia heiden tähtensä, vielä kadulla ja tervehtivät kolmikertaisella "vivat"-huudolla rehtoria ja konsistorion jäseniä, kun nämä lähtivät akatemiasta.
V.
Kesä oli kulunut, syksy tullut, ja ylioppilaat sekä professorit kokoontuivat jälleen Turkuun työtään aloittamaan. Piispa Terserus oli Tukholmassa, jonne hän Svenonius’en syytöksen tähden oli kutsuttu teologisen tutkiakunnan edessä, johon kuului piispoja, tuomiorovastia, kirkkoherroja ja teologian professoreja, selittämään mielipiteitään riidanalaisissa kysymyksissä. Kerrottiin että piispa, pää-asiallisesti pysyen ennen lausumissa mielipiteissään, oli tehnyt muodollisia myönnytyksiä muissa pykälöissä, mutta että häntä ei oltu voitu saada muuttamaan mielipiteitään Kristuksen helvettiin alasastumisesta. Tämän johdosta oli hän kirjoittanut ystävilleen konsistoriossa: "Tässä asiassa tahdon uskollisesti pysyä, ja omatuntoni on minulle tahtoa rakkaampi; ja niinkuin tahdon suoda muiden tässä asiassa pitää mielipiteitään, niin olen myös siinä hyvässä toivossa, että muut tekevät samoin minulle."