Levasseur nauroi kuin sankari ainakin. Hän vastasi tytölle sankarillisesti, alentuvasti kuin jumala puhutellessaan kuolevaista: »Hän asettui tiellemme. Olkoon hänen kuolemansa esikuvana ja varoituksena. Huomatkoon sen ja ottakoon onkeensa jokainen, joka aikoo asettua tiellemme.»
Se oli niin loistavan hirvittävää, hänen eleensä olivat niin mahtavat ja hienot ja hänen vetovoimansa niin pakottava, että tyttö hylkäsi tyhmän pelkonsa ja antautui itsestään, hurmaantuneena hänen hellään syleilyynsä. Sitten hän nosti tytön olalleen ja kantoi kepeän kuormansa kuin riemukulussa miestensä iloisten eläköönhuutojen kaikuessa oman laivansa kannelle. Tytön ajattelematon veli olisi varmaankin keskeyttänyt romanttisen kohtauksen, ellei varuillaan oleva Cahusac olisi yllättämällä kaatanut häntä kannelle ja sitten sitonut kuin linnunpoikasta.
Sillä aikaa kun Levasseur sitten nautti kajuutassaan naisensa hymyilystä, järjesteli Cahusac sotasaalista. Hollantilainen miehistö komennettiin suurveneeseen ja käskettiin painumaan helvettiin. Onneksi heitä oli vähemmän kuin kolmekymmentä, joten suurvene, vaikka olikin vaarallisen raskaassa lastissa, pystyi kantamaan heidät. Tutkittuaan sitten lastin määräsi Cahusac hollantilaiseen laivaan aliperämiehen ja parikymmentä merimiestä ja jätti sen seuraamaan Ukkosen jylinää, jonka keula nyt käännettiin etelään Vähiä Antilleja kohti.
Cahusac oli huonolla tuulella. Se uhkapeli, johon he olivat ryhtyneet anastaessaan hollantilaisen aluksen ja tehdessään väkivaltaa Tortugan kuvernöörin perheen jäsenille, ei ollut missään suhteessa siihen arvoon nähden, mikä jäi heidän saaliikseen. Hän sanoi sen suoraan ja synkeänä Levasseurille.
»Sen mielipiteen voit pitää omanasi», vastasi kapteeni. »Älkää luulkokaan, että minä olen niitä miehiä, jotka asettavat kaulansa silmukkaan tietämättä, miten sen siitä saa pois. Minä lähetän Tortugan kuvernöörille sovintoehdot, jotka hänen täytyy hyväksyä. Ohjaa laiva Virgen Magraan. Menemme maihin ja järjestämme asiat sieltä käsin. Ja sano heille, että tuovat Ogeron-maitovellin hyttiini.
Levasseur palasi ihailijattarensa luo.
Sinne tuotiin heti myös tytön veli. Kapteeni nousi ottaakseen hänet vastaan ja taivutti pitkää vartaloaan välttyäkseen lyömästä päätään hytin matalaan kattoon. Mademoiselle nousi myös.
»Miksi näin?» kysyi tyttö Levasseurilta osoittaen veljensä sidottuja ranteita.
»Valitan», sanoi Levasseur. »Haluan että se loppuu tähän. Antakoon herra d’Ogeron minulle kunniasanansa…»
»Minä en anna teille mitään», säväytti kalpea nuorukainen, jolta ei suinkaan puuttunut sisua.