Tyttö silmäili paperia kylmästi. Hänen ensimmäinen mielijohteensa oli kutsua Forteinani ja toteuttaa uhkauksensa Gonzagan ruoskittamisesta suostumatta edes katsomaan tuota paperia, jota mies niin varmasti nimitti todistukseksi; mutta kenties toisen varmuus tehosi häneen ja kosketti naisellisen uteliaisuuden kieltä. Että Gonzaga oli väärässä, se oli hänestä ihan epäilemätöntä; mutta hän oli myöskin varma siitä, että mies uskoi olevansa oikeassa, ja aprikoi, mikä saattoi olla tuo esine, joka oli herättänyt Gonzagassa sellaisen uskon. Sittenkään hän ei siihen kajonnut, vaan kysyi välinpitämättömästi: "Mikä se on?"
"Se on kirje; sen toi tänne tänä iltana mies, joka ui vallihaudan poikki ja joka määräyksestäni on pidätettynä aseistustornissa. Sen on lähettänyt Fanfulla degli Arcipreti Aquilan kreiville. Jos suvaitsette muistella erästä päivää Acquaspartassa, muistanette, että Fanfulla oli sen perin komean herrasmiehen nimi, joka puhutteli tätä herra Francescoa huomattavan kunnioittavasti."
Valentina loi mielessään katsauksen taaksepäin, kuten hovimies oli pyytänyt, ja muisti. Sitten hän muisti senkin, että Francesco oli juuri sinä iltana maininnut kiihkeästi odottavansa uutisia Babbianosta ja että kun hän oli tiedustanut, miten hän voisi saada uutisia Roccaleoneen, Gonzaga oli astunut sisään, ennenkuin Francesco oli ehtinyt vastata. Se vastaus olikin näyttänyt panevan Francescon epäröimään. Se ajatus alkoi äkkiä hyytää häntä. Oi, se oli mahdotonta, mieletöntä! Mutta kuitenkin hän otti kirjeen pöydältä. Otsa rypyssä hän luki sen, samalla kun Gonzaga tarkkaili häntä, tuskin jaksaen estää tyydytystä kiilumasta silmistään.
Valentina luki kirjeen hitaasti, ja hänen lukiessaan kävivät hänen kasvonsa kuolemankalpeiksi. Lopetettuaan hän seisoi hiljaa pitkän tuokion, silmäillen allekirjoitusta, muistellen Gonzagan sanoja ja vertaillen niitä kaikkeen, mitä oli tehty ja puhuttu, eikä hän löytänyt vähäisintäkään ristiriitaisuuden häivettä, jota hän niin hartaasti etsi.
Tuntui siltä kuin olisi käsi puristanut sydäntä hänen rinnassaan. Tämä mies, johon hän oli luottanut, tämä hänen asiansa verraton puoltaja, olikin vain oman edun tavoittelija, juonittelija, joka edistääkseen omia pyyteitään oli tehnyt hänestä pelinappulansa. Hän ajatteli, kuinka Francesco hetkisen ajan oli pitänyt häntä sylissään ja suudellut häntä, ja silloin koko hänen sielunsa kuohahti sitä arvelua vastaan, että kaikki oli pelkkää petosta.
"Se on kaikki häntä vastaan viritettyä juonta!" huudahti hän posket jälleen tulipunaisina. "Se on teidän kurjaa keksintöänne, herra Gonzaga, inhoittava valhe!"
"Madonna, kirjeentuoja on vielä pidätettynä. Pankaa hänet vastakkain herra Francescon kanssa tai kuulustelkaa häntä saadaksenne tietää hänen isäntänsä oikean nimen ja aseman. Jos muuten tuo kirje on teistä riittämätön todistuskappale, pyydän teitä muistelemaan tosiseikkoja. Minkä tähden hän valehteli teille, väittäen nimensä olevan Francesco Franceschi? Minkä tähden hän kehoitti teitä — kaikkia järkisyitä vastaan — jäämään tänne tuotuaan teille tiedon Gian Marian lähestymisestä? Jos hän olisi pyrkinyt ainoastaan palvelemaan teitä, olisi hän tehnyt sen paremmin luovuttamalla oman linnansa Aquilan teidän käytettäväksenne ja jättämällä tänne Gian Marialle tyhjän pesän kuten minä ehdotin."
Valentina vaipui tuolille aivot kuumeisina.
"Vakuutan teille, madonna; tässä ei ole erehdystä. Se, mitä olen puhunut, on totta. Hän olisi pidättänyt Gian Mariaa täällä vielä kolme päivää, kun taas, jos antaisitte kreiville tuon kirjeen, hän otaksuttavasti huomenillalla pujahtaisi yön pimeyteen ehtiäkseen kolmantena päivänä Babbianoon ottaakseen valtaistuimen, jota hänen serkkunsa käsittelee niin kevyesti. Pyhä Jumala!" kiivasteli hän. "Mielestäni tämä on pirullisin petossuunnitelma, mitä ihmisaivot ovat konsanaan keksineet ja ihmisen sydämettömyys toteuttanut."
"Mutta — mutta —" sopersi tyttö, "kaikki tämä edellyttää, että herra Francesco todellakin on Aquilan kreivi. Eikö — eikö tämä kirje saata olla tarkoitettu johonkin muuhun määräpaikkaan?"