»Sanoinhan jo, että nämä… että tämä on henkilökohtainen asiani.»
»Ah! Entä heidän nimensä?»
Kapteeni Bloodin tuima, arvovaltainen ja hieman ylenkatseellinen käytös sai Levasseurin helposti kuohahtavan vihan nousemaan. Veri virtasi hitaasti takaisin hänen kalvenneille kasvoilleen ja hänen katseensa kävi julkeaksi, miltei uhkaavaksi. Sillä välin vastasi hänen vankinsa hänen puolestaan.
»Olen Henri d’Ogeron ja tässä on sisareni.»
»D’Ogeron?» kapteeni Blood tuijotti puhujaan. »Oletteko mahdollisesti sukua hyvälle ystävälleni Tortugan kuvernöörille?»
»Hän on isämme.»
Levasseur kääntyi kiroten toisaalle. Kapteeni Bloodin valtasi hämmästys niin perin pohjin, että kaikki muut tunteet saivat väistyä.
»Pyhimysten nimessä! Oletteko järjiltänne, Levasseur? Ensin loukkaatte hollantilaisia, jotka ovat meidän ystäviämme. Sitten otatte vangiksi kaksi henkilöä, jotka ovat ranskalaisia, omia maanmiehiänne. Ja nyt käy ilmi, että he eivät ole sen vähempää kuin Tortugan kuvernöörin lapsia, Tortugan, joka on ainoa turvapaikkamme koko saaristossa…»
Levasseur keskeytti hänet vihaisena:
»Täytyykö minun vielä kerran sanoa teille, että se on minun henkilökohtainen asiani? Minä vastaan siitä yksinäni Tortugan kuvernöörille.»