"Panettaa teidät nuoriin?" kertasi Fanfulla kiukkuisen kauhistuneena.
"Millä perusteilla, saanko kysyä?" tiedusti hän, kääntyen rajusti
Gonzagaan päin.
Romeo Gonzagaan tehosi Fanfullan ylimyksellinen olemus, ja hän muuttui hämmästyttävän nöyräksi oltuaan hetkistä aikaisemmin niin ylimielinen.
"Nähtävästi, hyvä herra, erehdyin arvioidessani hänen tilaansa", puolustihe hän.
"Erehdyitte?" tokaisi kuumaverinen Fanfulla. "Entä kuka teitä pyysi arvioimaan? Menkää pääsemään eroon maitohampaistanne, poika, älkääkä sekautuko miesten asioihin, jos mielitte elää ja tulla itsekin mieheksi vielä kerran!"
Valentina hymyili, Peppe nauraa hohotti, samalla kun myöskin Beltrame ja hänen seuralaisensa myhäilivät, mikä kaikki äidytti Gonzagan kiukkua sangen pahasti. Mutta niin niukka kuin hänen viisautensa lieneekin ollut, riitti se kuitenkin käskemään häntä menettelemään järkevästi.
"Madonnan läheisyys hillitsee minua", vastasi hän väkinäisen arvokkaasti. "Mutta jos vielä kohtaamme toisemme, niin rohkenenpa näyttää teille, mitä miehuus merkitsee."
"Kenties — jos siihen mennessä olette sitä saanut." Ja kohautettuaan olkapäitänsä Fanfulla kääntyi huolehtimaan kreivistä, jota veli Domenico jo hoivaili.
Huojentaakseen tilanteen vaivaavaa tuntua Valentina ehdotti Gonzagalle, että hän komentaisi saattojoukon ratsaille ja panettaisi hänen matkatavaransa kuntoon, jotta he pääsisivät jatkamaan matkaansa, niin pian kuin fra Domenico olisi lopettanut lääkärinpuuharisa.
Gonzaga kumarsi, loi kiukkuisen katseen muukalaisiin, ärähti äkäisesti Beltramelle ja muille sotilaille: "Seuratkaa minua!" ja poistui peitsimiehet kintereillään.
Valentina oli Fanfullan ja Peppen seurassa fra Domenicon sitoessa Francescon haavaa, ja kun se tehtävä oli pian suoritettu, lähtivät he, jättäen Fanfullan ja kreivin kahden kesken. Mutta ennen lähtöään hän kuunteli Francescon kiitoksia ja salli hänen huulillaan koskettaa norsunluunvalkeita sormiaan.