— Annan pantiksi nämä kultavitjat.
Petrus otti esille vahvat, kauniisti tehdyt kultavitjat, jotka hän ojensi Wolle’lle.
Wolle punnitsi vitjat kädessään.
— No, kirjoittakaa sitten velkakirja sadalle viidellekymmenelle taalerille, enempää en minä anna, en äyriäkään, sanoi hän sitten. — Tässä on kynä ja paperia.
Kun velkakirja oli kirjoitettu, kysyi Petrus saatuansa rahat:
— Eikö teillä ole valmiiksi lastattuna laiva, joka lähtee tänään?
— Minulla on kaksikin. Toinen minun kaljaasistani on vievä piispan perheen Tukholmaan, ja toinen on tervalastilla menevä Kööpenhaminaan. Ne odottavat vaan tuulta.
— Minulla on täällä tunnoton veljenpoika, joka on teini, hänen isänsä asuu Kööpenhaminassa ja tahtoo saada pojan luokseen. Voisiko hän päästä teidän laivassa?
— Kyllä se voi käydä päinsä, arveli Wolle.
Hinnasta sovittiin, ja Petrus sai kirjeen, jonka veljenpojan piti viedä laivurille.