"Vähäinen historian tuntemus antaisi sinulle vastauksen. Sellaisia poliittisia liittoja tehdään joka päivä, ja niitä rikotaan joka päivä, kun enemmän etua tarjoutuu toisella taholla. Mutta avioliiton lujittamana muuttuu side, vaikka se pysyykin poliittisena, myöskin verisiteeksi. Urbinon ja Babbianon tapauksessa on otettava huomioon myöskin se, ettei minulla ole poikaa. Saattaisi hyvinkin käydä, Valentina", jatkoi hän harkitsevan kylmästi, mikä kuohutti tytön mieltä, "että teidän poikanne liittäisi nämä kaksi herttuakuntaa vieläkin lujemmin toisiinsa. Aikanaan saattaisivat ne molemmat hänen hallitseminaan yhtyä yhdeksi ainoaksi mahtavaksi valtioksi, joka pystyisi menestyksellisesti kilpailemaan minkä italialaisen valtion kanssa tahansa. Ja nyi jätä minut rauhaan, lapsi! Kuten näet, kalvavat minua tuskat, ja kun laitani on tällainen ja tämä ilkeä tyrannini pitää minua kynsissään, olen mieluimmin yksin."
Syntyi äänettömyys, ja samalla kun herttuan katse oli tähdätty Valentinan silmiin, oli viimemainitun katse karttavasti suunnattu lattiaan. Rypistys rumensi tytön valkeata otsaa, hänen huulensa olivat yhteen puristetut, ja hänen kätensä olivat nyrkissä. Toisen ruumiillisten vaivojen herättämä sääli taisteli hetkisen hänen omia sielullisia tuskiaan kohtaan tuntemansa säälin kanssa. Vihdoin hän keikautti kaunista päätänsä taaksepäin, ja sen liikkeen laatu oli niskuroimishengen yllyttämä.
"Mieltäni pahoittaa teidän korkeutenne kiusaaminen tällaisena ajankohtana", vakuutti hän, "mutta minun täytyy pyytää teiltä suopeutta. Asianlaita lienee, kuten puhuitte. Suunnitelmanne lienevät ylevimmät, mitä ikinä on keksitty, koska niiden toteuttamiseen sisältyisi oman lihanne ja verenne — veljentyttärenne — uhraaminen. Mutta minä en tahdo olla niissä osallisena. Kenties minulta puuttuu samanlaista sielun ylevyyttä; kenties olen tyyten arvoton siihen korkeaan asemaan, johon olen syntynyt ilman omaa syytäni. Ja niinpä, teidän korkeutenne", lopetti hän, samalla kun hänen äänensä, kasvonsa, eleensä, kaikki osoittivat hänen sanojensa olevan peruuttamattoman lopullisia, "minä en mene naimisiin tämän Babbianon herttuan kanssa — en, vaikka minun pitäisi tehdä se lujittaakseni liittoja sadan herttua kunnan kanssa."
"Valentina!" huudahti Guidobaldo, kiihtyneenä unohtaen tavallisen tyyneytensä. "Etkö muista olevasi veljentyttäreni?"
"Koska te näytte unohtaneen sen."
"Nämä naisen oikut —" alkoi herttua, mutta Valentina keskeytti hänet.
"Kenties ne ovat omiaan muistuttamaan teille, että minä olen nainen, ja ehkä sen muistaessanne ajattelette, kuinka perin luonnollista on, että minä naisena kieltäydyn menemästä naimisiin — poliittisista syistä."
"Huoneeseesi!" komensi herttua nyt pahasti ärtyneenä. "Ja rukoile polvillasi taivaan armoa auttamaan sinua tajuamaan velvollisuutesi, koska minun sanani eivät sinuun tehoa!"
"Oi, jospa herttuatar olisi palannut Mantuasta!" huoahti Valentina.
"Hyvä monna Elizabetta ehkä saisi hellytetyksi teidät säälimään."
"Monna Elizabetta on itse liian velvollisuudentuntoinen voidakseen muuta kuin kehoittaa sinua täyttämään velvollisuutesi. Kas niin, lapsi", lisäsi hän mairittelevammin, "työnnä syrjään tämä tottelemattomuustuuli, joka on niin vieras sinulle ja sopii sinulle niin huonosti. Hääsi vietetään niin loistavasti ja upeasti, että jokainen italialainen prinsessa on vihreä kateudesta. Myötäjäisesi on määrätty viideksikymmeneksituhanneksi dukaatiksi, ja Giuliano della Rovere suorittaa vihkimisen. Olen jo lähettänyt sanan Ferraraan verrattomalle Anichinolle ja tilannut häneltä majestate-vyön; lähetän noutamaan Venetsiasta lehtikultaa ja —"