Vuoristopolulla
"Sotaväkeä, hyvät herrat!" oli Fanfulla huudahtanut. "Meidät on kavallettu!"
He silmäilivät toisiaan tuikeasti, ja heidän kasvoistaan kuvastui tuimuus pelon sijalla, joka olisi vallannut kehnommat sielut.
Sitten Aquila nousi hitaasti pystyyn, ja samalla nousivat muutkin, katsellen aseitaan. Hiljaa hän äänsi nimen: "Masuccio Torri."
"Niin", säesti Lodi katkerasti. "Kunpa olisimme ottaneet varteen varoituksenne! Masuccio se varmastikin on, ja hänen kintereillään hänen viisikymmentä palkkasotilastaan. Sen verran niitä ainakin on, sen olen valmis vannomaan töminästä päätellen", vakuutti Ferrabraccio. "Ja meitä ainoastaan kuusi, ilman haarniskoja."
"Seitsemän", oikaisi kreivi lyhyesti, ottaen hatun päähänsä, ja hellitti tupessa olevaa miekkaansa.
"Ei suinkaan, teidän ylhäisyytenne!" esteli Lodi, laskien kätensä kreivin käsivarrelle. "Te ette saa jäädä joukkoomme. Olette ainoa toivomme Babbianon ainoa toivo. Jos meidät on tosiaankin kavallettu vaikka en jaksa käsittää millä hornamaisella tavalla se olisi käynyt ja tiedetään, että tänne kokoontui tänä iltana kuusi valtiopetturia juonittelemaan Gian Marian valtaistuinta vastaan, niin sen ainakin vannon, ettei tiedetä teidän aikoneen tulla meitä kohtaamaan. Hänen korkeutensa saattaa arvailla, mutta varmasti hän ei voi tietää, ja jos te vain pääsette pakoon, on kaikki kenties vielä hyvin — paitsi meitä, joista ei ole väliä. Lähtekää, herra kreivi! Muistakaa, että lupasitte pyrkiä serkkunne ylipäälliköksi, ja suokoon Jumala ja hänen autuaat pyhänsä teidän ylhäisyydellenne menestystä."
Vanhus tarttui nuoren miehen käteen, taivutti päätänsä, kunnes hänen kasvonsa piilottuivat hänen pitkään, valkeaan tukkaansa, ja painoi toisen kädelle vasallin suudelman. Multa Aquilasta ei niin helposti selviydytty.
"Missä ovat ratsunne?" tiedusti hän.
"Lieassa majan takana. Mutta kukapa uskaltaisi ratsastaa yöllä tätä jyrkännettä alas?"