Guidobaldo tarkasti häntä silmissään tutkimaton hymy, ja hänen mieleensä lienee välähtänyt, että tämä karkeatekoinen, kalpeakasvoinen herttua oli liian kunnianhimoinen.
"Epäilemättä hän sen tekee", vastasi hän, ja hänen sävynsä oli yhtä tutkimaton kuin hänen katseensa. "Kun te vain kositte viehättävästi ja lämpimästi, mikä nainen voisi vastustaa teidän korkeuttanne? Älkää salliko neidolle sopivan kainouden sysätä teitä loitolle!"
Nämä Guidobaldon sanat lietsoivat häneen uutta rohkeutta. Eikä hän koskaan myöhemminkään saattanut ajatella, että Valentinan kylmyys oli mitään muuta kuin vaippa, jonkinlainen neitseellinen verho, jonka taakse kainous vaati häntä piilottamaan sydämensä taipumukset. Kun hän järkeili tällä tavoin ja kun hänellä sen tueksi oli ihmeellinen typeryytensä, kävi niin, että kuta enemmän Valentina häntä kaihtoi ja karttoi, sitä varmemmaksi muuttui hänen vakaumuksensa, että tyttö piti hänestä; kuta pahemmin Valentina osoitti häntä kammoavansa, sitä voimakkaammin se hänestä todisti, kuinka kalvava tytön tunne oli. Menipä hän lopulta niin pitkälle, että ylisti ja piti arvossa tätä Valentinan perin neitseellistä käyttäytymistä.
Järjestettiin ajo- ja haukkametsästyksiä, veneretkiä, juhlia, huvinäytelmiä, tanssiaisia sekä kaikenkaltaisia muita kemuja, ja viikon ajan meni Urbinossa kaikki hyvin. Sitten keskeytettiin juhliminen yhtäkkiä kuin olisi tykinkuula osunut palatsiin. Se sanoma, että Babbianossa oli Caesar Borgian lähettiläs tuomassa sanomia herraltaan, vaikutti Gian Mariaan kylmän suihkun tavoin. Hän sai siitä tiedon Fabrizio da Lodin lähettämässä kirjeessä, jossa viimemainittu rukoili häntä palaamaan neuvotellakseen Valentinon täysivaltaisen edustajan kanssa.
Enää hän ei välinpitämättömästi sivuuttanut häntä kaikkivoittavan Borgian taholta uhkaavaa vaaraa eikä enää luullut neuvonantajansa liioittelevan pelon syytä. Myöskin tämä Valentinon sanansaattajan äkillinen saapuminen, joka sattui sellaisena aikana, että melkein tuntui siltä kuin tekeillä oleva liitto Urbinon kanssa olisi kannustanut Borgiaa toimimaan, ennenkuin liitto olisi solmittu, herätti hänessä pahoja aavistuksia.
Eräässä hänen käytettäväkseen Urbinossa-vierailun aikana varatun huoneiston ruhtinaallisessa kammiossa hän pohti tätä traagillista uutista häntä seuranneiden kahden ylimyksen — Alvaro de Alvarin ja Gismondo Santin kanssa — ja samalla kun he molemmat kehoittivat häntä Lodin neuvon mukaisesti palaamaan heti, he myöskin neuvoivat häntä järjestämään kihlauksensa ennen lähtöä.
"Laittakaa asia lopulliseen kuntoon heti, teidän korkeutenne!" virkkoi
Santi. "Silloin palaatte Babbianoon hyvin aseistettuna kohdataksenne
Valentino-herttuan sanansaattajan."
Kerkeästi hyväksyttyään tämän neuvon Gian Maria lähti tapaamaan Guidobaldoa ja esitti tälle ehdotuksensa sekä saapuneen tiedon, joka oli hänen osoittamansa kiireen syy. Guidobaldo kuunteli vakavasti. Tavallaan uutinen koski häneenkin, sillä hän pelkäsi Caesar Borgian valtaa yhtä paljon kuin kukaan muu ihminen Italiassa, ja senvuoksi hän oli sitäkin valmiimpi jouduttamaan liittoa, joka toisi vielä yhden naapurivaltion hänen suunnittelemaansa voimakkaaseen kokoomukseen.
"Kaikki käy toivomustenne mukaan", vastasi Urbinon armollinen hallitsija, "ja kihlaus julkaistaan tänään, joten voitte viedä siitä tiedon Valentinon sanansaattajalle. Kuultuanne hänen sanomansa antakaa hänelle niin uhmaava tai niin varovainen vastaus kuin parhaaksi katsotte. Sitten palatkaa kymmenen päivän kuluessa Urbinoon, ja silloin on kaikki valmiina häitä varten. Mutta ennen kaikkea menkää puhumaan asiasta Monna Valentinalle!"
Varmana menestyksestään Gian Maria totteli isäntäänsä ja lähti etsimään neitoa. Saavuttuaan tytön etuhuoneeseen hän lähetti siellä vetelehtivän hovipojan kunnioittavasti pyytämään Valentinaa suomaan hänelle puhelun.