"No, vastaa minulle suoraan, jos sinulla on kylliksi älyä siihen", tiukkasi toinen äänensä käydessä yhä äkäisemmäksi, "onko täällä munkki läheisyydessä!"
"Niin, kyllä täällä on – tuhotkoon hänet kauhea rutto! väijymässä tuolla pensaikossa. Hän on liian lihava juoksemaan: muutoin olisitte nähnyt hänet kintereilläni puettuna noihin kostavan vihan tamineihin, jotka ovat taistelevan kirkon tunnusmerkki."
"Mene noutamaan hänet tänne!" kuului lyhyt vastaus.
"Gesú!" ähkäisi narri ihan tosissaan säikähtyneenä. "Enpä menekään hänen likelleen, ennenkuin hänen kiukkunsa jäähtyy en, vaikka suomisitte minua ja lahjoisitte minua Pyhän Pietarin perinnöllä."
Mies kääntyi toisaalle kärsimättömästi ja huusi kovemmin olkansa ylitse:
"Fanfulla!" Ja hetkisen kuluttua hän luikkasi uudelleen: "Hohoi,
Fanfulla!"
"Olen täällä, teidän ylhäisyytenne", vastasi ääni heidän oikealla puolellaan kasvavasta pensaikosta, ja melkein heti nousi pystyyn sen katveeseen nukkumaan laskeutunut perin komea-asuinen nuori mies, kiertäen heidän luoksensa. Narrin nähdessään hän seisahtui tätä tarkastamaan, samalla kun narri samalla tavoin vastasi kohteliaisuuteen hämmästyneenä ja uteliaana. Sillä siitä huolimatta, että Fanfullan asu oli kärsinyt edellisen illan temmellyksessä, oli se sittenkin hyvin upea, ja hänen päässänsä olevaan samettilakkiin oli kiedottu jalokivinauha. Mutta narriin ei niin voimakkaasti tehonnut hänen pukunsa komeus kuin se seikka, että niin silminnähtävästi ylhäinen henkilö käytti sellaista nimitystä ja esiintyi niin nöyrän kunnioittavasti puhutellessaan tätä vaatimattomassa asussa olevaa miestä, johon hän oli kompastunut. Sitten hänen katseensa siirtyi jälleen kyynärpäänsä varassa loikovaan mieheen, ja nyt hän huomasi kultaverkon, johon muukalaisen tukka oli laitettu ja jollaisia alhainen rahvas ei suinkaan yleisesti käyttänyt. Hänen pienten, kiiluvien silmiensä huomio kääntyi kokonaan hänen edessään oleviin kasvoihin, ja äkkiä leimahti niihin tuntemuksen välke. Hänen kasvoissaan tapahtui muutos, ja joskin ne olivat olleet eriskummaiset, muuttuivat ne vieläkin eriskummaisemmiksi pikaisesti saadessaan kunnioituksen ilmeen.
"Aquilan kreivi!" mutisi hän, kapsahtaen pystyyn.
Tuskin hän oli ehtinyt oikaista vartensa suoraksi, kuu hänen olkapäähänsä tarttui käsi, ja Fanfullan tikari välkkyi hänen ällistyneiden silmiensä edessä.
"Vanno käsi tämän ristillä, ettet milloinkaan hiisku hänen ylhäisyytensä täälläolosta! Muutoin saat sen kärjen typerään sydämeesi."