"Olen turvannut itseni vallankumousta vastaan", kehaisi hän, tekeytyen huolettomaksi, jollainen hän turhaan koetti olla. "Olen ottanut henkivartiostoni komentajaksi Martino Armstadtin, ja hän on pestannut viisisataa sveitsiläistä keihäsmiestä, jotka vielä äskettäin olivat Perugian Baglionin palkoissa."
"Ja pidätkö sitä turvallisuutesi takeena?" tokaisi Francesco, hymyillen ylenkatseellisesti. "Sitä että hankit valtaistuimesi ympärille suoja-aidan muukalaisen komentamien muukalaisten keihäistä?"
"Sitä ja Jumalan armoa", oli hurskas vastaus.
"Pyh!" äänsi Francesco, jota toisen ulkokultaisuus ärsytti. "Voita puolellesi kansasi sydämet. Olkoon se kilpesi!"
"St!" kuiskasi Gian Maria. "Sinä herjaat. Eikö uhraavaisen elämäni jokainen teko tähtää siihen päämäärään? Minä elän kansani hyväksi. Mutta, kautta sieluni, alamaiseni vaativat liian paljon, jos haluavat minun kuolevan heidän tähtensä. Jos teen niille, jotka juonittelevat henkeäni vastaan, kuten olen tehnyt näille miehille, joista puhun, niin kuka minua moittii? Sanon sinulle, Francesco, että toivoisin saavani käsiini karkuun päässeet voidakseni tehdä heille samaten! Kautta elävän Jumalan, juuri niin! Ja mitä tulee siihen mieheen, jonka piti tulla sijalleni — —" Hän vaikeni, ja hänen aistillisen suunsa ympärille levinnyt kaamea hymy täydensi lauseen tehokkaammin kuin sanat olisivat kyenneet tekemään. "Kukahan se saattoi olla?" aprikoi hän. "Olen vannonut, että jos taivas suo minun saada selville hänen nimensä, poltan kynttilän Santa Foscalle joka lauantai kahdentoista kuukauden aikana ja paastoan vainajain messun aikana. Kuka kuka se olisi saattanut olla, Franceschino?"
"Mistä minä sen tietäisin?" vastasi Francesco, välttäen kysymystä.
"Sinä tiedät niin paljon, Checco mio. Älysi on niin kerkeä käsittämään tällaisia asioita. Ajattelehan, eikö se olisi saattanut olla Valentino herttua."
Francesco ravisti päätänsä.
"Kun Caesar Borgia tulee, ei hänen tarvitse turvautua niin surkeihin keinoihin. Hän tulee aseistettuna tuhotakseen sinut voimallaan."
"Jumala ja pyhimykset suojelevat minua!" huohotti herttua. "Sinä puhut siitä, ikäänkuin hän olisi jo marssimassa."