Hänen vastauksensa tuli rajusti ja tulisesti. Se oli yhtä hillitön ja ylenkatseellinen kuin Francescon äskeiset syytökset, ja sen lopussa hän haastoi kreivin taistelemaan kanssansa ratsain tai jalkaisin, miekalla tai keihäällä, ja niin pian kuin suinkin kävisi päinsä.
Mutta Valentina sekaantui asiaan ja nuhteli heitä molempia. Francescolle kohdistettu nuhde oli kuitenkin kohtelias ja päättyi pyyntöön, että hän tekisi parhaansa niillä apuneuvoilla, joita Roccaleonessa oli tarjolla; Gonzagan nuhteet olivat äärimmäisen ylenkatseelliset, sillä Francescon kysymys — johon Gonzaga oli jättänyt vastaamatta — tulleena sellaisella hetkellä, jolloin häntä vaivasivat voimakkaat epäilykset Gonzagaan ja siihen nähden, mitä tarkoitusperiä viimemainittu oli tavoitellut neuvoessaan häntä noudattamaan sellaista menettelyä, jota ohjaamaan hän, Gonzaga, oli sittemmin osoittautunut niin lopen kykenemättömäksi, oli avannut hänen silmänsä täydelleen. Hän muisti, kuinka omituisen kiihtynyt keikari oli ollut edellisenä päivänä saatuaan tietää Gian Marian marssivan Roccaleoneen ja kuinka innokkaasti hän oli neuvonut heitä pakenemaan linnoituksesta — hän, joka oli niin uljaasti puhunut sen puolustamisesta herttuaa vastaan.
Heidän vielä kinastellessaan perin ilkeästi kantautui heidän korviinsa torventörähdys muurien ulkopuolelta.
"Airut taaskin", huudahti Valentina. "Tulkaa, herra Francesco, mennään kuulemaan, mitä uusia sanomia hän tuo!"
Hän vei Francescon mennessään, jättäen viiniköynnösten varjoon Gonzagan, jolle ankara nöyryytys oli miltei pusertanut kyyneleet silmiin.
Airut oli palannut ilmoittamaan, ettei Gian Marialla Valentinan vastauksen johdosta ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa herttua Guidobaldoa, joka silloin oli matkalla liittyäkseen häneen. Urbinon herttuan läsnäolo osoittaisi hänen mielestään Valentinalle kyllin selvästi, että Gian Marian vaatimus oli oikeutettu; hän lähettäisi sen uudelleen Valentinan sedän saavuttua ja vahvistettua sen.
Senjälkeen päivän loppuosa vietettiin Roccaleonessa rauhallisesti, jollemme ota lukuun Romeo Gonzagan sydämessä riehunutta suorastaan helvetillistä myllerrystä. Hän istui sinä iltana illallispöydässä syrjäytettynä; vain Valentinan hovinaiset ja narri laskivat silloin tällöin pilaa hänen synkkyydestään. Valentina itse keskitti koko huomionsa kreiviin, ja samalla kun Gonzaga — Gonzaga runoilija, jolla oli tulinen mielikuvitus, hilpeä laulaja, tunnettu älyniekka, hovimiehen esikuva — oli äänetön ja tuppisuinen, huvitti tämä pöyhistelevä nousukas ja rehentelijä seuruetta niin vilkkaasti, että hän voitti puolelleen kaikkien sydämet — aina lukuunottamatta Romeo Gonzagaa.
Francesco puhui piirityksestä niin kevyesti, että se virkisti ja huojensi jokaisen läsnäolijan mieltä. Hän laski leikkiä Gian Marian kustannuksella ja toi hyvin selvästi julki, ettei hänen sotainen mielensä olisi voinut löytää mitään kiehtovampaa kuin tämä juttu, johon hän oli sattumalta joutunut. Hän oli täysin yhtä varma lopputuloksesta kuin kiihkeä odottaessaan itse kahakoimista.
Onko ihmeellistä, että — kun monna Valentina ei ollut koskaan tuntenut muita kuin teennäisiä miehiä, joita liikkui hovissa ja odotussaleissa, joiden käytös oli siroa ja puheessa hienostelevia, teeskenteleviä käänteitä, lyhyesti sanoen, sellaisia miehiä, joita olosuhteet vaativat mahtavien ympärille — hänen silmänsä avautuivat hyvin levälleen paremmin nähdäkseen tätä uudenlaatuista miestä, joka kyllä selvästikin oli korkea-asteinen herrasmies, mutta jota ympäröi pikemminkin leirin kuin kamarin tuntu, johon oli syöpynyt ritarillisuuden ja seikkailun henki ja joka osoittaen eräänlaista ylhäistä arvokkuutta syrjäytti ikäänkuin arvolleen sopimattomina ne asenteet, joiden Valentina oli tottunut näkemään olevan setänsä, hänen korkeutensa Urbinon herttuan, hoviherrojen esiintymisen luonteenomaisina piirteinä.
Sitäpaitsi Francesco oli nuori, mutta ei enää kokematon nulikka, kaunis, mutta hänen kauneutensa oli miehekkään voimakas; hänellä oli miellyttäväsointuinen ääni, jonka he kuitenkin olivat kuulleet paisuvan komentavaksi, käskeväsävyiseksi; hänen naurunsa oli maailman riemullisimpia, huolettomimpia — sellainen nauru, joka saa kaikki kuulijat pitämään naurajasta — ja hän antautui sen valtaan sitä hillitsemättä.