Tähän suuntaan hän haasteli heille, milloin suomien heitä ankaran halveksivasti, milloin mairitellen heitä vakuutuksillaan ja lietsoen uudelleen luottamusta heidän horjuvaan mieleensä. Tämä antoi myöhemmin aiheen sankarirunoon, jota laulettiin Kalabriasta Piemontiin saakka ja jossa kuvailtiin, kuinka tämä uljas ritari sanoillaan, tahdonvoimallaan ja valtavalla olemuksellaan masensi ja hillitsi kapinoitsevien palkkasoturien meluisen lauman.
Ja ylhäältä muurilta tarkkaili häntä Valentina silmät säihkyen kyynelistä, jotka eivät olleet kihonneet murheesta eivätkä pelostakaan, sillä hän tiesi, että Francescon täytyi suoriutua voittajana. Miten voisi muutoin käydä niin pelottomalle miehelle?
Niin neito nyt ajatteli. Mutta Francescon lähtöhetkellä oli pelko jäytänyt hänen sydäntään, ja nähdessään soturin seisahtuvan miesjoukon eteen oli hän puolittain huumaantuneena kääntynyt pyytämään, ettei Gonzaga enää viipyisi hänen luonansa, vaan menisi voimiensa mukaan auttamaan tuota uljasta ritaria, joka niin kipeästi sitä kaipasi. Mutta Gonzagan kasvoille oli levinnyt hymy, yhtä kalpea kuin tammikuinen auringonpaiste, ja hänen pehmeiden sinisten silmiensä katse oli kovettunut. Nyt häntä ei pitänyt heikkous paikallaan, kaukana vaarallisesta melskeestä, sillä hän tunsi, että vaikka hänellä olisi ollut Herkuleen voimat ja Akilleen rohkeus, hän ei olisi sillä hetkellä hievahtanut askeltakaan Francescon avuksi. Ja sen hän sanoikin Valentinalle.
"Minkä tähden sen tekisin, madonna?" vastasi hän kylmästi. "Minkä tähden nostaisin kättäni auttaakseni sitä miestä, jota pidätte minua parempana? Minkä tähden paljastaisin miekkani puolustaakseni tätä linnoitusta?"
Neito katsahti häneen huolestuneesti. "Mitä te puhutte, hyvä Gonzaga?"
"Niin — hyvä Gonzaga!" ivasi keikari katkerasti. "Sylikoiranne, luutunnäppäilijänne, mutta ei kyllin kunnollinen mies linnanne päälliköksi, ei kyllin kunnollinen mies ansaitakseen hellempää ajatusta kuin Peppe tai koiranne saavat osakseen. Minä saan panna vaaraan kaulani pelastaakseni teidät, tuodakseni teidät tänne turvaan Gian Marian ahdisteluilta, mutta sitten minut viskataan syrjään sellaisen miehen tähden, joka sattuu paremmin tuntemaan tätä karkeata sota-alaa. Viskatkaa minut syrjään, jos haluatte", jatkoi hän yhä katkerammin, "mutta sen tehtyänne älkää enää pyytäkö minua palvelemaan teitä! Kamppailkoon herra Francesco taistelunsa —"
"St, Gonzaga!" keskeytti tyttö. "Älkää häiritkö, että kuulen, mitä hän sanoo!"
Varoittajan sävy ilmaisi hovimiehelle, että hänen sanansa olivat häipyneet aamu-ilmaan. Syventyneenä alhaalla tapahtuvaan kohtaukseen Valentina ei ollut edes kuunnellut hänen katkeraa sanatulvaansa. Nyt Francesco nimittäin käyttäytyi kummallisesti. Narri oli palannut asialta, jolle hänet oli lähetetty, ja Francesco kutsui hänet luokseen. Laskettuaan miekan olaltaan hän otti Peppen kädestä paperin.
Pakahtumaisillaan harmista sen tähden, ettei häntä oltu kuunneltu, Gonzaga seisoi paikallaan, pureksien huuliaan, kun taas Valentina kurottautui eteenpäin erottaakseen Francescon sanat.
"Tässä on minulla todistus siitä", huusi hän, "mitä olen teille puhunut, todistus siitä, kuinka vähän Gian Maria on valmistautunut toteuttamaan uhkaustaan ja pommittamaan meitä tykeillä. Tuo Cappoccio-miekkonen on johtanut teidät harhaan puheillaan. Ja te, moiset lampaat, antaudutte hänen ilkeän kielensä ohjattaviksi. Kuunnelkaa nyt, millaisia lahjuksia Gian Maria tarjoaa eräälle näiden muurien sisällä olevalle miehelle, jos viimemainittu keksisi keinon luovuttaakseen Roccaleonen hänen käsiinsä." Ja lamaannuksekseen ja tyrmistyksekseen Gonzaga kuuli Francescon lukevan sen kirjeen, jonka Gian Maria oli lähettänyt vastaukseksi hänen linnoituksen kavaltamista koskevaan ehdotukseensa. Hän kalpeni pelosta ja nojasi matalaan muuriin hillitäkseen hänet vallannutta, kielevää vapisemista. Sitten kantautui hänen korviinsa Francescon ääni, halveksiva ja varma. "Kysyn teiltä, hyvät ystävät, olisiko hänen korkeutensa Babbianon herttua taipuvainen maksamaan tuhat kultaflorinia, jos hän luulisi pommittamalla saavansa murretuksi tien Roccaleoneen? Tämä kirje on kirjoitettu eilen. Senjälkeen olemme itse komeasti näyttäneet tykkejä; ja jollei hän eilen rohjennut ampua, niin arveletteko hänen tänään uskaltavan? Mutta kas tässä, katsokaa varmuuden vuoksi itse, jos joukossanne on joku lukutaitoinen!"