"Mitenkähän —" aprikoi Ercole. Hän laski sormillaan ja näytti syventyneen harkitsemaan mielessään. "Voisin saada kokoon kymmenkunta tai tusinan parissa tunnissa. Mutta kaksikymmentä —" Taaskin hän vaikeni ja vaipui miettimään. Vihdoin hän entistä ripeämmin tiedusti: "Antakaahan kuulua, millaisen palkan tarjoatte minulle, jos ummessa silmin heittäydyn tähän puuhaan tarvitsemanne joukkueen johtajaksi?"
Gonzagan kasvot menivät pitkiksi. Sitten hän äkkiä jäykistihe ja otti kasvoilleen ylpeän ilmeen.
"Aikomukseni on itse johtaa tätä joukkuetta", ilmoitti hän tappelupukarille ylhäisesti.
"Jumalan ruumis!" ähkäisi Ercole, jonka mieleen tunkeutui eriskummainen kuva tästä sipsuttelevasta salonkiritarista sellaisen joukon johtajana, jollaisen hän keräisi. Sitten hän tyyntyi ja jatkoi: "Jos asianlaita on niin, olisi teidän paras itsenne värvätä se. Felicissima notte!" Ja hän heilautti kättänsä jäähyväisiksi pöydän ylitse.
Siinä oli Gonzagalle pulma. Miten hän osaisi hoitaa sellaista asiaa?
Siihen ei hänen kykynsä riittänyt. Sen hän tunnusti avoimesti.
"Kuunnelkaa nyt minua tarkoin, nuori herra!" oli toisen vastaus. "Juttu on tällainen: Jos voin kääntyä eräiden ystävieni puoleen ja ilmoittaa heille, että tekeillä on puuha, jonka yksityiskohtia en voi heille ilmaista, mutta jossa itse aion johtaa heitä, antautuen siihen vaaraan, joka siinä saattaa olla, voin epäilemättä tähän samaan aikaan huomisiltaan mennessä saada heitä pestatuksi parikymmentä sellainen on heidän luottamuksensa Ercole Fortemaniin. Mutta jos pyytäisin heitä ryhtymään tuntemattomaan tehtävään yhtä tuntemattoman miehen johdolla, olisi sellaisen joukkueen muodostaminen kovin vaikea asia."
Tällaisen perustelun voimaa ei Gonzaga saattanut olla tajuamatta. Tuokion mietittyään hän tarjosi Ercolelle uskollisuuden käsirahaksi viisikymmentä kultaflorinia ja lupasi senjälkeen maksaa miehelle palkkaa kaksikymmentä kultaflorinia kuukaudessa, niin kauan kuin hän tarvitsisi Ercolea palveluksessaan; ja Ercole, joka koko palkkasoturiaikanaan ei koskaan ollut ansainnut sellaisen summan kymmenettä osaa, oli valmis heittäytymään tämän perin jalon herrasmiehen kaulaan ja itkemään pelkästä ilosta ja veljellisestä rakkaudesta.
Kun asiasta oli sovittu, otti Gonzaga esille raskaan pussin, josta lähtevä kilinä oli perin mieluinen Fortemanin korvista, ja antoi sen helisten pudota pöydälle.
"Tuossa on sata florinia tämän joukkueen varustamista varten. En halua kintereilleni rykmenttiä vieroksuttavia ryysyläisiä." Ja hänen silmänsä lipui epäkohteliaasti pitkin Ercolen asua. "Muistakaa pukea heidät sopiviin tamineihin!"
"Se tapahtuu, teidän ylhäisyytenne", lupasi Ercole, osoittaen sellaista kunnioitusta, jollaista hän ei ollut siihen saakka tuonut näkyviin. "Entä aseet?"