"Mutta minkä tähden, herra kreivi?" huudahti iäkäs Fabrizio vihdoin kädet ojennettuina kreiviä kohti ja äänen väristessä kiihkosta. "Santissima Vergine! Minkä tähden?"
"Sentähden, että — mainitakseni ainoastaan yhden syyn monista… se mies, jonka kukistajaksi ja seuraajaksi minua pyydätte, on veriheimolaiseni." Ja jollei hänen sävynsä olisi ollut tyyni, olisivat he saattaneet luulla hänen moittivan heitä.
"Olin arvellut", rohkeni hilpeäasuinen Fanfulla totisena huomauttaa, "että teidän ylhäisyytenne kaltaisessa miehessä isänmaan etu ja rakkaus Babbianoa kohtaan painaisivat vieläkin enemmän kuin verisiteet".
"Ja arvelunne oli oikea, Fanfulla. Enkö sanonut, että mainitsemani syy oli vain yksi monista. Selittäkäähän, hyvät herrat, millä perusteilla luulette minun hallitsevan teitä viisaasti ja hyvin? Babbianoa nyt uhkaavassa vaikeassa tilanteessa se sattunee tarvitsemaan sotapäällikköä hallitsijakseen. Mutta älkää salliko sen johtaa itseänne harhaan, sillä valtiomme vaiheissa saattaa tulla sellainen aika, jona sellainen mies saattaisi olla yhtä sopimaton käyttelemään hallitusvaltaa kuin nykyinen herttua on tänä aikana. Entä sitten? Mainio harhaileva ritari on kelvoton hovimies ja huono poliitikko. Ja lopuksi, hyvät ystävät – koska teidän täytyy tietää kaikki, mitä sydämessäni on – on vielä se seikka, että rakastan itseäni vähän. Rakastan vapauttani liian paljon, eikä minua lainkaan huvita tukahtua hovien tuoksutetussa ilmakehässä. Kuten näette, olen teille avomielinen. Nautin siitä, että saan harhailla maailmassa haarniska hartioillani vapaana kuin taivaan autuas tuuli. Pitäisikö herttuankruunun ja purppuravaipan —" Hän katkaisi jyrkästi lauseensa ja naurahti: "Kas siinä, hyvät ystävät! Nyt saitte perusteita ja liiaksikin. Vielä kerran kiitän teitä ja valitan sitä, ettei minusta, kun olen tällainen, kenties tulisi sellaista kuin te haluaisitte minun olevan."
Hän vaipui takaisin tuoliinsa, silmäillen heitä katse hyvin kaihoisena, ja sekunnin kestäneen äänettömyyden jälkeen da Lodin ääni, vavahdellen liikuttavasta innosta, rukoili häntä vielä kerran miettimään päätöstään. Vanhus olisi alkanut esittää uusia näkökohtia, mutta Aquila katkaisi hänen puheensa lyhyeen.
"Olen punninnut sitä jo niin hyvin, herra Fabrizio", vastasi hän päättävästi, "ettei minua voi enää mikään horjuttaa. Mutta seuraavan lupauksen teille annan, hyvät herrat. Ratsastan kanssanne Babbianoon ja yritän puhua järkeä serkulleni. Teen vielä enemmänkin: pyydän häntä ottamaan minut ylipäällikökseen, ja jos hän suo minulle sen toimen, järjestän uudelleen sotavoimamme ja solmin naapureittemme kanssa sellaisia liittoja, jotka ainakin jossakin määrin takaavat valtiomme turvallisuuden."
Vielä he koettivat suostutella häntä, mutta hän pysyi lujana heidän ponnistuksiaan vastaan, kunnes da Lodi vihdoin surullisen näköisenä kiitti häntä siitä, että hän oli luvannut koettaa vaikuttaa Gian Mariaan.
"Siitä ainakin kiitämme teidän ylhäisyyttänne ja käytämme kaikkea sitä valtaa, joka meillä vielä on Babbianossa, siihen suuntaan, että ylipäällikön korkea toimi annettaisiin teille. Mieluummin olisimme nähneet teidän kunniakkaasti täyttävän vieläkin korkeamman paikan, ja jos tuonnempana arvelisitte —"
"Hylätkää sellaiset toiveenne!" keskeytti kreivi, pudistaen päätänsä juhlallisesti. Ja ennenkuin sitten ehdittiin hiiskua mitään, ponnahti nuori Fanfulla degli Arcipreti äkkiä seisoalleen otsa rypyssä ja huolestuksen ilmeen levitessä hänen kauniille kasvoilleen. Sekunnin ajan hän seisoi sillä tavoin; sitten hän meni ripeästi ovelle, avasi sen ja jäi seisomaan kuunnellen, kokoontuneen seurueen siunaillessa häntä kummastuneesti. Mutta hänen kääntyessään päästämäänsä varoitushuudahdusta ei tarvittu selittämään hänen omituista käyttäytymistään. Hetkisen kestäneen pingoittuneen hiljaisuuden aikana, joka oli seurannut hänen äkkiä avattuaan oven, he olivat erottaneet ulkoa marssiaskelten etäistä töminää.