»Entä ne kaksikymmentätuhatta kultakolikkoa? Onko sekin teidän yksityisasianne?»
»Tietysti.»
»Nyt en ole ensinkään yhtä mieltä kanssanne.» Kapteeni Blood istuutui tyhjälle tynnyrille, jolla Levasseur äsken oli istunut, ja katsahti häneen ystävällisesti. »Ajan voittamiseksi täytynee minun ilmoittaa teille, että kuulin koko ehdotuksenne, jonka teitte tälle naiselle ja tälle herrasmiehelle, ja haluan myös sanoa teille, että me purjehdimme määräysten alaisina, jotka eivät siedä minkäänlaista kaksimielisyyttä. Te olette määrännyt heidän lunnaikseen kaksikymmentätuhatta. Tämä summa kuuluu siis teidän ja minun miehistölleni siinä suhteessa kuin sopimuksemme edellyttää. Ettehän tahtone väittää sitä vastaan? Mutta asia tulee yhä vakavammaksi sen vuoksi, että olette salannut minulta osan saaliistanne, jonka viime matkallanne saitte, ja sellaisesta rikkomuksesta määräävät sääntömme erinäisiä rangaistuksia, jotka eivät suinkaan ole lievintä laatua.»
»Ho, ho», nauroi Levasseur epämiellyttävästi. Sitten hän lisäsi: »Jos ette pidä menettelystäni, niin voimmehan purkaa sopimuksemme.»
»Se onkin tarkoitukseni. Mutta me puramme sen silloin ja sillä tavalla kuin minä haluan, ja se on silloin, kun te olette tyydyttävästi täyttänyt sopimuksemme määräykset.»
»Mitä te tarkoitatte?»
»Koetan olla niin lyhytsanainen kuin mahdollista», sanoi kapteeni Blood. »Tahdon sivuuttaa tällä hetkellä sen mielettömyyden, jonka teitte ryhtymällä sotaan hollantilaisten kanssa ja ottamalla ranskalaisia vangiksenne, siten suututtaen Tortugan kuvernöörin. Mukaudun asiaan sellaisena kuin se on. Te olette itse määrännyt lunnaat kahdeksikymmeneksituhanneksi ja mikäli ymmärsin, tulisi neiti jäämään teidän panttivangiksenne. Mutta en käsitä, miksi hän jäisi juuri teidän panttivangiksenne, kun hän määräysten mukaan on meidän kaikkien sotasaalista.»
Synkäksi kuin ukkospilvi kävi Levasseurin otsa.
»Mutta en tahdo riistää häntä teiltä, jos olette valmis ostamaan hänet meiltä», sanoi kapteeni Blood.
»Ostamaan?»