»Kas niin», sanoi hän merkitsevästi.
Levasseur puri huuliaan ja kalpeni. Mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi kohteliaasti:
»Vankeja, kuten näette.»
»Varmaankin viimeöinen myrsky paiskasi heidät rantaan, vai?» »Eipä niinkään.» Levasseurin oli vaikea hillitä itseään. »He olivat hollantilaisessa laivassa.»
»En muista teidän maininneen heistä mitään.»
»En tehnytkään sitä. He ovat minun vankejani… se on oma henkilökohtainen juttuni. He ovat ranskalaisia.»
»Ranskalaisia!» Kapteeni Blood iski silmänsä ensin Levasseuriin, ja sitten vankeihin.
M. d'Ogeron seisoi yhä jännittyneenä, mutta hänen kasvoiltaan oli paennut kauhun ilme. Keskeytys, joka oli tullut yhtä odottamatta hänelle kuin hänen kiduttajalleenkin, oli sytyttänyt toivon kipinän hänen sydämessään. Hänen sisarensa, jonka mielessä liikkui samanlaisia aavistuksia, seisoi kurottautuen eteenpäin, silmät selällään ja suu puoleksi avoinna.
Kapteeni Blood kostutti alahuultaan ja katseli silmäkulmiaan rypistäen
Levasseuria.
»Eilen te hämmästytitte minua ryhtymällä sotaan ystävällisten hollantilaisten kanssa. Mutta nyt näyttää siltä kuin eivät teidän omat maanmiehennekään saisi teiltä rauhaa.»