— Ja te saatatte antaa viattoman lapsen kuolla liekkeihin. Hävetkää toti!
— Saatattehan neiti itse koettaa! kuului joku raa’asti nauravan. Tuolla se näkyy taas. Se ei näy voivan palaa. Niin, niin, siellä sisässä ei ole kaikki niinkuin pitäisi, eikä sinne ole hyvä mennä, sen näimme äsken.
Kalpeat, tukkakiharoiden ympäröimä! kasvot näkyivät taas. Tyttö huomasi
Annan ja koetti ojentaa käsiään hänelle.
Anna loi kauhistuen silmänsä savulla täytettyyn sisäänkäytävään. Hän juoksi sinne, mutta vetäysi kahden vaiheella takaisin. Sitten kohotti hän kätensä ja syöksyi rakennuksen sisään.
Kauhistuksen hiljaisuus vallitsi ulkona kadulla; ainoastaan liekkien ratina sekaantui kamalaan, valittavaan palokellon läppäämiseen.
Hetkisen perästä näkyi savulla täytetyssä sisäänkäytävässä nainen valkoiseen puettu lapsi sylissä. Hän hoiperteli, pääsi kynnykselle ja kaatui kuormineen. Eräs ylioppilas, joka juuri tunkeutui joukon läpi, otti ylös pienen tunnottoman tytön, jonka hän juosten vei eräälle lähellä seisovalle vaimoihmiselle. Sitten palasi hän pelastamaan urhoollista auttajatarta. Mutta se oli myöhäistä. Poikki palaneet kattohirret putosivat onnettoman päälle ja hautasivat hänet hehkuunsa.
Samassa kuului kauhun huuto kansassa:
— Tuomiokirkko palaa!
* * * * *
Tulipalo oli pannut poroksi suuren osan kirkkokorttelia sekä akatemian ja tuomiokirkon. Luennot lakkautettiin siksi lukukaudeksi, mutta uusia rakennuksia ruvettiin kohta hommaamaan. Odottamalta virallista myönnytystä, lainasi konsistoriumi tarpeelliset rahat Jakob Wolle'lta muutamien professorien takausta vastaan.