Hän ojensi kirjettä heitä kohti. Cappoccio otti sen, huusi muuatta Aventanoa ja ojensi vuorostaan kirjeen hänelle. Tämä Aventano, joka oli osittain kasvatettu kirkon palvelukseen, mutta oli harhautunut tästä ylevästä päämäärästä, astui nyt esille ja otti kirjeen. Hän tarkasti sitä, luki sen ääneen ja vakuutti sen olevan väärentämättömän. "Kenelle se on osoitettu?" tiedusti Cappoccio. "Ei, ei!" kielsi Francesco. "Miksi se olisi tarpeen?"
"Antaa tulla!" vastasi Cappoccio miltei rajusti. "Jos mielitte meidän jäävän Roccaleoneen, niin antaa tulla! Aventano, ilmoitahan!"
"Herra Romeo Gonzagalle", luki nuorukainen ihmetellen.
Cappoccion silmiin tuikahti niin ilkeä välke, että Francesco vei vapaan kätensä olaltaan laskemansa miekan kahvaan. Mutta Cappoccio vain katsoi Gonzagaan päin ja virnisti pahansuovasti. Hänen hitaaseen älyynsä oli tunkeutunut se oivallus, että hän oli ollut sellaisen Juudaksen välineenä, joka yritti myydä linnan tuhannesta florinista. Sen kauemmaksi Cappoccio ei nähnyt; eikä hän ollut kovin pahastunut, ja hänen virnistyksensä oli pikemmin pilkallinen kuin kiukkuinen. Häntä eivät painaneet ylevät kunniankäsitteet, joiden nojalla hän olisi nähnyt tässä Gonzagan teossa mitään muuta kuin sellaisen juonittelijan tempun, jonka tyhjäksitekeminen on aina hupaista. Ja muista, jotka eivät aavistaneet, mitä Cappoccion mielessä liikkui, hän menetteli tuiki kummallisesti. Oltuaan äsken kavalluksen ja kapinan alkuunpanija hän nyt korotti äänensä tiukasti puoltaakseen uskollisuutta. Hän yhtyi kaikkeen, mitä herra Francesco oli sanonut, ja sijoittui omasta kohdastaan herra Francescon puolelle puolustamaan porttia kaikkia niitä kavaltajia vastaan, jotka mahdollisesti koettaisivat avata sen Gian Maria Sforzalle.
Hänen luopumisensa kapinasta oli koko kapinan hylkäämisen merkkinä, ja vielä yksi seikka, joka sopivalla hetkellä sattuneena voimakkaasti vaikutti Francescon eduksi, oli se, että puolituntinen armonaika oli nyt kulunut, mutta Gian Marian tykit pysyivät äänettöminä. Nauraen hän kiinnitti miesten huomiota siihen ja kehoitti heitä hajaantumaan rauhassa, lisäten vielä sen uuden vakuutuksen, etteivät ne tykit paukkuisi sinä päivänä, eivät seuraavana eivätkä milloinkaan.
Francescon ja — kenties vielä suuremmassa määrin — hänen odottamattoman liittolaisensa Cappoccion nujertamina sotilaat hiipivät häpeissään nauttimaan ruokaa ja juomaa, joita hän käski heidän pyytää veli Domenicolta.
KAHDESKYMMENES LUKU
Rakastuneet
"Miten se kirje joutui käsiinne?" kysyi Valentina Gonzagalta, kun he pian senjälkeen seisoivat linnanpihalla, jonne hän oli hovimiehen seuraamana laskeutunut.
"Kiedottuna kaaripyssyn nuolen ympärille, joka putosi vallituksille eilen ollessani siellä yksin kävelemässä", vastasi Gonzaga kylmästi.