"Te ette saa!" komensi hän ja nyt hän oli niin toisenlainen kuin se ujostelematon lapsi, joka äskettäin oli puhellut Francescon kanssa, että viimemainittu töllisteli tyrmistyneenä hämmästyksestä. "Setäni nimessä käsken teidän jättää tämän herrasmiehen paikalleen. Hän on haavoittunut ritari, jota sain ilon hoitaa — mikä näyttää nostattaneen herra Gonzagan vihan häntä kohtaan."
Beltrame pysähtyi ja silmäili kahdella päällä vuoroin Valentinaa, vuoroin Gonzagaa.
"Madonna", lausui Gonzaga, tekeytyen nöyräksi, "sananne on lakimme. Mutta toivoisin teidän ottavan huomioon, että se, mitä käskin Beltramen tehdä, on hänen korkeutensa etujen mukaista, sillä hänen aluettaan vaivaavat nämä harhailevat rosvot. Se seikka ei liene saapunut tietoonne turvapaikassanne, luostarissa, ettekä myöskään ole vielä saanut kylliksi tietoja osataksenne verrattomassa viattomuudessanne — erottaa toisistaan roistoja ja rehellisiä ihmisiä. Beltrame, täytä käskyni!"
Valentina polki jalallaan maata kärsimättömästi, ja hänen silmiinsä tuli suuttumuksen ilme, joka teki hänet vieläkin enemmän hänen sotaisen setänsä näköiseksi. Mutta puhumaan puhkesi Peppe.
"Siitä huolimatta, että tätä asiaa sotkemassa tuntuu jo ennestään olevan kyllin paljon hupakkoja", virkkoi hän teeskennellyn valittavasti, "sallikaa minun liittyä heidän joukkoonsa, herra Romeo, ja kuunnelkaa neuvoani!"
"Tiehesi, narri;" kiljaisi Gonzaga, koettaen sivaltaa häntä ratsuraipallaan. "Emme tarvitse ilveitäsi."
"Ette kyllä; mutta tarvitsette viisauttani", tokaisi Peppe juostessaan pois Gonzagan ulottuvilta. "Kuulkaa minua. Beltrame! Vaikka emme suinkaan epäile herra Gonzagan tarkkaa arvostelukykyä, kun on erotettava toisistaan roisto ja kunniallinen ihminen, lupaan teille yhtä varmasti kuin olisin itse kohtalo, että jos nyt tottelette häntä Ja panette tämän herrasmiehen kahleisiin, joudutte itse tuonnempana sentähden kiinni paljoa ilkeämmin."
Beltrame näytti "huolestuneelta, Gonzaga epäilevältä. Valentina kiitti Peppeä katseellaan, arvellen narrin vain keksineen verukkeen edistääkseen hänen toiveitaan, kun taas Francesco, joka oli nyt noussut seisomaan, katseli toisia ja hymyili huvitettuna, ikäänkuin asia ei mitenkään koskisi häntä mieskohtaisesta. Ja sitten ilmestyivät näyttämölle Fanfulla ja Fra Domenico tilanteen kehityttyä ratkaisevaan vaiheeseensa.
"Palasittepa hyvään aikaan, Fanfulla!" huusi kreivi.
"Tämä sievä herrasmies halusi panettaa minut nuoriin."