"Ei niin, ei niin, madonna!" ulisi mies, jonka sävy vihjaisi kyynelten olevan lähellä. "Älkää karkoittako minua pois! Jos minun täytyy kuolla, sallikaa minun kuolla täällä Roccaleonessa, viimeiseen henkäykseeni asti avustaen sen puolustamista! Mutta älkää heittäkö minua täältä joutumaan Gian Marian käsiin! Hän hirtättää minut sen tähden, että olen ollut mukana tässä puuhassa. Älkää palkitko minulle siten, madonna! Olette varmasti minulle hieman, kiitollisuudenvelassa, ja jos olin hullu äsken puhuessani teille, pakotti siihen minua rakkaus teitä kohtaan — rakkaus teitä ja epäluulo tuota miestä kohtaan, josta kumpikaan meistä ei tiedä mitään. Madonna, säälikää vähän! Sallikaa minun jäädä!"
Valentina silmäili häntä, horjuen säälin ja halveksumisen välillä.
Sitten voitti sääli tytön oikullisessa, mutta aina lempeässä sydämessä.
Hän käski miehen nousta pystyyn.
"Ja menkää, Gonzaga! Paneutukaa vuoteeseen ja nukkukaa, niin että tulette terveemmälle mielialalle! Me unohdamme kaikki, mitä olette sanonut, kunhan vain ette enää koskaan puhu siitä — ettekä rakkaudesta, jota väitätte tuntevanne minua kohtaan."
Teeskentelijä tarttui hänen hameensa liepeeseen ja vei sen huulilleen.
"Säilyttäköön Jumala sydämenne aina yhtä puhtaana, ylevänä ja anteeksiantavana!" mutisi hän katkonaisesti. "Käsitän kyllä, kuinka kehnosti olen ansainnut lempeytenne. Mutta minä palkitsen teille, madonna", vakuutti hän — ja totisesti hän sitä tarkoitti, vaikka ei siinä mielessä kuin näytti.
YHDESKOLMATTA LUKU
Katuva syntinen
Roccaleonessa kului viikko rauhallisesti, niin rauhallisesti, että oli vaikea käsittää Gian Marian sadan sotamiehensä kanssa olevan tasangolla sitä piirittämässä.
Aquilan kreiviä ärsytti tämä toimettomuus samoin kuin sekin, ettei Fanfullalta kuulunut tietoja; ja hän aprikoi epämääräisesti, mitä Babbianossa oli tekeillä, koska Gian Maria tyytyi istumaan toimettomana heidän edessään, ikäänkuin hänen käytettävissään olisi kuukausia pakottaakseen nälällä heidät antautumaan. Tämä salaisuus olisi selvinnyt, jos hän olisi tietänyt saavansa kiittää Gonzagaa tästä Gian Marian tavattomasta kärsivällisyydestä. Hovimies oli nimittäin saanut tilaisuuden lähettää uuden kirjettä kuljettavan nuolen herttuan leiriin ja siten ilmoittanut viimemainitulle, miten ja minkä tähden äskeinen salahanke oli mennyt myttyyn, sekä kehoittanut Gian Mariaa odottamaan ja luottamaan siihen, että hän keksisi paremman suunnitelman luovuttaakseen linnan parittajien valtaan. Hän oli luvannut perin rohkeasti ja varmasti, ja Gian Maria — kuten tosiasiat osoittivat — oli luottanut hänen lupaukseensa ja varronnut sen täyttämistä. Mutta vaikka Gonzaga vaivasikin aivojaan lakkaamatta, ei hän saanut minkäänlaista mielijohdetta, hänen päähänsä ei pälkähtänyt ainoatakaan suunnitelmaa, jolla hän olisi voinut toteuttaa aikomansa kavalluksen.
Hän käytti ovelasti aikaa voittaakseen takaisin Valentinan suosion ja luottamuksen. Hänen ja Guidobaldon veljentyttären välisen myrskyisen keskustelun jälkeisenä aamuna hän oli ripittäytynyt veli Domenicolle ja nauttinut ehtoollista. Senjälkeen hän kävi joka aamu jumalanpalveluksessa ja tuli hurskautensa ja palavan hartautensa nojalla kaikille muille esikuvaksi. Tämä ei suinkaan ollut tehoamatta Valentinaan, joka oli kasvatettu luostarissa ja oli jossakin määrin harras uskovainen. Hän piti tätä Gonzagan tapojen tavatonta muutosta luonteen muutoksen osoituksena. Se, että Gonzaga oli nauttinut ehtoollista hänelle lausumiensa hurjien sanojen jälkeisenä aamuna, merkitsi sitä, että mies katui rikollista kiihkoaan; sen, että keikari pysyi äärimmäisen hartaana senjälkeen, hän tulkitsi merkitsevän sitä, että katumus oli vilpitön ja pysyväinen.