— Kaiketi istuu hän prubbassa, vastasi Andreas kulkien edelleen.
— Prubbassa, niin! mutisi vahtimestari. Annan hirttää itseni jollei tuo tiedä, missä hän oleskelee. Mutta siitä otan kyllä selon huomenna.
Seuraavana aamuna tuli Petrus Torpensis jo aikaisin aamulla Jakob
Wollen luo pyytämään rahaa lainaksi.
— Ajat ovat huonot ja rahoista on suuri puute, sanoi pöyhkeä porvari.
— Mutta minun täytyy välttämättömästi saada kaksisataa taaleria vielä tänään, sanoi Petrus.
— Se on aivan mahdotonta. Minä olen lainannut niin paljon ulos. Ja sitten ei saa omiaan takaisin. Täällä löytyy ylioppilaita, jotka ovat olleet minulle velkaa useampia vuosia. Minkä kiitoksen saan minä siitä? He tappavat minun palveliani ja auttavat sitten syyllisen pakoon, paljasta harmia on vaan ylioppilaista, jollei yhdellä niin toisella tavalla. Täällä Turussa oli paljoa rauhallisempaa, ennenkuin yliopistoa laitettiin. Sekin yksi kreivin keksinnöitä. Niinkuin ylioppilaat eivät olisi voineet mennä Ruotsiin ja Saksaan niin- kuin ennenkin!
— Ette kai tietä, mihin Binningius on joutunut? kysyi Petrus.
— En vähintäkään. Mutta Pitkä Hindrich oli juuri täällä ja sanoi että hän eilen oli nähnyt hänen juoksevan Ryssänmäelle päin sekä lupasi kyllä hakea pakolaisen piilopaikan. Minä lupasin silloin sata taaleria, jos hän saa hänet kiinni. Minä tahdon että hän kärsii rangaistuksensa, niin että jokainen saa tietää, mitä se tahtoo sanoa tulla Jakob Wollen tielle.
— No, miten käy niiden kahden sadan taalerin, jotka tarvitsen? kysyi
Petrus levottomana.
— Mahdotonta.