Lordi Julian vetäisi henkeään. »Senkin jälkeen kun olen kertonut teille, mitä hän on tehnyt. Vaikka hän on upottanut Royal Maryn. Vaikka hän on kohdellut minua — meitä sillä tavalla?» Lordi Julian esitti harmistuneen vastalauseensa.
»Minä en ole Englannin enkä minkään muunkaan maan palveluksessa, sir. Eivätkä minua liikuta ne vääryydet, joiden alaisiksi sen lippu saattaa joutua.»
Bloodin väsyneet silmät välähtivät niin raivokkaasti, että hänen ylhäisyytensä väisti askelen taaksepäin. Mutta Bloodin viha häipyi yhtä pian kuin se oli noussutkin. Hänen äänensä oli aivan tyyni kun hän lisäsi:
»Jos suvaitsette saattaa neiti Bishopin minun laivaani, olisin teille hyvin kiitollinen. Pyydän teitä kiiruhtamaan, sillä aiomme upottaa tämän laivan heti.»
Hän kääntyi hitaasti lähteäkseen. Mutta taas keskeytti lordi Julian hänet. Hän hillitsi harmistuneen hämmästyksensä ja sanoi sanottavansa kylmän rauhallisesti. »Kapteeni Blood, olen pettynyt teidän suhteenne. Olin toivonut teistä suuria.»
»Menkää helvettiin», sanoi kapteeni Blood, kääntyi kantapäillään ja lähti.
Kahdeskymmenes luku
MERIROSVO JA VARAS
Kapteeni Blood asteli edestakaisin peräkannella hämärässä viileydessä ja suuren perälampun kultaisessa loisteessa, jonka eräs merimies juuri oli sytyttänyt. Hänen ympärillään vallitsi rauha. Päivän taistelun merkit olivat tyystin poistetut, laivan kannet oli pesty ja järjestys palautettu sekä ylhäällä että alhaalla. Ryhmä miehiä istui kyykkysillään suurluukun ympärillä ja lauloi unisella äänellä. Yön tyyneys ja kauneus oli ehkä pehmittänyt heidän paatuneet mielensä. He kuuluivat alahangan vahtimiehiin ja odottivat kahdeksan lyöntiä, jolloin vahtivuoron oli määrä muuttua.
Kapteeni Blood ei kuullut heitä eikä hän kuullut mitään muutakaan, paitsi niiden julmien sanojen kaiun, joilla hänet oli ristitty merirosvoksi ja varkaaksi.