— Toinen vahti on todellakin poissa, kuiskasi Juslenius Chronanderille.
— Oivallista! vastasi tämä samalla tapaa. Onni on meille suotuisa. Toiselle voitte kyllä hankkia tekemistä, siksiaikaa kuin minä kiipeän katolle ja autan Ericus’en ulos.
Kun sitten vielä olivat sopineet tehtävästänsä, otti JusIenius yhden toverin käsivarresta, ja he olivat lähtevinänsä pois hoiperrellen, niinkuin olisivat olleet juopuneet. Muut jäivät rappusille nauramaan ja puheskelemaan.
Kun Juslenius toverineen meni prubban oven ohitse, jonka vieressä Perttu märkänä ja viluisena seisoi vahtina, sanoi edellinen niinkuin ohimennen:
— No, kuinka voit, Perttu?
— Ah, täällä on kylmä kyllä. Olisi hyvä jos teillä olisi antaa minulle piipullinen tupakkaa, vastasi Perttu.
— Ole sinä vaan ilman, sanoi Juslenius ivaten ja tahtoi mennä ohitse.
Mutta toinen ylioppilas sanoi löpertäen:
— On kumminkin sääli miestä, jonka täytyy seistä täällä yksinään sateessa, varsinkin kun hänellä ei ole edes piipullista tupakkaa; odota, niin annan hänelle omasta tupakastani.
— Kas niin, tule nyt vaan, kehoitti Juslenius äreästi, seisotaanhan täällä ihan sateessa.