Kun riemastuneet häävieraat tulivat sillalle ja tahtoivat mennä sen yli, seisoi siellä kaksi miestä tykkien vieressä.
— Väistykää! huusivat palveliat, jotka kävivät edellä, lyhty kädessä.
Lyhtyjen valo kohtasi molempia miehiä. He näyttivät myös olevan linnanpäällikön häävieraita, kaksi nuorta aatelismiestä, joilla oli sulkatöyhdöt hatuissa, lyhyt, musta samettikaapu, punaiset samettiset pöhöhousut ja valkoiset silkkiset hosat eli pitkät sukat, kauluskäsineet sekä miekka vyöllä. He väistyivät, ja Wassenius sekä Wolle tervehtivät ohimennen kohteliaasti: "hyvää iltaa!"
Kun viimemainitut olivat kulkeneet ohitse, sattui se palvelia, joka kävi jälessä, astumaan toisen aatelismiehen jalalle.
— Teufel! mutisi palvelia, joka oli vähällä kaatua, ja puukkasi miestä, niin että tämä kellahti sillalle.
— Kirotut saksalaisroistot! kiljasi aatelismies.
Silmänräpäyksessä tempasi saksalainen, joka oli tuittupäinen paljosta oluesta ja viinistä, jota hän oli nauttinut, miekkansa ja hyökkäsi nuorten miesten kimppuun. Nämä vetivät nopeasti miekkansa, ja seuraavassa silmänräpäyksessä kajahtelivat sillan ja joen viereen rakennetut kartanot miekkojen kalskeesta. Wolle kiiruhti toisen palvelian kanssa apuun ja ryntäsi kangella, jonka hän löysi maasta, aatelismiehiä vastaan. Palivelia asetti lyhdyn sillalle, hyökkäsi taistelevien sekaan ja ryntäsi miekkansa toisen aatelismiehen selkään, samalla kun toinen palvelia haavoitti hänet reiteen, niin että hän hengettömänä vaipui sillalle.
Samalla olivat ylioppilaat miekankalskeen, huutojen ja häilyvän lyhtyvalkean houkuttelemina tulleet paikalle. Kaatuneen miekka vieri Binningius’en jalkojen eteen, hän otti sen ja töyttäsi sen palvelian rintaan, juuri kun tämä oli pistämäisillään toista aatelismiestä vyötäisiin. Palvelian kaatuminen keskeytti taistelun. Vahti tuli kiireesti ja ympäröi taisteliat. Ericus Binningius vangittiin, verinen miekka kädessä, tapettu aatelismies ja kovasti haavoitettu palvelia kannettiin lähimmän parranajajan luo.
Ericus vietiin rehtorin luo, joka panetti hänen vankeuteen prubbaan.
Seuraavana aamuna kuoli Wollen palvelia haavoistaan. Papille, joka oli käynyt häntä ripittämässä, samoin kuin parranajajallekin, oli hän sanonut että ylioppilas oli pistänyt häntä rintaan, kun hän tahtoi puollustaa herraansa, ja kun Ericus oli kohdastaan vangittu, kädessä verinen ase, jonka parranajaja sanoi olevan haavan mukaisen, niin ei ollut epäilemistäkään siitä, ettei hän ollut surmaaja. Häntä säilytettiin edelleen prubbassa, ja seuraavana päivänä oli tutkistelmus alkava. Jakob Wolle tuli maaherran ja pormestarin kanssa akatemian rehtorin luo, valitti ylioppilasten hurjaa käytöstä ja vaati että syyllinen ylioppilas säilytettäisiin Turun linnassa, koska hänen rikoksensa oli aivan selvä. Rehtorina sinä vuonna oli Enevaldus Svenonius. Tämä kieltäytyi akatemian etuoikeuksien nojalta suostumasta siihen, ennenkuin konsistoriumi oli langettanut tuomionsa syyllisestä mutta lupasi juhlallisesti antaa tarkoin vartioida häntä. Sitten pani hän tanakan miehen vartiaksi prubban molemmille puolin.