"Lurjus olet itse, vaikka olisit kaksikymmenkertainen herttua", tokaisi toinen vastaan, minkä jälkeen Valentina nauroi peittelemättä.
Siitä päivästä alkaen, jolloin hänen korkeutensa Babbianon herttua oli päästänyt ensimmäisen parkaisunsa, ei hän ollut kuullut niin voimakkaita sanoja ainoankaan elävän ihmisen huulilta. Niiden herättämä suuttumus nostatti purppuraiset täplät hänen poskiinsa.
"Kuule minua, vintiö!" mylvi hän. "Miten tämän harhaan johdetun varusväen muille jäsenille käyneekään, kun se lopulta joutuu käsiini, sinulle voin luvata nuoran ja poikkipuun."
"Pyh!" äänsi ritari pilkallisesti. "Pyydystä ensin saaliisi! Älä ole niin kovin varma siitä, että Roccaleone ikinä joutuu käsiisi! Niin kauan kuin elän, et sinä pääse tänne, ja henkeni, korkea herra, on minusta kallisarvoinen, enkä halua erota siitä kevytmielisesti."
Valentinan silmistä oli hilpeys poissa, kun hän nyt käänsi katseensa välkkyvään, sotaiseen hahmoon, joka niin ylväänä seisoi hänen vierellään ja joka näytti niin hyvin soveltuvan sinkoamaan kopeata uhmaa alhaalla kuuntelevalle ruhtinaalliselle öykkärille.
"St, hyvä herra!" varoitti hän. "Älkää enää vimmastuttako häntä!"
"Niin", ähkyi Gonzaga. "Jumalan nimessä älkää enää virkkako mitään!
Muutoin tuhoatte meidät toivottomasti."
"Madonna", lausui herttua piittaamatta enää Francescosta, "myönnän teille neljäkolmatta tuntia päättääksenne toiminnastanne. Näette, että tuolla tuodaan tykkejä leiriin. Huomenna herättyänne huomaatte, että nuo tykit on tähdätty muurejanne kohti. Toistaiseksi on puhuttu kylliksi. Saanko puhua pari sanaa herra Gonzagalle ennen poistumistani?"
"Kunhan vain poistutte, saatte puhua pari sanaa kenelle tahansa haluatte", vastasi Valentina halveksivasti. Ja siirtyen sivuun hän viittasi Gonzagaa menemään pykälälle, jonka hän jätti tyhjäksi.
"Olen valmis vannomaan, että se sipsutteleva ilveilijä jo tutisee pelosta ajatellessaan, mitä on tulossa", rehenteli herttua. "Ja ehkä pelko opastaa häntä järjen tielle. Herra Gonzaga!" huusi hän, korottaen ääntänsä. "Koska luulen Roccaleonen miesten olevan teidän palveluksessanne, kehoitan teitä käskemään heitä laskemaan alas tuon nostosillan, ja Guidobaldon samoin kuin omassa nimessäni lupaan heille täyden anteeksiannon ja koskemattomuuden — lukuunottamatta tuota vierellänne seisovaa vintiötä. Mutta jos sotilaanne vastustavat minua, lupaan teille, että kun olen murskannut Roccaleonen raunioiksi, en säästä teistä kaikista ainoatakaan miestä."