Jacobus Chronander oli saanut kutsumuksen pormestariksi Visby'hyn ja sai erokirjansa yliopistosta. Häntä siis ei konsistoriumi voinut enää ottaa tutkittavakseen Binningius’en pakoon auttamisesta. Rehtori, Enevaldus Svenonius, joka piti Binningius’en pa’on loukkaavana omalle kunnialleen, semminkin kun kaupungin virastot syyttivät häntä julkisesti siitä, että pako olisi tapahtunut hänen tieten, piti Pitkän Hindrich’in kanteen johdosta ankaran tutkimuksen. Asiaan osallisina epäiltiin Petrus Torpensis’ta, Andreas Aschelinus’ta, Daniel Juslenius’ta ja muutamia muitakin ylioppilaita, sekä porvari Davidssonia ja hänen vaimoaan, jotka kaikki sentähden kutsuttiin esille.
Viimeksimainituita kuulusteltiin ensin. Davidsson sanoi että hän harvoin oli kotona, ja ettei hän tiennyt, keitä ylioppilaita hänen talossaan kävi. Nytkin oli hän menossa Rauman syysmarkkinoille, josta syystä hän pyysi päästä lähtemään. Jos konsistoriumi haluaisi tietoa jostakin, niin tiesi hänen vaimonsa asiat paremmin kuin hän, sanoi hän. Hän sai luvan lähteä, ja vaimo Ingeborg Davidsson kutsuttiin sisään.
Kun häneltä kysyttiin, mitä hän asiassa tiesi, vastasi hän:
— Minun luonani on aina akatemian perustamisesta saakka enemmän kuin kaksikymmentä vuotta asunut ylioppilaita. He ovat kaikki olleet kunnon miehiä, eivätkä ole tehneet kellekään mitään pahaa. En ole myöskään väijynyt heidän tekemisiään, niinkuin pahantekiöitä väijytään. Olen pitänyt heitä omina lapsineni, ja älköön kukaan tulko sanomaan mitään pahaa heistä.
Sitten kutsuttiin syytetyt ylioppilaat sisään.
— Onko kukaan näistä ollut Binningius’en pa’ossa avullisena? kysyi rehtori.
— Miten voisin minä, ihmisparka, tietää sen? vastasi Ingeborg.
— Teidän tulee ottaa se valallenne, sanoi rehtori.
— Minä en tiedä, mitä minun pitäisi vannoa, vastasi eukko.
— Te väitätte siis, ettette tiedä, että nämä ovat auttaneet
Binningius’en pakoon? jatkoi rehtori ankarasti.