"Niin, madonna — teitä ja ensimmäistä kohtaustamme Acquaspartan metsässä. Muistatteko sitä?"
"Muistan, kyllä muistan", jupisi tyttö hellästi.
"Entä muistatteko, kuinka silloin vannoin olevani ritarinne ja aina valmis puolustajaksenne. Emme silloin aavistaneet, että saisin kaipaamani kunnian."
Valentina ei vastannut mitään; hänen ajatuksensa viipyivät siinä ensimmäisessä kohtauksessa, jota hän oli niin usein ja niin hellästi miettinyt.
"Ajattelin myöskin", virkkoi Francesco äkkiä, "tuota tuolla tasangolla olevaa miestä, Gian Mariaa, ja hänen häpeällistä piiritystään."
"Eihän — eihän teillä ole pahoja aavistuksia?" sopersi tyttö, sillä toisen sanat olivat tuottaneet hänelle pienen pettymyksen.
"Pahoja aavistuksia?"
"Sen tähden, että olette täällä kanssani, että olette sotkeutunut tähän niin sanottuun kapinaani?"
Kreivi naurahti pehmeästi katse suunnattuna alhaalla hopeisena välkkyvään veteen.
"Pahat aavistukseni kohdistuvat kaikki siihen aikaan, jolloin tämä piiritys päättyy, jolloin te ja minä olemme lähteneet kumpikin omille teillemme", vastasi Francesco rohkeasti. Nyt hän kääntyi Valentinaan päin, ja hänen äänensä soinnahti hiukan pingoittuneelta. "Mutta sen tähden, että olen täällä ohjaamassa tätä kaunista vastustusta ja antamassa teille sitä vähäistä apua, jota voin — Ei, ei; sen tähden eivät pahat aavistukset minua vaivaa. Se on mieluisin leikki, mihin sotilasurani on minut milloinkaan johtanut. Tulin Roccaleoneen tuomaan varoitussanomia; mutta pohjalla, syvällä sydämessäni, kyti toivo, että saisin esittää parempaa kuin sanantuojan osaa, että saisin jäädä luoksenne ja puuhailla niinkuin nyt puuhailen."