Kun ylioppilaat tulivat torille, pysähdytti heidät kaupunginvahti, joka oli istunut puolinukkuneena sillan luona, keihäät nojattuna sillan kaiteita vastaan, siksi kun heitä herätti ylioppilasten melu, joka yön hiljaisuudessa kuului ympäri koko kaupungin. Silloin syntyi meteli, nyrkin iskuja tuiskusi, ja vihdoin paljastuvat vahtimiehet miekkansa, samaten kuin ylioppilaatkin. Kumminkin oli se enemmän uhan kuin toden vuoksi kuin aseet paljastettiin, ja pari Petrus Torpensis’en tekemää ripeätä miekan kiekausta sai kaupunginvahdin pakenemaan korttigaaliin, jossa heitä tervehtivät ohimenevät ylioppilaat kivenheitolla suletuille oville.
Kun juhlasaatto oli saapunut rehtorin portille, otti yksi ylioppilaista, joka asui samassa talossa, esiin portinavaimensa ja avasi portin, jolloin juopunut vahtimestari kannettiin pihalle ja pantiin rehtorin portaille selvenemään humalastaan. Sitten erosivat ylioppilaat kulkien joukottain eri haaroille, mutta vielä kauan kuului laulua ja rähinää, milloin Anninkaisten puolelta, milloin luostarista, milloin kaukaa Hämeenkadulta. Rauhalliset asujamet katujen varsilla, joilla ylioppilaat kuleksivat, heräsivät useassa talossa kovista iskuista portaille ja seinille. Siellä täällä avattiin joku ikkuna varovasti ja villaiseen patalakkiin puettu pää pilkisti ulos ja vetäysi jälleen takaisin vihaisesti muristen: ylioppilaat ovat taaskin raivoissansa.
— Missä olet niin kauan ollut? kysyi Anna Svenonian äiti, kun Anna hämärässä tuli kotiin.
— Olen ollut Hebla Terseran luona, vastasi tämä.
Ovi isän huoneesen oli auki. Tämä, joka oli istunut erään suuren nahkakansisen kirjan lukemiseen vaipuneena, katsoi ylös työstään ja sanoi:
— Anna, tule tänne! Sinun ei pidä seurustella niin paljon Heblan kanssa. Se ei ole hyvä. Hänen isänsä, piispa, näyttää suosivan oppikäsitteitä, jotta arveluttavasti eroavat meidän lutherilaisen liiton opista. Vaikka kyllä tiedän ettei mitkään harhaopit saastuta minun tyttöäni, niin voisivat ihmiset kumminkin kentiesi sanoa sitä. Sinun ahkera seurustelusi Heblan kanssa ja sinun käyntisi piispan talossa ovat sentähden lakkautettavat.
— Mutta Hebla on kaikkein rakkain ystäväni, väitti Anna.
— Sinun tulee rakastaa Jumalata ja meidän Herraa Kristusta enemmän kuin ihmisiä, sanoi isä ankarasti; sinä et saa mennä Heblan luo etkä kävellä hänen kanssaan kaduilla, eikä hän myöskään saa tulla tänne. Se on minun järkähtämätön käskyni.
Hän nojasi puristetun nyrkkinsä raskaasti avatun kirjan® lehdille ja loi tyttäreensä terävän silmäyksen, johon vastaus oli ylpeä välähdys tämän ruskeista silmistä.
Professorin vaimo, Margaretha Svenonina, katsoi mieheensä suuresti hämmästyneenä.